Oho, hän on suorastaan vihainen, ajattelen.

Meteorologi ja tietokirjailija Kerttu Kotakorpi puhuu ilmastouutisoinnista katsomolliselle journalisteja. Hänen suuttumuksensa on täysin perusteltua.

Hän kertoo vastikään BioScience-tiedelehdessä julkaistusta ilmastokatsauksesta. Se alkaa näin:

”Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin partaalla. Tämä on kiistaton maailmanlaajuinen hätätilanne. Suuri osa maapallon elämän rakenteesta on vaarassa. Olemme astumassa ilmastokriisin kriittiseen ja arvaamattomaan uuteen vaiheeseen.”

(Suomennettu DeepL-käännösohjelmalla)

Katsauksessa arvioiduista 35:stä maapallon tolan mittarista 25 osoittaa ennätyksellisen huonoa. Käytämme fossiilisia polttoaineita enemmän kuin koskaan aiemmin. Syömme lihaa ja ylikulutamme luonnonvaroja enemmän kuin koskaan aiemmin. Ihmisiä on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kotakorpi on vihainen, koska korvaamaton maapallomme on päästetty tähän jamaan, ja kurssi osoittaa edelleen yhä huonompaan suuntaan.

Juuri nyt hän on vihainen ennen kaikkea meille, yleisölleen.

Vielä monta päivää ilmastokatsauksen julkaisun jälkeen yksikään valtakunnallinen uutismedia ei ole uutisoinut aiheesta. Sosiaalisen median alustoilla käy kohina, mutta vain siinä kuplassa, jossa ilmastohuoli on muutenkin jatkuvasti pinnalla.

(Tämän blogitekstin julkaisuhetkellä katsausta on vihdoin käsitelty Ylen podcastissa ja Helsingin Sanomien uutisessa.)

Tämänkaltaisen katsauksen olisi syytä automaattisesti nousta päivän uutisten kärkeen, mutta tarvitsemme vieläkin enemmän. Kotakorpi peräänkuuluttaa ilmaston tilan nivomista ihan kaikkeen uutisointiin. Samalla tavalla talous on jo osa kaikkia uutisaiheita.

Alan pohtia, millainen olisi ilmastonäkökulma vaikkapa alhaista syntyvyyttä, kahvin hintaa, Lapin-turismia tai hallituksen budjettiesitystä käsittelevissä uutisissa. Kaikissa jutuissa puhutaan taloudesta, mutta niissä olisi oleellista puhua myös ilmastosta.

Ajatus tuntuu valitettavan kaukaiselta siitä huolimatta, että ilmasto- ja ympäristöaiheet itsessään ovat vallanneet viime vuosina lisää palstatilaa. Ne on rajattu erilleen muista uutisista. Siksi on liian helppo pitää yllä illuusiota, etteivät ne kosketa juuri minulle tärkeitä asioita.

Suomen Luonnon toimittajana olen siitä erityisessä asemassa, että ilmastonmuutos on ikään kuin sisäänrakennettuna osa artikkeleitamme ja uutisiamme. Lukijamme ovat kuitenkin jo valmiiksi siinä samassa huolestuneiden kuplassa. Kuinka tutkijoiden raportit tavoittaisivat ihmiset tämän kuplan ulkopuolelta?

Mieleeni pulpahtaa toinen hetki hämärässä katsomossa, ja kolmaskin.

Muutama vuosi sitten istuin Jyväskylän kaupunginteatterissa ihailemassa kuoron, tanssiryhmän, räppärin ja luonnonsuojelubiologin yhteistyötä Vähin äänin -esityksessä. Teos kertoi vaikuttavasti sukupuuttoaallosta ja sen uhreiksi joutuneista lajeista.

Viime huhtikuussa lumouduin Helsingin Musiikkitalossa tuhannen laulajan pehmeästä soinnista, kun he vaativat yhdessä lainsäädäntöä luonnon tuhoamista vastaan Choirs for Ecocide Law -konsertissa.

Kummassakin katsomossa istuessani pohdin oman kokemukseni sijaan esiintyjien kokemusta. Esiintyminen vaatii omistautumista. Tunteen välittäminen vaatii tuntemista.

Esiintyjissä oli paljon vanhoja kuorokavereitani. Oman kuorotaustani perusteella uskallan väittää, että kokemus oli heille vielä suurempi kuin meille, jotka vain piipahdimme yleisössä.

Ilahduin huomatessani, kuinka kaksi elämäni kuplaa alkoivat kurkottaa kohti toisiaan. Yhä useammat kuorokaverini alkoivat somessa seurata ympäristöaiheita, reagoida julkaisuihin ja osallistua keskusteluun.

Musiikkitalon konserttisaliin kokoontui tuhat kuorolaista kaikenlaisista taustoista ja kuplista. Valmistautuessaan konserttiin nämä tuhat kuorolaista ovat kaikki astuneet tähän kulttuurin ja ympäristönsuojelun yhteiseen kuplaan, kasvattaneet sitä suuremmaksi ja häivyttäneet sen rajoja.

Kummankin esityksen tekijöistä löytyy muun muassa luonnonsuojelubiologian dosentti Panu Halme sekä kuoronjohtaja Kirsi Kaunismäki-Suhonen. Heillä on halu ja uskallus kurkottaa kuplasta toiseen ja innostaa vielä muutkin mukaan. Samaa voisimme kokeilla me kaikki.

Tässä on siis ehdotukseni ilmastoraportin välittämiseksi kuplan ulkopuolelle:

Ala laulaa, ja ennen kaikkea, kutsu kaikki muutkin mukaan laulamaan.