Tällä viikolla vietetään jälleen Vaatevallankumousta, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota tekstiiliteollisuuden ongelmiin. Vaatevallankumous sai alkunsa, kun vuonna 2013 Bangladeshissa Rana Plazan vaatetehdasrakennus romahti ja yli 1100 sen työntekijää sai surmansa. Rana Plazassa valmistettiin useiden länsimaisten merkkien, kuten Benettonin, Mangon ja Primarkin vaatteita.

Rana Plazan järkyttävien tapahtumien seurauksena kuluttajat ryhtyivät joukolla vaatimaan vaateyrityksiltä parempia olosuhteita tehtaiden työntekijöille ja vaatteiden alkuperän läpinäkyvyyttä. Monien Suomessakin myynnissä olevien vaatemerkkien tuotteet valmistetaan kyseenalaisissa olosuhteissa, ja tuotteiden halvat hinnat revitään työntekijöiden selkänahasta.

On hienoa, että vaatteiden alkuperään on alettu kiinnittää enemmän huomiota ja vaatia parempia oloja ja palkkoja tehtaiden työntekijöille. Tämä ei kuitenkaan ratkaise vaateteollisuuden ongelmien alkuperää: tarvettamme ostaa jatkuvasti uusia tuotteita. Alati lisääntyvästä kuluttamisesta kärsivät paitsi köyhempiin maihin siirtyneen tekstiilituotannon työntekijät, myös maapallomme.

Vaateteollisuus on yksi suurimmista ympäristöämme kuormittavista tekijöistä ruuantuotannon ja liikkumisen ohella. Puuvillan viljelemiseen kuluu valtavat määrät arvokasta makeaa vettä, vaatteiden valmistamisessa käytettävät tekokuidut leviävät mikromuoveina vesistöihimme ja kaatopaikalle kärrätään jatkuvasti enemmän huonolaatuisia, kierrätykseen kelpaamattomia vaatteita. Puhumattakaan vaatteiden tuotantoonja kuljetukseen kuluvan energian vaikutuksista maapalloomme. Vaikka tekstiiliteollisuus saataisiin muutettua eettiseksi, se ei muutu ekologiseksi, ilman että muutamme kulutustapojamme.

Olemme päivittäin ympäröityjä erilaisilla mainoksilla ja kehotuksilla, joilla meitä ohjaillaan ostamaan jatkuvasti uutta ja lisää. Ostaminen luo (lyhytkestoisen) mielihyvän tunteen ja synnyttää mielikuvan siitä, että uusi tuote tekee elämästämme ratkaisevasti parempaa. Tiedämme vallan hyvin, että tämä ei ole totta. Silti olemme koukussa ostamiseen.

Monia jatkuvasti kasvava tavara- (ja vaate)määrä kuitenkin myös ahdistaa. Siitä kertovat esimerkiksi KonMarituksen ja minimalismin viimeaikainen suosio. Valitettavasti minimalismikin on osattu valjastaa kulutuksen ajuriksi: erilaiset ”osta vähemmän mutta parempaa” -sloganit ja vaatebrändien ”kapselivaatekaappimallistot” saavat meidät himoamaan jälleen uusia tavaroita. Todellisuudessa minimalismissa on kuitenkin kyse siitä, että pystytään elämään rikasta elämää ilman materian tuomia kahleita, eikä ostamaan minimalistisiksi brändättyjä tuotteita.

Sama koskee ekologista kuluttamista. Usein ympäristöystävällisiä valintoja pidetään kalliina, kun puhutaan vaikkapa eettisesti ja laadukkaasti valmistetuista vaatteista tai luomuruuasta. Todellisuudessa ekologinen kuluttaminen on kuitenkin edullista, koska ostamisen ja kulutusvalintojen sijaan se tarkoittaa ostamatta jättämistä – siis kielteisiä ostopäätöksiä.

Miten osaisimme olla haluamatta jatkuvasti uusia tavaroita ja nauttia jo olemassa olevasta omaisuudestamme? Yksi keino on pohtia tehtyjä ostoksia ja miettiä, muuttiko se uusi paita tai kevättakki elämää. Vastaus on ei, sillä ostohalut vain siirtyivät seuraavaan kohteeseen. Toinen keino on opetella näkemään jo omistamiemme tavaroiden arvo. Esimerkiksi japanilaisessa wabi-sabi -ajattelussa kannustetaan hyväksymään maailma epätäydellisenä ja viimeistelemättömänä, ja arvostamaan elämänjälkiä ja kulumia tavaroissa. Jos oppisimme vaalimaan vanhoihin tavaroihimme liittyviä tarinoita ja muistoja, pitäisimme niistä varmasti parempaa huolta ja takaisimme niille pidemmän käyttöiän. Näin vaatteiden käytöllekin tulisi syvempi merkitys, eikä niitä korvattaisi aina uudella shoppailun himossa tai muodin muuttuessa, vaan vasta sitten, kun niiden tarina todella tulee tiensä päähän.