Kevät tuo aina mukanaan innostuksen siivota kodin nurkat talven jäljiltä. Lisääntyvä valo paljastaa kodin pölypallot ja lämpenevä sää kannustaa tuulettamaan koko asunnon. Talvivaatteet viedään vintille, mutta talvitakkien ja toppahousujen lisäksi tekee helposti mieli raivata komerot ja kaapit ja päästä muustakin tavarasta eroon – lopullisesti.

Olen kärräämässä ensi viikolla ison osan vaatteistani kirpputorille. Tyhjentyviin komeroihin jää koukkuun. Kun karsimisen aloittaa, ei tekisi mieli lopettaa. Enkä ole ainoa, joka on innostunut tavarasta eroon pääsemisestä. Pari vuotta sitten puhuttiin minimalismista, nyt sen rinnalle on tullut vaikka minkälaista ajattelutapaa ja koulukuntaa, joiden tavoitteena on hankkiutua materialistisesta omaisuudesta eroon tai elää mahdollisimman vähällä tavaralla.

Jos kevätsiivous häämöttää vielä edessä ja kaipaat ideoita kaappien siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen, tässä pari vinkkiä, jotka saattavat inspiroida urakassa.

Siivouspäivä tulee taas

Seuraava Siivouspäivä on 28. toukokuuta. Jos et halua vuokrata kirpparipöytää tai jaksa raahata vaatteita myyntiin kirpputorille, Siivouspäivänä voit kaupata niitä vaikka omalla pihallasi. Toukokuun lopulle on osunut perinteisesti hyvä sää, joten tavaroiden myymisen ohella voit hyvällä tuurilla nautiskella alkavasta kesästä ja tutustua naapureihisi.

KonMari mullistaa siivouksen

Marie Kondon kirjasta Siivouksen elämän mullistava taika on viimeisen vuoden aikana puhuttu kyllästymiseen saakka. Kondon kehittämän KonMari-menetelmän avulla voit siivota turhat tavarat pois ja luoda kotiisi kestävän järjestyksen. Samalla Kondo lupaa auttaa järjestämään tavaroiden ohella muutkin asiasi ja minimoimaan elämästäsi negatiivisia asioita. KonMariin kannattaa tutustua, jos tuntuu, että siivouksen ja järjestelemisen jälkeen koti on samana iltana taas sekaisin tai jos kaipaat tehokasta metodia tavaroiden karsimiseen.

21 yksi syytä omistaa vähemmän

Yhdysvaltalainen Joshua Becker päätti kahdeksan vuotta sitten ryhtyä minimalistiksi perheensä kanssa. Becker pitää blogia elämästään ja pyrkii inspiroimaan muitakin luopumaan maallisesta omaisuudestaan. Hän on listannut 21 hyvää syytä omistaa vähemmän, jotka motivoivat hankkiutumaan tavarasta eroon.

Elämä ilman roskia

Lauren Singer on 25-vuotias Yhdysvalloissa asuva kanadalainen, joka pyrkii elämään täysin muovitonta elämää. Singerin roskat viimeisen neljän vuoden ajalta mahtuvat lasipurkkiin. Hän ostaa kaikki vaatteensa ja suurimman osan muistakin tavaroistaan käytettynä. Singerin elämään pääset tutustumaan hänen Trash is for tossers -blogissaan, joka saanut valtavasti huomiota ympäri maailmaa.

Osta minut vain kerran

Eikö olisi ihanaa, jos tavaraa hankkiessaan tietäisi, että se kestää koko loppuelämän käytössä? Brittiläinen Tara Button toivoi tätä ja perusti Buy me once -sivuston. Sivuilla on tarjolla ainoastaan tavaroita, joille luvataan elinikäinen takuu. Button kritisoi sitä, että laite tai tavara on suunniteltu hajoamaan jonkin tietyn ajan kuluttua ja ihminen joutuu ostamaan uuden tilalle.

Loppusijoitus?

Tavarasta eroon pääsemisessä kaappien tyhjentäminen on vain yksi vaihe, seuraava yhtä tärkeä on niiden eteenpäin laittaminen. Varsinkin monet ulkomaiset oppaan keskittyvät vain tavaroiden läpikäymiseen, mutta niiden kierrättämisestä ei puhuta lainkaan. Esimerkiksi Martat ovat koonneet varsin kattavan listauksen siitä, mitä millekin tavaralle kuuluu tehdä; mitkä asiat voi kierrättää, minkälaiset vaatteet tulee laittaa lumpuksi, mihin poisheitettävät asiat tulee laittaa…

+ Lopuksi on tärkeää muistaa, että tavaroista eroon päästyään ei tule hankkia heti uutta tilalle. Tyhjentyneet ja siistit kaapit houkuttelevat täyttämään hyllyt uusilla ihanilla asioilla, mutta mikäli haluat toimia ekologisesti ja pitää kaapit siistinä tulevaisuudessakin, tulee ostohimot hillitä. Olennaista on hankkia vain sellaisia asioita, joista todella pitää ja jotka kestävät aikaa – ja vain tarpeeseen.

siivous

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.