19/2020

Aurinko on juuri noussut, mutta jää pohjoiseen aukeavan Tenon rinteen osalta tunturikoivikon taakse alas piiloon. Kolme hirveä kahlaa lumessa koivikosta tielle. Lumen paksuus ei jää paljoa alle metrin. Yllättävän hyvin hirvet etenevät paksussa hangessa, joka on koko syvyydeltään eli maahan asti pehmeä. Hirvet ylittävät Nuorgamin – Utsjoen välisen tien. Osin ne helpottavat menoaan sen jälkeen kärrytiellä.

Yksi hirvistä jää katselemaan minua hetkeksi ja pääsen kuvaamaan. Mukava saada muutama kuva metsän suuresta eläimestä tunturikoivikkoa vasten. Yöllä satanut lumi on vielä hieman kirjannut koivujen oksia. Muut kaksi yksilöä ehtivät ohi.

Kuljen vielä kärrytietä hirvien jäljissä. Koivikko on kuitenkin niin tiivis, että kuvaamisen suhteen ei enää onnista. Mutta mainio seurata hirvien liikkeitä ja todeta kuinka hyvin isokokoinen eläin kätkeytyy puuston kirjoon ja etenee hangessa. Minun ei ole mahdollista seurata pitemmälle, menevätkö hirvet kenties aivan Tenojoen rantaan asti.

hirvitalviTenotunturikoivikkovuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.