Talvivaara on syyttänyt vesiongelmistaan viime vuoden sateita. Onkin totta, että satoi paljon. Kuitenkin viimeksi oli tullut saman verran vettä vuonna 2004. Sateisiin siis voisi ja pitäisi varautua. Jo patoturvallisuussäädösten mukaan yhtiön pitäisi olla valmis kerran 500–1000 vuodessa tuleviin sateisiin.

Keskimääräisen vuoteen verrattuna sadevettä tuli yhtiön ilmoituksen mukaan syyskuuhun mennessä 1,7 miljoonaa kuutiota enemmän ja sittemmin määrä nousi yhtiön mukaan 2,5 miljoonaan kuutioon. Kokonaiskuvaa sadeveden roolista on ollut vaikea saada, kun tieto Talvivaaran itse ottaman raakaveden käytöstä on puuttunut. Nyt se on saatavilla osana vuoden 2012 vuosikertomuksen raportointia.

Talvivaaran vedenotto vuosikertomuksen mukaan 2012, 2011, 2010, 2009 ja 2008.

Yhtiö  otti vuosikertomuksen mukaan viime vuonna prosessiinsa lähes 5,8 miljoonaa kuutiota vettä. Tästä kaivoksen ulkopuolelta Kolmisoppi-järvestä otettiin kaksi miljoonaa kuutiota. Näin yhtiö ei ole vieläkään saavuttanut suunniteltua vesitasetta, jossa 30 000 tonnin nikkelintuotannolle arvioitiin 1,5 miljoonan kuution järviraakaveden tarve. Nyt tuotanto oli 12 916 tonnia, mutta vettä kuluu kaikista kierrätystoimista huolimatta yhä liikaa.

Viime vuonna Talvivaara otti kaksi miljoonaa kuutiota raakavettä Kolmisoppi-järvestä. Kolmisoppi marraskuussa 2012. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio

Vuosikertomus on muutenkin mielenkiintoinen. Sen kestävän kehityksen osuudessa kuormitustaulukkoon ei ole otettu mukaan kipsisakka-altaan vuodon vaikutusta, joten esimerkiksi nikkelikuormitus on 90 kiloa. Vuodon vaikutus on kyllä raportoitu toisaalla vuosikertomuksessa.

Nikkeliä vuosikertomus kertoo menneen suoraan vuodosta kaivosalueen ulkopuolelle 3526 kiloa ja sulfaattia 3205 tonnia. Nämä luvut perustuvat vuosikertomuksen mukaan ”silmämääräiseen arvioon virtaamasta”, jossa ulos olisi mennyt 226 500 kuutiota liuosta. (Sulfaattia on menossa vuotojen seurauksena vielä noin kymmenen tuhatta tonnia lisää, kun poikkeusjuoksutus on päällä.)

Sijoittajille vuosikertomus toistaa tarinaa tehtaan ylösajosta kohti 50 000 tonnin tuotantoa.

Tässä jää mainitsematta, että yhtiöllä on lupa vain 30 000 tonniin.
”Lainvoimaisen luvan mukainen tuotantotaso on 60 000 t/v nikkeli-kobolttisulfidia, josta nikkelin osuus on noin 50 % eli 30 000 t/v”, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupajohtaja Sami Koivula vastasi asiaa koskevaan kysymykseeni helmikuussa.

Toinen mielestäni ennenaikainen väite on toimitusjohtajan katsauksessa.

”Kaikki merkittävät investoinnit ovat valmiit”, kirjoittaa Pekka Perä.

Mahtaako olla näin?

Jo ennen uusinta vuotoa Perälle luulisi nimittäin selvinneen, etteivät kipsisakka-altaiden rakenteet  ole nykykunnossaan riittävät. Tarvitaan uusia altaita tai koko pohjarakenteen uusimista, ja se maksaa. Maapohjaisten turva-altaiden pohjasakan ja pilaantuneen maan sekä vielä Salmisen, Ylä-Lumijärven, Lumijärven ja Lumijoen kunnostamisessa on edessä valtava urakka.
Uudesta ympäristöluvasta on tulossa muutenkin kallis. Jo ennen vuotoja Kainuun Ely-keskus esitti aluehallintovirastolle paljon uusimiskohteita.

Kainuun Ely-keskus haluaa, että pohjarakenteiden tiiviyttä tarkastellaan uudessa luvassa uudestaan ”kaikkien tiivisrakenteiden osalta”. Se haluaa, että prosessin suurimpien jäte-erien ali kipsisakan ja esineutralointisakan käsittelytarve selvitetään. Se oli huolissaan kadmiumista, joka tulisi sijoittaa ”ongelmajätteen suojausominaisuudet omaavaan paikkaan”. Se haluaa tavoitteen suljettuun kiertoon päätymisestä mukaan lupapäätökseen. Se haluaa tarkastella tehtaan lopettamista varten asetetun vakuuden määrää (nyt vakuus on reilut 30 miljoonaa euroa). Kaivoksen toisen louhoksen jo kertaalleen hyväksyttyä Kolmisopen patoa keskus esittää hylättäväksi vaarallisena.

Kunnollinen ympäristöasioiden hoito maksaa. Tätä Pekka Perä ei tunnu vieläkään ymmärtävän.