31/2020

Tanssija ja koreografi Reijo Kela loi ensi kertaa Hiljaisen kansan teoksen turpeiselle niitylle Suomussalmella vuonna 1988. Puuristien päät on muovattu pellon turpeesta ja nykyään hahmot puetaan kahdesti vuodessa, vuodenajan mukaan.

Teos aukeaa vaikuttavana, pysäyttävänä ja puhuttelevana viitostien varressa, tien itäpuolella. Kuva antaa sille abstraktin taiteen täyden ulottuvuuden. Juuri tänään se tuo mieleen koronaviruksen tuottaman sosiaalisen etäisyyden mutta myös henkisen läheisyyden.

Hahmot ovat kerran käyneet myös Helsingissä suurkirkon rappusilla. Niitä mahtui siihen 700. Ne ilmestyivät yöllä, nostivat suurta huomiota kaksi päivää ja poistuivat taas yöllä.

Vaatteet ovat kierrätysmateriaalia. Puuristit ja pellon turve taidekäytössä ovat ekologisia ja tilan taiteelle ovat luoneet menneet sukupolvet raivaamalla. Tilan seininä ovat ympäröivät metsät ja taivas holvaa sen niityn yllä.

Katselin tarkkaan helmikuun alussa, mutta en löytänyt hahmojen päällä istumassa lapin- tai hiiripöllöä. Varmasti on istunut ja istuu aina joskus. Ehkä tänään.

Hiiripöllö.