Eduskuntavaalien tulos on aiheuttanut huolta siitä, miten ilmasto- ja ympäristöasioita edistetään tulevan vaalikauden aikana.

Perussuomalaiset, jotka eivät Suomen Luonnon toteuttaman kyselyn perusteella ole halukkaita tekemään ilmaston ja luontokadon torjumisen kannalta tarpeellisia toimia, kasvatti kannatustaan seitsemällä paikalla. Perussuomalaiset halusi kyselyssä esimerkiksi ainoana puolueena siirtää ympäristöministeriön osaksi muita ministeriöitä.

Suomen Luonnon ja monien muiden kyselyjen mukaan kaikkein ympäristömyönteisimmät puolueet kokivat vaalitappion, kun Vihreät menetti eduskunnasta seitsemän paikkaa ja Vasemmistoliitto viisi paikkaa.

Vaalien tulos on ilmeisesti vaikuttanut myös siten, että luonnon koetaan nyt tarvitsevan entistä enemmän puolustusta. Tämä näkyy luonto- ja ympäristöjärjestöissä lahjoittajien ja jäsenmäärien nousuna.

Suomen luonnonsuojeluliitto sai vaalituloksen jälkeen ennätysmäärän uusia jäseniä ja kuukausilahjoittajia yhdessä päivässä.

“Kahden viikon aikana Suomen luonnonsuojeluliittoon on liittynyt uusia jäseniä ja kuukausilahjoittajia jo yli 900”, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton järjestö- ja varainhankintapäällikkö Heini Jalava.

Vaalitulos näkyi myös palautteessa.

”Asiakaspalveluumme tuli heti kannustavia tsemppiviestejä ja saimme järjestönä kiitosta tekemästämme työstä suomalaisen luonnon puolesta.”

Jalavan mukaan lähes tuhat uutta tukijaa osoittaa sen, että luonto itsessään sekä halu puolustaa yhteistä tulevaisuuttamme, yhdistää ihmisiä taustoista ja tilanteista riippumatta.

Myös Greenpeacella on tehty samankaltaisia huomioita. Greenpeacen varainhankintapäällikkö Outi Jokilehdon mukaan ajankohtaiset asiat ja mediassa näkyvät ympäristönsuojelun teemat näkyvät lahjoittajien käyttäytymisessä.

”Niin tälläkin kertaa eli olemme kyllä huomanneet vaalien jälkeisellä viikolla kasvua lahjoituksissamme. Sitä on tietenkin mahdoton sanoa, kuinka suuri osaa lahjoitusten kasvusta liittyy vaalitulokseen”, Jokilehto kertoo.

Suomen Luonto -lehteä kustantaa Suomen luonnonsuojeluliitto, jonka toimintaan lehden tuotot käytetään. Tilaamalla Suomen Luonto -lehden tuet suomalaista luonnonsuojelutyötä.

eduskuntavaalitvaalit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.