Räjähdysherkkää metaania vuotaa parhaillaan Itämereen ja sieltä ilmaan tahallisesti rikotuista Nord Stream maakaasuputkista Tanskalle kuuluvan Bornholmin saaren lähettyvillä. Jo tämä vakava uutinen herättää huolen, mitä vuoto mahtaa tehdä meriekosysteemille. Ainakin kaloja ja planktonia on jo kuollut räjähdysalueella.

Toinen huolen aihe ovat Itämereen toisen maailmansodan jälkeen dumpatut kemialliset aseet ja muut vaaralliset kemikaalit. Itämeressä arvioidaan olevan jopa 50 000 tonnia kemiallisia aseita, muun muassa ammuksia ja tynnyreitä. Yksi upotuspaikka on juuri Bornholmin syvänne, jonka lähettyvillä myös kaasuvuodot ovat. Kauempana Tanskan ja Norjan välissä olevalla Skagerrakin alueella meressä arvioidaan puolestaan olevan peräti 170 000 tonnia kemiallisia aseita.

Miten kaasuvuoto voi vaikuttaa näihin merenpohjassa makaaviin aikapommeihin?

”Kaasuvuoto voi mahdollisesti vaikuttaa jo vuotaneisiin kemiallisiin taisteluaineisiin kemiallisista aseista siten, että niiden rakenne voi muuttua. Siitä ei ole tutkimustietoa vielä, ovatko nämä rakenteet vaarallisempia tai vähemmän haitallisia kuin alkuperäiset yhdisteet tai niiden veden hajoamistuotteet”, sanoo Helsingin yliopiston Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutin Verifinin professori Paula Vanninen.

Merenpohjan sedimentissä lepäävät kemikaaleja sisältävät vanhat kanisterit ja tynnyrit voivat räjähdyksen painoaallosta myös rikkoutua ja aineet vuotaa meriveteen.

Kemikaalivuotoja on vaikea havaita.

”Kemiallisia taisteluaineita ei monitoroida jatkuvasti mitenkään. Ammuksen vuoto voidaan havaita vain ottamalla sedimenttinäyte”, Vanninen sanoo.

Se tiedetään Verifinillä tehtyjen tutkimusten perusteella, että sedimenttiin vuotavat arseenipitoiset taisteluaineet siirtyvät myös merieliöihin, kuten kaloihin ja hummereihin. Niin ikään Verifinin tuore tutkimus paljasti, että Bornholmin alueelta otetuista turskanäytteistä 14 prosenttia sisälsi jäämiä arseeniyhdisteistä, jotka ovat peräisin sinne upotetuista kemiallisista aseista.

Itämeren pohjaan upotettuja kemiallisia aseita kartoitetaan ja tutkitaan EU:n rahoittamassa Daimon2-projektissa.

Itämerikaasuvuotokemialliset aseetkemikaalidumppausmeriekosysteemiNord StreamPaula VanninenVerifin

Tilaa Suomen Luonto!

Avain ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaittaan alk. 19,40 € / 3 lehteä + digipalvelu.
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.