Riekonmarjan lehdet levittäytyvät syksyllä hohtavan punaisina mattoina tuntureiden rinteille ja Lapin kangasmetsien pohjille. Samaan aikaan kuin vaeltaja saapuu ihailemaan ruskaa, riekonmarjan marjat muuttuvat viininpunaisista mustiksi ja ovat kypsiä kerättäviksi.

Sato on pieni, eikä sitä juuri hyödynnetä, mutta tutkijoiden kiinnostus on herännyt. Tiedetään, että riekonmarjassa on vähän sokereita mutta poikkeuksellisen paljon syaniidi-3-O-arabinosiidi-nimistä antosyaania.

Kullakin marjalla on omanlaisensa valikoima antosyaaneja, mitä voidaan käyttää jopa ruokahuijauksien paljastamiseen. Mustikkakeitoksi väitetystä tuotteesta ei saa löytyä riekonmarjan tai mansikan sormenjälkeä.

Riekonmarja käy mehuihin ja soseisiin – ja mikä hienoa – sitä voi kerätä karpalon tapaan vielä keväälläkin. ­Maku on silloin vain happamampi kuin syksyllä.