Nuorta, sammalen keskeltä pilkottavaa mehevää ja kalpeankeltaista mäntykukkaa voisi pitää sienenä: ei vähäistäkään vihreän sävyä. Kun verso kasvaa pitemmäksi, nuokkuvat kukat ja varren suomumaiset lehdet osoittavat sen kasviksi.

Elämänrytmikin on sienimäinen. Mäntykukka voi elää vuosikausia maanalaisena, ja pohjoisimmilla kasvupaikoillaan se kukkii vain suotuisimpina, lämpimän kosteina kesinä. Kasvi nousee näkyviin vasta elokuussa, kun sateet ovat alkaneet ja yöt ovat käyneet kosteiksi.

Mäntykukka on uskollinen nimelleen. Jos kuusikosta löytää mäntykukan, lähes aina 10–15 metrin säteellä kasvaa myös mänty. Tähän perustuu myös ruotsinkielinen nimi, tallört.

Etelärannikon lehdoista on tavattu parikymmentä kertaa kalju mäntykukan muoto, joka vaikuttaisi olevan riippumaton männystä. Saksaksi mäntykukka on Fichtenspargel, kuusiparsa. Eri seuduilla mäntykukka onkin hiukan eri näköinen ja kasvaa erilaisilla paikoilla ja eri puulajien seurassa.

Ei tarkoin tiedetä, mitä ulkonäön ja ekologian muuntelun takana on. Toiset tutkijat pitävät eri seutujen mäntykukkia omina lajeinaan, toiset yhdistävät kaikki muodot yhdeksi muuntelevaksi lajiksi, ja toisistaan poikkeavat muodot ovat vain ekotyyppejä. Selvimmin oma lajinsa on Aasian ja Pohjois-Amerikan yksikukkainen mäntykukka, jonka ulkonäköä kuvaavat hyvin siitä käytetyt englanninkieliset nimet Dutchman’s pipe ja Indians pipe, hollantilaisen ja intiaanin piippu!

Lehtivihreättömät putkilokasvit voivat hankkia ravintonsa toisilta kukkakasveilta kahdella tavalla: joko kasvattamalla suoraan omat imujuurensa isäntäkasvin solukoihin tai ottamalla ravintonsa isäntäkasvin juurisienistä. Jälkimmäiset ovat siis oikeastaan sienen eivätkä kukkakasvin loisia ja vaikuttavat usein varsin vähän isäntäkasvin elämään.

Mäntykukan monivuotinen osa muodostuu vain sykerömäisestä kerästä juuria, joita peittää huopamaisen paksu sienirihmasto. Mäntykukka saa ravintonsa juuren pintaa kattavilta sieniltä. Se on siis männyn juurisienten loinen. Isäntäsieniksi kelpaavat monet männyn juurisienistä, muun muassa tatit ja valmuskat.

Mäntykukka kuuluu kanervakasvien heimoon ja on talvikkien lähisukulainen. Talvikkien nuoruusvaihe elää mäntykukan tavoin loisena, mutta suhde muuttuu tasavertaisemmaksi sen jälkeen, kun talvikin taimi saa vihreät lehtensä. Mäntykukka on siis lapseksi jäänyt talvikki!

Loisinta elämäntapana kuulostaa ikävältä. Kun muistaa, että tuhannet sienet loisivat putkilokasveilla, on ihan virkistävää ajatella, että mäntykukka on onnistunut kääntämään suhteen päinvastaiseksi!

MÄNTYKUKKA
Monotropa hypopitys

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.

Koko: 10–20 senttiä.

Varsi: Kukintovarsi kellertävä, mehevä, paksu; ruskettuu ja puutuu siementen kypsyessä.

Lehdet: Ei vihreitä lehtiä.

Kukka: Nuokkuva, kellomainen ja kellertävä.

Kukinta-aika: Elokuu.

Elinympäristö: Mäntykankaat.

Levinneisyys: Yleinen Etelä-Suomessa, harvinaisehko Keski-Suomessa, puuttuu Pohjois-Suomesta.

Älä sekoita:
Lehtivihreättömiin kämmeköihin (harajuuri, pesäjuuri, metsänemä), joiden kasvupaikat ja kukinta-ajat ovat erilaiset.

Tiesitkö? Mäntykukka varastaa ravintonsa männyn juurisieniltä kuten voi- ja kangastatilta.

loinenloiskasvimäntykukka