Käärmeet heräävät talvipesistään Etelä-Suomessa yleensä huhtikuun lopulla, Lapissa vasta kesäkuussa. Ne viettävät aikaa talvipesien läheisyydessä ennen kuin hajaantuvat kesäksi. Silloin on myös mahdollisuus päästä näkemään kyiden kosintapuuhia.

Talvilevolta esiin kömpineet kyyt viettävät pari–kolme viikkoa paistatellen auringossa. Niiden ainoa tavoite on imeä mahdollisimman paljon lämpöä. Sitten kyyt luovat nahkansa. Kun yllä on uutuuttaan kiiltävä suomutakki, kevätkiireet saavat alkaa.

Lemmekkäät koiraskyyt kulkevat sinne tänne naaraita etsien. Koiras seuraa naaraan kyljessä kiinni, koskettelee sitä hellästi kielellään ja kiehnää ja nytkähtelee sen kylkeä vasten. Naaraan päätettäväksi jää, hyväksyykö se kosijan vai poistuuko paikalta.

Jos paikalle osuu toinenkin koiras, voi seurata näyttävä ottelu. Kyykoiraat kohottavat eturuumiinsa pystyyn. Tanssia muistuttavan ottelun tiimellyksessä ne yrittävät puskea toisiaan tasapainosta. Kyiden kesken taistellaan herrasmiessäännöin, eikä myrkkyhampaita käytetä.

Keväisin kyitä voi löytää etelään päin viettäviltä rinteiltä, joissa on kivikkoa ja riittävän avointa, jotta aurinko lämmittää maata. Paikannimetkin voivat auttaa etsinnöissä: matomäet, käärmekalliot ja muut käärmeisiin viittaavat paikannimet usein kertovat, että paikalla on ainakin ennen sijainnut kyiden talvehtimispaikka. Monet niistä ovat tosin vuosien varrella jääneet ihmisten maankäytön alle.

Parhaiten matelijoita löytää, kun kävelee rauhallisesti ja pysähtyy usein katselemaan maata. Kyy puree ihmistä vasta hengenhädässä, mutta kyyretkelle on hyvä pukea tukevat kengät siltä varalta, että tulee vahingossa astuneeksi uneliaan käärmeen päälle.

Vinkki! Usein kyyn havaitsee vasta, kun se pakenee kahahtaen koloonsa. Kevätauringossa paistatellut kyy ei kuitenkaan pitkään malta pysyä varjoissa, vaan tulee pian takaisin, jos tarkkailija malttaa olla liikkumatta.