Ulpukat ja palpakot huljuvat Glimsinjoen verkkaisessa virrassa. Rantaan on kulunut kasvillisuudesta paljas alue, johon luontopolulla kulkijat ovat pysähtyneet ihailemaan maisemaa. Tervalepät nojailevat kohti vettä, ja rehevän pensaikkoinen maisema on kuin etelämpää Euroopasta.

Leppien juurella kukoistaa pensas, jossa on heleänvihreät lehdet. Väri erottuu selkeästi harmahtavista pajuista. Kasvi on valkopajuangervo, ja Espoon Glimsinjokivarsi on varoittava esimerkki siitä, miksi laji on päätynyt kansallisesti haitallisten vieraslajien listalle.

Maisema on läpeensä tuttu Suomen luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö Virpi Sahille. Hän on suunnitellut jokivarressa kulkevan luontopolun ja nähnyt, miten valkopajuangervo on vallannut alaa vuosien aikana.

Glimsinjoki virtaa melko koskemattomana mereen asti, minkä ansiosta uhanalaiset taimen ja vaellussiika elävät siinä.

Hänellä on mukanaan viikate, jolla nuoret versot katkeavat helposti. Espoo on antanut yleisen luvan haitallisten vieraslajien torjuntaan kaupungin mailla.

”Nyt kun tätä on 15 vuotta seurannut, niin tekemisen paine on kova, koska valkopajuangervo etenee koko ajan”, Sahi sanoo.

Amerikasta kotoisin oleva pensas istutettiin läheiseen Träskändan kartanon puistoon 1800-luvulla. Se on sitkeä ja nopeakasvuinen, siis täydellinen julkisiin pihaistutuksiin. Samat ominaisuudet kuitenkin tekevät siitä tuhoisan, kun se pääsee karkuteille.

Valkopajuangervo leviää kasvullisesti maavarsien avulla. Rehevät versot tukahduttavat muut kasvit tieltään, kunnes jäljellä on vain angervotiheikköä. Sahin arvion mukaan pensasrintama etenee hyvällä kasvupaikalla puolisen metriä vuodessa.

Pensas voi löytää uusille alueille myös juurenkappaleiden avulla. Jokivarsi on sille otollinen, sillä veden mukana juurenpalat pääsevät vauhdilla alavirtaan.

Ilmoita havaintosi meille!

Äkkää villiintynyt vieraslaji: ilmoita havainto valkopajuangervosta!

Siirtymäaika päättyy elokuussa

Kaksi vuotta sitten valkopajuangervo lisättiin kansalliselle haitallisten vieraslajien listalle, sillä lajin leviäminen uhkaa kotimaisen luonnon monimuotoisuutta.

Sille annettiin kahden vuoden siirtymäaika, joka päättyy elokuun 15. päivänä. Tuon päivämäärän jälkeen valkopajuangervon maahantuonti, hallussapito, myynti ja luovutus sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Maanomistajan vastuulla on hävittää omalta maaltaan löytyvä kasvusto.

Valkopajuangervo uhkaa erityisesti tulvametsiä, luhtia ja rantalehtoja, eli kosteita ja melko valoisia alueita.

”Tämä laji kolonisoi täysin tällaiset luontotyypit. Sen takia torjunta on todella tärkeää.”

Glimsinjoella pensaan alle on jäänyt muun muassa tervaleppäluhtaa, joka on harvinainen ja suojeltu luontotyyppi. Jokivarteen rajatuista suojelualueista useammalla kasvaa jo valkopajuangervoa paksuna peittona.

”Erityisesti Jahtimetsän pinta-alasta huomattava osuus on peittynyt tähän angervoon. Siellä on Glimsinjoen tulva-aluetta, eli sitä ihanteellista biotooppia, jossa tämä laji mellastaa”, Sahi kertoo.

Jopa tervalepät voivat aikanaan jäädä angervolle kakkoseksi. Uusia taimia ei pääse kasvamaan tiheikön seasta, joten kuolleille puille ei kasva enää korvaajia.

Tältä näyttää Glimsinjoen rantaluhta ilman valkopajuangervoa. Kuvassa kasvaa muun muassa saniaisia, mustaherukkaa ja syyläjuuria sekä erilaisten lehtipuiden taimia.

Torjuntaa vasta opetellaan

Jatkamme jokivartta ylävirtaan kohti Träskändan kartanoa. Paikoittain rannassa ei kasva kookkaiden puiden lisäksi mitään muuta kuin valkopajuangervoa. Pensas aloittelee kukintaa, ja ensimmäiset versot peittyvät jo valkoisiin töyhtöihin.

Vanhaksi pelloksi kutsutulla paikalla valkopajuangervo kurottelee molemmilta puolilta luontopolun yli niin, että sen läpi joutuu jo tunkemaan.

Havumetsiin angervon voittokulku vihdoin pysähtyy. Hentojen versojen välissä kasvaa mustikkaa ja muuta metsänpohjan kasvillisuutta. Hämärä vie pensaalta kilpailuedun.

”Tiheän puuston alueella se enemmänkin juroo harvana, eikä saavuta monokulttuuritiheikköä”, Sahi kertoo.

Hän esittelee alueen, jossa Espoon ympäristökeskus pienimuotoisesti testasi lajin hävittämistä raivaussahalla ja kaivamalla juuret lapiotyönä ylös.

Paikka erottuu yhä angervosta vapaana, siinä kasvaa vadelmaa ja tammen taimi. Pienten esiintymien poistoon keino vaikuttaa sopivalta, mutta kun torjuttavaa on hehtaareittain, tarvittaisiin tehokkaampia menetelmiä. Aivan vesirajassa taas pensasta ei ehkä kannatakaan kaivaa juurineen, sillä katkenneet juurenpalat voivat päästä virran mukaan.

Myös Sahi on kokeillut pensaan torjuntaa joen tuntumassa. Hän on selvittänyt, millaisena alasleikattu pensas kasvaa takaisin, ja miten se reagoi toistuvaan niittoon. Vielä ei ole kuitenkaan tarjolla ohjetta siitä, miten tiuhaa leikkaamista angervo vaatii, että se näivettyisi hengiltä.

Kun pensaan leikkaa alas kevätkesällä ja uudelleen syksyllä, uudet versot eivät ehdi puutua, jolloin leikkaaminen onnistuu vaikka viikatteella. Siitä olisi ainakin hyvä aloittaa.

Nuoret versot katkeavat helposti viikatteella, tietää Suomen luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö Virpi Sahi.

Paukut luonnonsuojelualueille ja uusiin esiintymiin

Kävelemme kartanon puutarhan ohi kohti Pitkäjärveä. Valkopajuangervo kasvaa yhä sielläkin, ja Pitkäjärvellä Glimsinjoen luusuassa se peittää hehtaaritolkulla rantaluhtaa. Pensas kansoittaa tiiviisti myös lenkkipolun varsia.

Sahi pohtii, miten pensas on alun perin päätynyt tälle puolelle kartanoa. Ylävirtaan se ei helposti leviä, joten sitä on aikoinaan voitu istuttaa myös lähelle Pitkäjärveä.

Haitallinen vieraslaji reunustaa pitkäjärven rantaa myötäilevää lenkkipolkua.

Polun vieressä pensas on vallannut koko rantaluhdan.

Glimsinjoki on ainakin toistaiseksi hyvin poikkeuksellinen alue, sillä muualta Suomesta näin laajoja valkopajuangervon esiintymiä ei tunneta. Esimerkiksi Belgiassa pensas on jo lähes valtion laajuinen ongelma, joten jokivarren tilanne on syytä ottaa varoittavana esimerkkinä.

”Tulevaisuudessa riskinä on se, että se leviää muun muassa vanhan Kirkkojärven painanteeseen. Glimsjokivarressakin on savikkomaata vielä vapaana.”, Sahi sanoo.

Glimsinjoki laskee Kirkkojärveen Turunväylän varteen. Moottoritien rakentamisen yhteydessä järveä kuivatettiin, ja lopputuloksena syntyi tulviva, pensaikkoinen kosteikko. Siis täydellinen kasvupaikka valkopajuangervolle.

Sahi kertoo, että yksittäisiä pesäkkeitä valkopajuangervoa on jo löytynyt sieltä. Uudella kasvupaikalla pensas alkaa vallata alaa joka suuntaan.

”Jos mitään ei tehdä, niin sadan vuoden päästä paikka on samanlainen kuin tuo Pitkäjärven luhta, eli täynnä tätä”, Sahi toteaa.

Hän peräänkuuluttaa torjuntatoimilta riittävää tehokkuutta, jotta lajin levittäytyminen uusille alueille saataisiin pysäytettyä. Torjuntaa olisi tärkeää satsata pienikokoisiin pesäkkeisiin ennen kuin laji saavuttaa kunnolla jalansijaa.

Tärkeysjärjestyksessä kärjessä ovat myös luonnonsuojelualueet.

”Eihän niistä voi sanoa, että niissä suojeltaisiin luontoa, jos valkopajuangervon annetaan kasvaa.”

Suomen Luonto -lehteä julkaisee Suomen luonnonsuojeluliitto.