Teksti: Henry Väre

Lehtonäsiä on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Sen viehkot kukat houkuttelevat hyönteisiä, ja myöhemmin linnut syövät sen marjoja. Ihmiselle pensas on tappavan myrkyllinen.

Näsiöiden suvun noin 70 lajista kasvaa Suomessa, levinneisyysalueensa pohjoislaiteella, vain lehtonäsiä. Elinalue ulottuu Ahvenanmaalta Keski-Lappiin. Lehtonäsiä on melko harvinainen, mutta paikoin sitä on runsaamminkin. Muualla lehtonäsiää on lauhkeilla ja viileillä vyöhykkeillä Pyreneiltä ja Brittein saarilta Fennoskandiaan ja Mustanmeren liepeille sekä Keski-Uralin itäpuolelle asti. Kaukasuksella on erillisesiintymä.

Lehtonäsiä on pensastomme kummajaisia. Leutoina keväinä kukinta alkaa jo maaliskuun lopulla ja on ohitse pohjoisessakin jo toukokuussa, viimeistään aivan kesäkuun alussa. Kesäisiä ulkoilusäitä odottelevilta kukinta jääkin näkemättä.

Kukat puhkeavat suoraan varresta

Lehtonäsiä viihtyy runsasravinteisissa, lehtomaisissa metsissä, etenkin metsänlaiteilla. Siksi näsiä onkin runsaimmillaan lehtokeskuksissa kuten Etelä-Hämeessä, paikoin Pohjois-Savossa, Kuusamon kalkkialueilla ja Kittilän lehtokeskuksessa. Vaikka harjujen alarinteet ja moreenikumpareikot vaikuttavatkin kuivilta, pohjaveden pinta on melko lähellä ja virtaava vesi lisää paikan ravinteisuutta. Useilla alueilla näsiä on kuitenkin uhanalainen metsien koristus ja kasvaa tavallisesti yksittäisinä pensaina.

Lehtonäsiä on hidaskasvuinen ja sen korkeus on yleensä puolesta metristä metriin. Kuori on vaalean harmaanruskea ja uusi vuosikasvain karvainen. Taipuisat sitkeät oksat ovat yläviistoja. Tasasoukkia, ruodittomia, pyöreän suippopäisiä 3–8-senttisiä lehtiä on vain kesän vuosikasvaimessa varren kärkiosassa. Ne ovat kierteisesti ja tiheässä. Toista lehtonäsiän näköistä kasvia ei Suomen luonnossa kasva.

Näsiä kukkii aikaisin keväällä. Kuva: Satu Suuntala / Havaintokirja

Omaleimaisuutta korostaa terttumainen kukinto, jonka perättömät kukat puhkeavat suoraan varresta. Näsiän punavioletit kukat ovat kahden–neljän ryhminä. Nelilukuisten kukkien terälehtimäiset verholehdet ovat leveän suippoja. Suppilon keskeltä pilkottaa kahdeksan hedettä kahdessa kiehkurassa eri tasolla. Kukkaa avaamatta näkee heteistä vain neljä.

Perusoppaat eivät paljasta, onko kukissa mettä, ja ihmiset tuntuvat aistivan tuoksunkin eri tavoin. Siitä on luonnehdintoja hyvin voimakkaasta mitättömään.

Ehkäpä näsiästä on erilaisia kantoja, tai saattaapa tuoksu heiketä, kun pölytys on tapahtunut. Tuoksuaineita kukissa kuitenkin on.

Siellä missä näsiää on runsaammin, se avittaa varhaisten medenkerääjien selviämistä ja samalla näsiän pölyttämistä. Kukilla käyvät ainakin mehiläiset ja myöhemmin keväällä myös kärpäset. Se on selkeä viite siitä, että kukat palkitsevat pölyttäjää.

Myrkyllinen latvasta juuriin

Näsiä on kauttaaltaan hyvin myrkyllinen. Myrkytystapauksia aiheuttavat kuitenkin lähinnä kirkkaanpunaiset luumarjat, joissa myrkyllistä metsereiiniä on erityisen paljon.

Marjojen myrkkypitoisuus voi vaihdella ja ihmiset reagoivat eri tavoin, lapset herkemmin kuin aikuiset. Siten jo muutama marjakin voi olla kohtalokas annos, eikä kokeiluja pidä tehdä.

Tuleva kemian professori Pehr Adrian Gadd kirjoitti jo 1751:

”Muutamia marjoja annetaan pikku lapsille matojen menoksi, heidän sanotaan niistä siten kyllä pääsevänkin, mutta on siinä hengenmenokin pelättävissä.”

Metseriini lamauttaa hermotoiminnan. Sitä vastoin linnuille marjat käyvät ravinnosta, ainakin rastaat ja punarinta levittävät kasvia etäälle emostaan.

Myrkyllisyydestään huolimatta näsiää käytettiin lääkkeenä pitkään, mihin viittaa kansannimien samankaltaisuus jo 1700- ja 1800-luvuilta kuten nasiainen, nassian marja, nessian marja, rijsimarjot, risimarjat, risin marjot, riihipuu, näsenen, näsiän marjat ja näsenenmarjapuu. Vain harvalla kasvilla on yhtä monipuolinen laajalti käytetty nimistö näiltä vuosilta.

Näsiällä hoidettiin riisitautia, mistä nimi risi ja riihi. Oululaisen asessori Johan Julinin ohje kuinka vitsalla kuritettua lasta hoidettiin, saattaisi kiihdyttää mieliä nykyisin: ”Marjoja sekoitettiin voin, tervan, tupakan ja valkosipulin kanssa lasten vitsavoiteeksi.” Lieventäviin salvoihin marjoja käytettiin muutoinkin. Vanha ennen käytetty ruotsinkielinen nimi källarhalsbär tulee Saksasta.

Näsiän eli riidenmarjan kukat puhkeavat varhain keväällä suoraan varresta. Pensas viihtyy lehtomaisten metsien laiteilla. Kasvi on rauhoitettu Ahvenanmaalla.