Se jäi mieleeni, tuo pieni arkinen kohtaaminen. Oli lämmin keskikesän päivä Saaristomerellä kun nostin teleni käsivaralle valokuvatakseni näkemääni punajalkavikloa. Muistan ihmetelleeni, miten kesyltä lintu vaikutti. Se jopa tuli äänellen lähemmäs. Valokuvattuani vaihtelevilla taustoilla ja etualoilla muutaman minuutin, laskin telen alas ja jatkoin kävelymatkaani uusia kuvauskohteita etsien.

Tätä tapahtuu päivittäin eläinten ja ihmisten kohtaamisten yhteydessä. Ymmärrätkö mitä oli käynyt? Miksi muuten arka eläin ei lähtenyt luotani vaan antoi välimatkan välillämme kuroutua umpeen? Lintu suojeli pesäänsä, joka oli todennäköisesti ollut välittömässä läheisyydessäni. Ääntelyllä ja levottomalla käyttäytymisellä se oli halunnut kiinnittää huomioni ja ilmoittaa ympärilleen vaarasta. Olin loukannut pesimärauhaa. Minä, yleensä niin hienovarainen ja herkkä eräkävijä.

Vaikka tämänkaltainen toiminta olisi ihmisen kannalta tahatonta, ei sillä eläimen kannalta ole merkitystä; stressireaktio on aiheutettu ja uuden sukupolven tulevaisuus asetettu vaaraan. Vähäiseltä tuntuva virhearvio voi vaikuttaa koko pesinnän toteutumiseen. Pieni, arkinen kohtaaminen ihmisen ja eläimen välillä. Mutta toisen kannalta joskus niin kohtalokas.

On hämmentävää, miten näin mitätön tilanne on aiheuttanut minussa katumusta, joka vuosienkin jälkeen aktivoituu. Ehkä kyse on jostain suuremmasta kuin yksittäisestä virhearvioinnista. Omista periaatteista, rajoista, arvoista. Siitä, mitä on päätynyt tekemään oman edun tavoittelemiseksi. Tällä kerralla olin ollut jostain syystä liian keskittynyt omaan asiaani ja sokaistunut eläimen selkeille viesteille. Vajonnut samaan mitä niin moni muukin luontokuvaaja ja luonnossa liikkuja – tahattomasti tai tahallisesti.

Suomen Luonnonvalokuvaajat ry on määrittänyt jäsenistölleen eettiset periaatteet, joiden noudattaminen on jokaisen jäsenen kunnia-asia ja velvollisuus. Mainitsen niistä kaksi ensimmäistä, sillä mielestäni niiden mukaan toimimisella voi sulkea pois laajaltikin tehtävää vahinkoa. Ensinnäkin luontokuvaajan työskentelyn lähtökohtana tulee olla luonnon kunnioittaminen ja hänen tulee asettaa kuvattavan etu oman etunsa edelle. Toiseksi luontokuvaajan täytyy perehtyä kuvauskohteisiinsa välttääkseen vahingon aiheuttamisen niille.

Mikäli tänä päivänä liikut kanssani maastossa valokuvaamassa, huomaat ehkä varovaisuuteni. Sen, minkä olin jostain syystä tuolloin kesäpäivänä unohtanut. Pyrin tarkkailemaan kuvauskohteideni käyttäytymistä herkeämättä ja väistyn, mikäli huomaan niiden häiriintyvän läsnäolostani. Monesti on myös tilanteita, jolloin en pysähdy valokuvaamaan ollenkaan, sillä ennakoin kuvattavan poistuvan heti niin tehdessäni. Joskus paras teko on olla tekemättä.

Näiden aktiivisten luontokuvausvuosien aikana olen huomannut erityisesti yhden hyvän toimintatavan villieläinten kanssa: monet eläimet malttavat seurata ihmisen läsnäoloa muutaman sekunnin, jonka aikana valokuvat tulee ottaa ja poistua paikalta. Oma kuvauskalusto ja tilanteeseen sopivat asetukset tulee siis tuntea, sillä miettimiseen ja säätämiseen ei jää aikaa. Mikäli eläin pakenee, olet viipynyt liian pitkään tai vaihtoehtoisesti ollut liian näkyvästi ja suureleisesti paikalla. Saatat myös olla liian lähellä tai tuulen yläpuolella. Paine oli joka tapauksessa käynyt kuvauskohteellesi liian kovaksi.

Havainnointi ja tiivis tarkkailu on siis ensiarvoisen tärkeää. Seuraa eläimen korvien liikkeitä ja hännän asentoa sekä lihastonusta. Ennakoi. Monet vesilinnut ravistelevat päätään ennen lentoonlähtöä ja valkohäntäpeurat heiluttavat hermostuneesti häntäänsä viestitäkseen liikkeellelähtöään lajitovereille. Mitä enemmän vietät eläinten parissa aikaa, sitä paremmin osaat ottaa huomioon toiminnallesi asetetut rajat. Ja mitä tarkemmin opit tunnistamaan pieniä mutta merkityksellisiä eleitä, sitä paremmaksi luontokuvaajaksi tulet.

Kun siirtyy metsästyksestä luontokuvaukseen, on upea todeta että saa toteuttaa metsästysviettiään ja silti jättää kohde henkiin useidenkin laukauksien jälkeen. Kun siirtyy itsekkäästä luontokuvauksesta huomioonottavaan luontokuvaukseen on upea todeta, että kohde jää jatkamaan tekemisiään senkin jälkeen kun valokuvat on muistikortilla. Mitä hienovaraisemmin ja kunnioittavammin maastossa liikkuu, sitä positiivisemmat vaikutukset jää ympäristöön. Ja mitä herkempi ote on, saattaa jopa voittaa kuvattavien luottamuksen ja päästä kokemaan jotain ainutlaatuista – läheltä, kuvauskohteidesi ja sinun yhteisestä tahdosta.