148/2020

Juuri kun olin kirjoittanut blogille otsikon ”Ilves ja kauris”, postiluukusta tipahti vuoden viimeinen Suomen Luonto. Siinä oli mielenkiintoinen Paavo Hellstedtin artikkeli ahmasta. Artikkelin hienot kuvat olivat kenenkäs muun kuin luontokuvaaja Antti Leinosen. Miettimistä antoi mm pohdinta ahman leviämisestä koko Suomeen. Koko maahan on ollut ahman asuinaluetta 1700-luvulle saakka.

Olin siis kirjoittamassa blogia paljolti suunnilleen samasta asiasta ilveksestä ja kauriista kuin artikkelissa kirjoitettiin ahmasta.

Isoilla alueilla, ehkä eniten läntisellä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ovat kauriskannat kasvaneet niin voimallisesti, että olisi mitä luonnollisin asia vähentää ilveksen metsästystä tai luopua siitä toistaiseksi kokonaan. Ilves omalta osaltaan hoitaisi edes osan kauriskannan liikakasvusta. Metsästäjät eivät tällä hetkellä näyttäisi ehtivän edes kauriiden kannan vuotuisen kasvun pysäyttämiseen.

Metsäkauris on menestynyt Suomen lisäksi hyvin myös mm. Virossa.

Enää ei ilveksen metsästämistä voi mitenkään perustella sillä, että ilves metsästää mm. kauriita ravinnokseen – vaan täysin päin vastoin: ilvestä pitäisi suojella nimenomaan myös tuosta syystä. Ehkäpä kauriiden kantamat punkit ja niiden levittämät vakavat sairaudet vähenisivät tai edes kasvu pysähtyisi. Samoin liikennevahinkoja kauriiden kanssa voisi sattua harvemmin, nyt ne ovat päivittäisiä. Mikään näistä ei vähennä ihailuani myös kauriisiin.

Erona ilveksen ja kauriin tarkastelussa ahman ja kauriin suhteeseen on vain se, että ilves on nytkin myös eteläisen Suomen luonnollinen petonisäkäslaji. Ja ahma olisi paluumuuttaja, ei suinkaan mikään vieraslaji. Ahma vain palaisi sinne, mistä se on metsästetty alueellisesti sukupuuttoon.

Molemmat, ilves ja ahma, vaikuttaisivat myös supikoirien määrään, jolloin lintujen pesätuhot erityisesti metsissä ja rannoilla vähenisivät. Ilves tai ahma eivät myöskään uhkaa koiria. Aika hienoa ”biologista torjuntaa”. Vaikka asioita ei ole aina helppo ohjata, suojelunäkökulma kaipaa selvästi nykyistä vahvempaa painotusta sekä ahman että ilveksen suhteen.

Antaa siis hienon ilveksen lisääntyä kannanhoidolliselta metsästykseltä turvassa varsinkin kaurisalueilla ja aidon ahman siirtyä myös vanhoille levinneisyysalueilleen länteen ja etelään osana luonnon monimuotoisuutta.

Ilvestä pääsee näkemään hyvin harvoin. Talvisista jäljistään sen liikkumisen jollakin metsäalueella huomaa helpommin. Mutta tuo kiehtova, salaperäinen, aika tuntematonkin, suuri pohjoisten metsien ilveskissa ja Hämeen maakuntaeläin (jonka metsästyskiintiötä maakunnassa lisättiin kuluvalle metsästyskaudelle) ansaitsee saada modernin, suvaitsevan ja suojelevan suhtautumisen – hyvästä syystä! Ja aivan samoin siis ahma. Ahma on erittäin uhanalainen ja ilveksen kanta on harva verrattuna luonnolliseen määrään.