9/2026

Rajaan tarkastelun kahteentoista lintuun, vaikka se onkin vaikeaa, järvet ja vesistöt ovat niin moninaisia lintubiotooppeja. Painotun valinnoissani osaksi myös uhanalaisuuteen. Linnut voi ottaa esimerkkeinä. Ne eivät rajaa muita pois.

Kuikka, selkälokki, härkälintu, kalasääski, rantasipi, telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo, haarapääsky, kalalokki, laulujoutsen ja rantakoivikoiden voimakkaasti vähentynyt kuhankeittäjä esiintyvät blogissa.

Onneksi kuikka on oppinut tottumaan ihmiseen ja ihminen paremmin ymmärtämään, ettei häiritse kuikkaa pesän lähellä. Niinpä kuikan kanta on säilynyt aika vahvana Suomen järvillä. Luontoa rakastava mökkiläinen saa kuunnella kuikan kirkkaita, tunnelmallisia, sen omaa nimeä toistavia huutosarjoja, myös kumeita ääniä ja korahduksia tyyniltä aamun ja illan järvenseliltä. Ja monasti huutaa kuikka auringon jo laskeuduttuakin. Kuikka on niin päivä- kuin yöaktiivinenkin. Se laajentaa lintuun liittyvää tunnelmaa.

Kuikat ovat kerääntyneet yhteen auringon juuri noustessa

Selkälokin matala ja kumea kaklatus ja yksittäiset äänet ovat kuuluneet tuhansia vuosia järvenselkien tunnelmaan. Selkäkokit pesivät myös selvästi alle 100 ha suuruisilla pienemmillä järvillä. Selkälokin kanta kuitenkin laskee vuosi vuodelta, poikasia pääsee lentoon entistä vähemmän ja laji on voimakkaasti uhanalaistunut.

Selkälokilla on myrkkyä elimistössään ainakin talvehtimisalueilta Afrikan itärannikolta. Myös sairauksilla on osasyynsä kannan laskuun. Mutta yksi suuri syy on myös, että veneilijät nousevat linnun pesimäluodoille ja tai ”vain” liian läheltä kulkien ajavat hautovan linnun pois vesikiveltä. Suomalaiset ovat liian usein yllättävän tietämättömiä tai välinpitämättömiä luonnossa liikkuessaan. Myös vieraslaji minkki on tuhonnut jopa ulkosaaristoa myöten selkälokin perinteisiä merellisiä suuria yhdyskuntia mm. Suomenlahdella. Minkin kitkemistä kokonaan Suomen luonnosta on jatkettava määrätietoisesti. Monta on uhkaa tällä komealla ja ääneltään tunnelmallisella lokkilinnulla ihmisen tähden. Selkälokki on yksi suomalaisimpia lintuja levinneisyydeltään ja määrältään maailmassa, erityisesti nimirodun osalta. Selkälokin huudot kuuluvat suomalaiseen luonnonmaisemaan.

Selkälokki vierailee keskikesällä järvien välisissä virtapaikoissa kalassa.

Härkälintu on mielestäni hauska tapaus. Pienehkö vesilintu, uikkujen sukua, liikkuu melkein kuin kuikka järvenselillä ja saattaa jäädä maallikolta tunnistamatta. Tai sitten outo kovaääninen mylvintä kantautuu tyynellä yli järvenselkien ja aiheuttaa ihmetystä. Se on härkälintu. Kanta ei ole missään runsas, mutta painopiste on Järvi-Suomessa ja jatkuu vahvempana kiilana Hämeen kautta kohti länsirannikolle. Levinneisyysalue on laajentunut koko maassa ja ulottuu jo eteläiseen Lappiin saakka. Uikkujen tapaan härkälintu rakentaa pesänsä järviruokojen varaan kellumaan. Härkälintu ei silkkiuikun tapaan pesi kovin rehevillä lintujärvillä vaan kirkasvetisillä karuilla, joissa kuitenkin on tarjolla pieniä ruovikkoja pesimiseen.

Härkälintu: huomaamaton kaukaa, korea läheltä, ääneltään hurja

Kun kesämökillä viettää rauhallista elämää, härkälintu saattaa menestyä aivan mökkirannan lähelläkin ruovikon pesässään. Jos ei jo ole tuttu niin tutustumisen arvoinen, omanlaisensa!

Kalasääskeltä puuttuu nykyisissä metsissä paljonkin pesäpuita. Pieni osa pesii myös korkeilla vesikivillä. Lintuharrastajat ja -tutkijat ovat tuottaneet niille keinotekoisia pesäalustoja, joiden päälle kalasääsket rakentavat komean ja pitkään käytössä olevan risupesänsä. Kalasääsken huomaa mökkijärveltä, kun lokit hermostuvat ja pitävät kuorossa ääntä. Kalasääski ei kuitenkaan nappaa lokkien kaloja, se kalastaa vain itse ja syö yksinomaan kalaa. Kalasääski on geneettisesti Suomessa esiintyvien lintujen erikoisin tapaus.

Sen enempää järvenselällä suurelle kivelle ja metsässä tai suolla muita korkeamman puun latvaan rakennetun kalasääsken pesän lähelle ei saa mennä. Pakoetäisyys on pitkä ja munat sekä poikaset tuhoutumiselle alttiita, jos emo ajetaan lentoon. Kanta on tällä hetkellä vakaa, noin 1300 paria.

Kalasääski heittäytymässä syöksyyn kohti saaliskalaa. Kalasääski syö yksinomaan kalaa. Virossa kalasääski tunnetaan nimellä kalakotkas.

Rantasipistä on blogi viime vuodelta 26/2025, 1.7., jonka avulla voi panna mielikuvituksensa lentämään rantasipin mukana. Kirjoitan siinä mm. vuosituhansien mittaisesta tuntemisesta rantasipin ja ihmisen kesken.

Rantasipin iloinen pilinä kuuluu järvien rantamaisemiin

Telkällä on nimellä sotka iso osansa Kalevalan maailman synty -runossa. Telkällä on aika vahva läsnäolo erilaisilla järvillä ympäri maata, myös meren saaristossa ja meren ollessa sula, lisääntyvästi myös talvella. Telkkä kuuluu myös niihin vesilintuihin, jota metsästetään syyskesästä. Vastausta kysymykseen miksi? on vaikea löytää niin pienikokoisen telkän kuin ei monen muunkaan vesilinnun osalta.

Telkänpoikaset seuraavat emoa

Järvenselältä puuttuisi jotakin hyvin oleellista, jos kalalokit eivät toraisi siellä kalastajien jättämistä pikkukaloista tai huutaisi kaunista kia kia kia kia – kaja kaja kaja kaja -huutoaan. Kalalokit ovat olleet kalastajan lähellä varmaankin pian viimeisimmän jääkauden jälkeen, ks. blogi 51/2025, 23.12. Kalalokki saa tässä nyt edustaa myös järvi-, joki- ja merialueiden kalatiiraa ja Lapin sekä merialueiden lapintiiraa. Ne ovat osa maisemaa ja rantojen ääniä.

Kalalokki voi pesiä paitsi rantakivellä myös sopivassa puunhaarassa lähellä rantaa

Haarapääsky pesii aina ihmisen lähellä, saunan eteisessä, venevajassa, liiterissä, navetan ylisillä jne, ihminen kun on asunut pitkään myös rannan lähettyvillä. Haarapääsky lentelee hyönteispyynnissä järvenselillä, joskus kaukanakin pesäpaikoistaan. Niinpä haarapääsky pääsee nyt järvenselän lintujen joukkoon. Kun pääskytkin vähenevät, vanhat saaristo- ja rantarakennukset tulisi vahvalla sitoumuksella pitää yllä, ei liian hienoina, vaan sellaisina, että ne tarjoavat kesätunnelman luojalle perinteisiä pesimäpaikkoja.

Haarapääsky hakemassa pesäaineksia rantaviivalta

Isokoskelo kuuluu niin merille kuin järvillekin sekä joille. Jäämeren rantojen kantaa myös muuttaa myöhään syksyllä jäiden alta Suomen järvien kautta. Osa isokoskeloista talvehtii Suomenlahdella jäätilanteen mukaan ja nousee jokisuliinkin kevättalvella. Isokoskeloa voi auttaa rakentamalla ison pöntön, lentoaukko yli 13 cm, ja pesäontelon halkaisija ja korkeus riittävän isoksi.

Isokoskeloparvia voi nähdä järvenselillä vielä aivan järvien jäätymisen alla. Isokoskeloita talvehtii myös merellä ja jokien sulapaikoissa

Samaan sukuun kuuluu tukkakoskelo, jonka maailman kanta ei ole suuri ja Euroopan kannasta noin 30 % pesii Suomessa. Pienin koskeloista, uivelo, on itäkoillisten järviemme kaunis, arka tunnuslintu.

Tukkakoskelopariskunta kiertelee usein aivan lähellä rantaa.

Tästä laulujoutsenesta tulee mieleen Sibeliuksen sävelrunoelma ”Tuonelan joutsen”. Laulujoutsen on 70 – 80 vuoden kuluessa palannut metsästyksen aiheuttamalta sukupuuton partaalta suomalaisille järville koko maahan.

Sibelius: Tuonelan joutsen

Loppunousuksi vielä melkein yllätys, eli kuhankeittäjä. Kuhankeittäjän historia kuitenkin liittyy Järvi-Suomen rantakoivikoihin, saarien lehteviin metsiin, myös kaskikoivikoihin sekä mäntyä ja koivua kasvaville kankaille, isovanhempiemme luonnontalouteen. Nyt se edustaa voimakkaasti vähentynyttä, erittäin uhanalaista lintua. Ainakin iso syy vähenemiseen on kuhankeittäjän perinteisten pesimäbiotooppien katoaminen hakkuiden ja metsän ”uudistamisen” myötä. Talvehtimisalueilla tapahtuneilla ekologisilla muutoksilla lienee myös osansa, sillä lehtimetsistään runsaan Viron kanta on sekin puolittunut, vaikka on kuitenkin edelleen tuhansia pareja. Piileskelevän kuhankeittäjän huikeiden vihellysten tunnelmaa kaipaan edelleen meidänkin luontomme tulevaisuuden ekologiaan.

Kultainen kesälintu, kuhankeittäjä, kuvattu Virosta, jossa kuhankeittäjän kanta on Suomea selvästi vahvempi.

Kevättä, kesää ja aukeavia järvenselkiä taas odotellessa!

Tarjous luonnonystäville

Kaksi tilausta yhden hinnalla, yhteensä vain 29 euroa!

Tilaa nyt!