37/2021

Katsokaa ensimmäistä alla olevaa kuvaa. Erämaa aukeaa suon yli. Jossakin siellä, metsien kätköissä kulkee hiljaisesti karhu, nalle, mesikämmen, oksi, miksi sitä kutsummekin. Ahmii ylikypsiä mustikoita, jossakin osuu haaskallekin.

Ehkäpä se tulee esiin – niinpä tuleekin! Kaunis iso karhu, uteliaan ja leppeän näköinen nalle.

Otso nousee takajaloilleen, jolloin sen kauneus ja komeus nousee oikeuksiinsa, todellinen metsän valtias. Ajattele kuinka suuria, komeita eläimiä asuukaan meidän taigametsissämme, havumetsissämme, myös ilveksiä, ahmoja, susia, hirviä ja metsäpeuroja.

Toinen karhu nousee puuhun, se rohkaistuu kiipeämään liukkaaseen keloon, vaikka on jo aika iso karhu.

Joskus karhu nousee sen vuoksi, että se katsoo kauemmas, onko uhkaa tai vaaraa näkyvissä.

Karhun voi houkutella kiipeämään myöskin makupala, vaikkapa omena tai lohen ruoto, jotka on kätketty puuhun, mutta karhu haistaa tai näkee ne.

Syksyllä karhut syövät erityisesti mustikoita. Niitä syömällä se lihoo rutkasti ja kerää vahvan rasvakerroksen turkin alle jopa puolen vuoden talviunia varten. Rasvasta muodostuu myös naaraskarhulle talvipesässä ruokintaa varten maito, kun se noin kolmen vuoden välein synnyttää keskellä talvea pienen pienet pennut. Karhunpojat imevät emon nisistä rasvaisen maidon emon vielä nukkuessa talviuntaan. Keväällä odottaa sitten kavala maailma, mutta emo puolustaa ja opettaa pentujaan.

Ja nyt syksyllä, aika pian, loka-marraskuulla karhut käyvät puolen vuoden talviunille. Ne naaraat, joilla on runsaan puolen vuoden ikäiset pennut, ottavat pikkukarhut yhteisen talvipesään suojiin. Jo seuraavana vuonna niistä tulee yleensä erauspoikia, emo lähettää ne omille teilleen, omaan itsenäiseen elämäänsä.

PS. Tällä viikolla kannattaa katsella ja kuunnella taivaalle. Kurkien päämuutto on menossa!

Kuva eiliseltä päivältä Matsalun lahdelta.