Julkaistu Suomen Luonnon numerossa 4–5/1973 (s. 174–177)

Teksti: Juhani Koivusaari, Ismo Nuuja, Risto Palokangas, Esko Joutsamo, Kaius Hedenström, Torsten Stjernberg ja Henrik Wallgren

Suomen merikotkat v. 1973
Suomen merikotkat ovat tunnetusti häviämäisillään. Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto on käynnistänyt niiden pelastamiseksi projektin. Oheisen raportin Merenkurkun tiedoista vastaavat Juhani Koivusaari, Ismo Nuuja ja Risto Palokangas, Saaristomeren tiedoista Esko Joutsamo, Kaius Hedenström ja Torsten Stjernberg. Ahvenanmaan tiedoista Henrik Wallgren avustajineen.

MERENKURKKU Kokkolan ja Kaskisten välisen rannikko- ja saaristoalueen merikotkien pesintätulos selvitettiin kuluneena kesänä viime vuosien tapaan (Omis Fennica 48:137 1971, Suomen Luonto 5/1972).

Tarkastuksen aikana käytiin 15 reviirillä, joista yksi oli ennestään tuntematon. Kahden reviirin ainoat, viime vuosina käytössä olleet pesät olivat pudonneet, toinen ilmeisesti talvella ja toinen keväällä haudonta-aika-na, koska pudonneen pesärvdön läheltä löytyi tuore, rikkinäinen merikotkanmuna. Vain jälkimmäisellä mainituista reviireistä nähtiin emolinnut. Myös toinen merikotkapari oli tänä vuonna onnistunut munimaan yhden hedelmättömäksi jääneen munan, joka yllättäen löytyi vanhasta kalasääskenpesästä myöhemmin kesällä. Kahdeksalla reviirillä pesät olivat koristeltuja ja osa näistä hyvin kunnostettuja. Yhden reviirin ainoa tiedossa oleva pesä oli täysin autio, mutta alueella kuitenkin nähtiin vanha merikotka. Kahdelta reviiriltä ei löydetty kuin aiemmin pudonneita pesiä, mutta toisella näistä todettiin silti merikotkapari. Ainoastaan yhdellä reviirillä todettiin onnistunut, kaksi lento-poikasta tuottanut pesintä. Yhteensä tarkastettiin 20 puussa pysynyttä ja 12 pudonnutta pesää. Yhdeksällä reviirillä nähtiin yksi tai kaksi merikotkaa. Kaksi näistä havainnoista koski nuoria merikotkia, mikä osoittaa, että nykyinen kanta ei ole pelkästään vanhojen merikotkien varassa. Kuitenkin vuotuinen poikastuotto on täysin riittämätön ylläpitämään nykyistä kantaa alueella.

Juhani Koivusaari kuvasi merikotkan pesällään. Skannattu Suomen Luonnosta 4–5/1973.

(Merikotka pesällään Merenkurkussa.) Kuva Juhani Koivusaari.

Tänä vuonna todettiin pesinnän häiriytyneen ihmisen toiminnasta ainakin kahdella reviirillä. Edellä mainitun pudonneen munapesän (viime vuonna pesästä lähti yksi lentopoikanen) vieritse tehty tienpohja (n. 30 m päässä) kunnostettiin helmi-huhtikuun aikana henkilöautolla ajettavaan kuntoon, mistä todisteena oli pesän lähelle pysäköity auto, kun pesä tarkastettiin. Täysin vastaava tilanne oli myös eräällä toisella reviirillä sillä erotuksella, että uusi tie kulki runsaan sadan metrin päässä pesästä, kuusi henkilöautoa oli pysäköity uuden hakkuun kohdalle, mistä pesä näkyi hakkuun laidalla. Kaikesta huolimatta pesää oli koristeltu.

Tämän vuoden pesintätulosta voidaan pitää keskimäärin samanlaisena ja yhtä huonona kuin viime vuosien pesintätu-loksia yleensä. On selvää, että Merenkurkun merikotkakannan surkea tila heijastaa eräänä indikaattorina koko tämän alueen saaristoluonnon uhanalaista tilaa. Tämän vuoksi olisikin alueelle saatava nopeasti 2—3 kansallis- tai luonnonpuistoa vastaavaa rauhoitusaluetta, missä merikotkatkin koko muun luonnon ohella saisivat rauhan hakkuilta, teiltä, huviloilta jne.

Merenkurkun merikotkanpesien tarkastus v. 1973:
Reviiri,    lukumäärä
jolla on poikaspesä 1
jolla on munapesä 2
jolta on löydetty vain koristeltuja pesiä 8
jolta pesät ovat pudonneet tai autioituneet tai niitä ei ole löydetty 4
yhteensä 15

SAARISTOMERI
Saaristomeren alueella (Hankoniemi—Kihti) suorittivat merikotkan pesien tarkastusta E. Joutsamo & K. Hedenström sekä T. Stjernberg Maailman Luonnon Säätiön merikotkaprojektin puitteissa sovitun aluejaon pohjalla.

Kaikkiaan käytiin Saaristomerellä tarkastamassa 11 merikotkareviiriä ja näillä yhteensä 21 puussa olevaa pesää. Tarkastustyön tulokset sisältävät yhden ilahduttavan yllätyksen: ainoa pesinnässään onnistunut merikotkapari kasvatti lentokykyisiksi kolme poikasta, mitä ei liene Suomessa tapahtunut vuosikymmeniin. Kuudella reviirillä tavattiin koristeltuja pesiä, mitkä ovat merkki siitä, että ainakin toinen emolinnuista oleskelee edelleen alueella. Siten yhteensä seitsemän reviiriä ovat todennäköisesti kokonaan autioituneet, koska niillä ei tavattu merkkejä kotkista ainakaan nyt tiedossa olevien pesien lähistöllä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin mahdolliselta löytää vielä uusia vaihtopesiä kaikilta reviireiltä.

Kaius Hedenströmin kuva merikotkasta julkaistiin Suomen Luonnossa 4–5/1973.

Kuva Kaius Hedenström

On vaikeaa arvioida mitkä tekijät ovat olleet myötävaikuttamassa edellä mainitun merikotkaparin poikkeuksellisen hyvään lisääntymistulokseen. Mahdollisesti kotkille suotuisa, leuto taivi ja jo viime talvena varsin hyvin käynnistynyt talviruokinta ovat pitäneet emolinnut hyvässä kunnossa kevääseen saakka, jolloin lisääntymistoiminnotkin ovat sujuneet normaalisti. Joka tapauksessa tällä ”kolmospesällä” käytäessä kävi selväksi, että mikäli lisääntymistulokses-ta halutaan tarkat, todelliset tiedot, pesälle on kiivettävä vaikka sitä pidettäisiinkin luonnonsuojelullisesti arveluttavana. Maasta käsin kiikaroituna poi-kasmäärä olisi vielä toisellakin käyntikerralla (juhannuksen jälkeen, jolloin kaikki poikaset olivat jo fyysisesti lentokunnossa) merkitty ainoastaan kahdeksi, koska kolmas poikanen makasi koko ajan litteänä pesän pohjalla eikä siitä näkynyt sulkaakaan mahtavan pesän reunojen yli (katso kansikuvaa).

Vaikka merikotkan ympäristömyrkkyongelmia voitaisiinkin helpottaa tehostetun ruokinnan avulla, on kotkien pesimisympäristön säilyminen nykyisellään Saaristomerellä niinkuin muuallakin Suomessa vain sattuman ja hyvän onnen varassa. Milloin tahansa maanomistaja saattaa päättää myydä rahantarpeeseensa pesimäsaaren huvila-tonteiksi tai hakkauttaa metsät sellaiseen kuntoon, etteivät ne enää täytä kotkien pesimäbiotooppivaatimuksia. Samoin valtakunnalliset tie-, vesiliikenne-, voimalinja-, matkailu- ym. projektit voivat koska tahansa pyyhkäistä vielä pesimäkunnossa olevien saarten yli.

Kun vain pieni osa nykyisistäkin merikotkan pesäsaarista sisältyy valtakunnallisiin luonnonsuojelualuesuunnitelmiin, ei pitkällä tähtäyksellä ole muuta vaihtoehtoa kuin vielä merkittävien pesimäalueiden lunastaminen suojelualueiksi, tapahtuipa tämä sitten valtion tai Maailman Luonnon Säätiön toimesta. Tällöin on maanomistajille maksettava tietenkin käypä korvaus alueesta. Tähän tarvittavat summat kohoavat varsin suuriksi. Saattaa tietenkin löytyä maanomistajia, jotka osoittavat niin suurta luonnonsuojelumieltä, että rauhoittavat vapaaehtoisesti omistamansa pesimäsaaren. Vielä pesimäalueiden lunastamisen ja rauhoittamisen jälkeenkin merikotkien pesimärauhan turvaaminen vaatii rahaa, sillä suojelualueiden vartiointi olisi pystyttävä järjestämään todella tehokkaasti eikä jätettävä alueita oman onnensa nojaan, kuten nykyisin luonnonsuojelualueiden kohdalla tapahtuu.

lentokuva2

Kuva Kaius Hedenström

AHVENANMAA
Tarkastus rajoittui v. 1973 pääasiallisesti Föglön pitäjään, jossa sen suoritti H. H. Wallgren poikansa Thomas Wallgrenin avustamana. Tarkastusta valmisteltiin yhteistoiminnassa maakunta-viranomaisten (lis. Håkan Kulves ja metsäteknikko Jens Harberg) kanssa, joiden tiedossa olevat reviirit ja pesäpaikat merkittiin käytettyihin topografisiin karttoihin. Työ aloitettiin haastattelemalla 14 maanomistajaa joilta saatiin lisätietoja pesäpaikoista sekä merikotkahavainnoista. Erityisen arvokasta apua valmisteluissa antoi riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen havainnoitsija Volter Stenroos Hummersön kylästä. Paikkakuntalaisten suhtautuminen oli yleensä myönteinen.

Varsinainen kenttätyö suoritettiin 9.7.—16.7. sekä 22. ja 23.7. Noin 110—115 km:n mittaiset kulkureitit kattoivat ilmeisesti hyvin mahdolliset pesimäalueet lukuunottamatta yhtä n. 1.5 km: laajuista aluetta, joka aiotaan tarkastaa v. 1974.

Inventointi käsitti kahdeksan tunnettua reviiriä, joista kolme kokonaisuudessaan sijaitsee jollakin pitäjän viidestä pääsaaresta. kolme käsittää jonkin pääsaaren metsäalueen lisäksi lähellä olevia saaria ja kaksi asumattomia. metsää kasvavia välisaariston saaria. Yksi näistä on Luonnon Säätiön lunastama. Reviireistä 5 oli asuttua ja 3 asumattomia. Yhden asutun reviirin kotkat oleskelevat säännöllisesti alueellaan, mutta eivät ole osoittaneet minkäänlaista toimintaa pesillä (3 pesäpaikkaa tarkastettu: vanhan kotkanpesän pohjalla oli kanahaukan pesä, jossa kaksi lento-poikasta). Neljältä muulta asutulta reviiriltä löytyi 3 + 2 + 3 + 2 pesää, ja näistä kotkat olivat oleskelleet 2 + 2 + 2 + l:n pesän luona (jonkin verran tuoreita höyheniä ja ulosteita sekä ravinnonjätteitä). Kahdesta reviiristä löydettiin koristettu pesä. Paikkakuntalaisten ja näiden havaintojen mukaan Luonnon Säätiön lunastamalla saarella pesintää on tapahtunut 1969 ja 1972 sekä toisessa reviirissä v. 1971.

Asumattomilta reviireiltä löydettiin 1+2+1 vanhaa pesää, joista yksi oli melkein kokonaan sortunut, kolme muuta melko hyvässä kunnossa. Kaksi jälkimmäisistä sijaitsee nykyään paljaaksihakkuualueella, samoin kuin yksi asutun reviirin pesä.

Kaikilla reviireillä on järeää, vanhaa metsää. Pesäpuut ovat kaikki vahvaoksaisia petäjiä ja sijaitsevat yleensä tuuheissa metsiköissä, usein jonkin suon laidassa tai lähellä, maaston vaihdellessa tervaleppäkorvesta kal-liokankaaseen.

Pesimismahdollisuudet ovat Föglössä edelleen melko hyvät, mutta kaikilla asutuilla reviireillä häiriötekijät voimistuvat. Hakkuita on suoritettu ja suoritetaan kaikilla paitsi Luonnon Säätiön lunastamalla reviirillä. Metsäteitä on rakennettu yhteen reviiriin kaksi ja toiseen yksi. Samoilla reviireillä on suoritettu ojitusta. Mökkejä on yleensä paikkakuntalaisten toimesta rakennettu kolmen asutun reviirin alueelle tai välittömään läheisyyteen. Pahin uhka tässä suhteessa on Luonnon Säätiön lunastaman saaren eräästä kotkanpesästä n. 500 m:n päässä sijaitseva mökki, jossa pitkin toukokuuta paikkakuntalaisten mukaan juhlitaan ja käydään linnustamassa. Kasvava veneily johtaa varsinkin juhannuksesta heinäkuun loppuun yhä tiheneviin yöpymisiin kahden pesimäsaaren rannoissa.

Yhteenveto Föglön inventoinnin tuloksista:
Tarkastettuja reviirejä 8, pesiä 17.

— Neljä asuttua reviiriä, joissa aktiivisuutta pesillä 4, pesiä 10 joista seitsemän luona kotkat ovat oleilleet.
— Yksi asuttu reviiri (kolme pesäpaikkaa), jonka kotkat eivät ole käyneet pesillä.
— Asumattomia reviirejä 3, joissa 4 vanhaa pesää.

Lisäksi tutkijain havaintoja sekä vanhoista että nuorista kotkista; samanaikaisesti kuitenkin nähtiin enintään kaksi vanhaa ja yksi nuori yksilö. Paikkakuntalaisilla oli useita havaintoja, joista tärkeimmät huhtikuun lopussa samanaikaisesti nähdyt kaksi vanhaa ja kolme nuorta yksilöä sekä maaliskuussa todettu kahden nuoren kotkan puoli päivää jatkunut soidin. Yksityiskohtainen selostus ja kopiot pesäkorteista on jätetty maakuntaviranomaisille. Lisäksi Joutsamo ja Hedenström tarkastivat yhden reviirin Brändössä ja toisen Kökarissa.

WWF_ilmo_sl4_5_1973

Artikkelin yhteydesssä julkaistiin ilmoitus:

MUISTA MERIKOTKAA!
Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto on aloittanut yleisen varojenkeruun. Keräyksen tuottamilla varoilla on tarkoitus kustantaa erilaisia suojelutoimia kuten pesimäalueiden lunastusta, pesäpaikkojen vartiointia, talviruokintaa, kannan inventointia ym. perustutkimuksia.
Keräys toteutetaan siten, että eräs uhattuna oleva merikotkan pesimäsaari Ahvenanmaalla ”myydään” lahjoittajille hintaan 1 mk/ m2, lukuiselle vähintään 10 m2 lunastaneelle lahjoittajalle lähetetään erityinen todistus.
Merikotka tarvitsee sinunkin apuasi.
Maailman Luonnon Säätiö Suomen Rahasto Postisiirtotili 28400-4

1973merikotka