Kiurun katkeamaton liverrys kantautuu jo lumisten peltojen keskelle auenneilta pälviltä. Laji on muuttolintujen pioneerijoukkoa, ja kuluneen viikon aikana niitä on havaittu maan eteläisemmissä osissa runsaasti.

Linnulle on aikojen saatossa annettu lukuisia nimiä. Virallistunut nimi kiuru perustuu todennäköisesti sirahtavaan lentoääneen, kun taas vanha nimitys leivo on kantagermaanista perää. Samaa perua ovat myös muun muassa ruotsin lärka ja englannin lark. (Lähde: Jukka Hintikka, Suomen lintujen nimet.)

Koiras esittee laulutaitojaan usein lennossa korkealla taivaalla, lähes paikallaan lekuttaen. Laululento saattaa jatkua minuuttitolkulla koiraan alleviivatessa kestävyyttään ja hyviä geenejään. Lento päättyy jyrkkään pudotukseen kohti maata, mistä laji on saanut nimityksen kivenpudottaja.

Kuuluvan ja riemuisan laulunsa ansiosta kiuru on kansanperinteessäkin tunnettu talven päättymisen merkki. Sen mukaan nimetyt kiurunkannukset ovat vastaavasti kevään ensimmäisiä kukkijoita. Tuttu sananparsi “kuu kiurusta kesään” on kuitenkin turhan optimistinen, joten hellevaatteet saavat odotella kaapissa vielä hyvän tovin. Taivaalta kiirivä veisu on kiinnittänyt myös taiteentekijöiden huomion, ja esimerkiksi Finlandia-hymnissä aamu koittaa kiurun soitossa.

Ulkonäöltään kiuru on melko vaatimaton, ja päälaen töyhtöä lukuunottamatta sillä ei ole kovin erottuvia tuntomerkkejä. Naaras ja koiras ovat samannäköiset. Kiurun vanhat kutsumanimet kirvinen ja kirviäinen kertovat lintulajien samannäköisyydestä. Kirjavan ruskea väri piilottaa kiurun helposti heinäpeltoon, mihin lintu myös tekee pesänsä. Se pesii kuivalla heinällä ja juurenpätkillä vuoratussa matalassa maakuopassa.

Kiurun tunnistaa parhaiten päälaen töyhdöstä ja valkoreunaisesta pyrstöstä. Kuva: Neil Smith / Flickr (CC BY-SA 2.0)

Kiuru pesii koko maassa, joskin Lapissa vain harvalukuisena. Sen pesimäkannaksi on arvioitu 250 000–400 000 paria, joten se on yksi Suomen yleisimmistä peltolinnuista. Tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa se on kuitenkin tipahtanut elinvoimaisesta silmälläpidettävien lajien luokkaan. On siis todennäköistä, että kiurustakin tulee lähitulevaisuudessa uhanalainen.

Tehomaatalous ja peltojen salaojitus ovat vähentäneet suojaisia ojanpenkkoja, joille kiurut mieluusti pesivät. Lajia uhkaa myös kevätviljelyn yleistyminen, sillä mustat kynnökset eivät piilota maapesää pedoilta. Kiurulle suotuisin pesimäpaikka on tarpeeksi suuri peltoalue, joka on edellisen kasvukauden jäljiltä yhä kyntämättä ja kuivan heinän peitossa. Kiuru aloittaa pesinnän toukokuussa ja pari voi pesiä myöhemmin kesällä toistamiseen.

Kuuntele kiurun hengästyttävää laulua täältä!

Kiuru

Alauda arvensis

Ulkonäkö ja koko: Ruskeankirjava, aavistuksen punatulkkua isompi peltolintu. Kiurun pään päällä on töyhtö, joka nousee pystyyn linnun valpastuessa.

Ravinto: Hyönteiset ja muut selkärangattomat eläimet, siemenet.

Elinympäristö: Viljelysmaat ja muut sopivan avoimet paikat, kuten puuttomat suot ja rantaniityt sekä laitumet.

Lisääntyminen: Pesii matalassa maakuopassa, munii keskimäärin neljä munaa, joita vain naaras hautoo. Poikaset kuoriutuvat puolentoista viikon kuluttua ja lähtevät pesästä kymmenen päivän ikäisinä, yhä lentokyvyttöminä. Pari voi pesiä kesän aikana kahdesti.

Tiesitkö? Kiurun on hyvin samannäköinen kuin sen harvalukuisempi sukulaislaji kangaskiuru. Kiurun tunnistaa sen pyrstön valkoisista reunoista sekä lennossa näkyvistä valkoisista siiven takareunoista.

kirvinenkiuruleivoleivonenlinnunääniViikon laji