Veden korkeuden nousu pesimäaikaan on ollut tänä kesänä iso haaste niin kuikan kuin kaakkurin pesinnälle. Nopea laskukaan ei ole helppo. Aitojen vesilintujen nouseminen pesälle vaikeutuu. Heinäkuussa näemme, miten pesintä on onnistunut ja kuinka paljon poikasia on kuikkien järvillä ja kaakkurilammilla.
Työnnän soutuneveen vesille. Viikko sitten, viiden aikaan aamulla. Aurinko on juuri noussut. Olisin voinut lähteä hieman aikaisemminkin. Nyt on hieno hetki. Järven pinta on tyyni. On ensimmäisiä termisen kesän päiviä. Lintukuvaajan yö on lyhyt. Parhaat iltasävyt klo 22 tienoilla, aamuvalot ovat herkimmillään puoli viidestä alkaen tunnin, puolitoista.
Olen jakanut niin monta hienoa hetkeä kuikkien kanssa, että haluan jakaa vielä kerran kuikkien tunnelmaa noiden voimakkaiden lintujen ja blogin lukijoiden välille.
Aamun isossa kuikkaparvessa Hauholla oli peräti 18 kuikkaa kalassa. Sitä ennen kuvasin auringonnusun aikoihin kurkiperheen ohrapellossa. Varttia ennen auringonnousua olin osunut myös apilaniityllä valkohäntäkauriisiin. Mukava päivä.
Kuikan huudot kantautuvat hämärtyvään yöhön. Tiettyä alakuloa, valitustakin. Mutta kun kakuuuik, kakuiiik.. huudot kirkkaana kajahtavat, illan ja yön tunnelma on täydellinen!
Kaikki linnut ansaitsevat pesimärauhan. Erityisenä esimerkkinä blogissa on kuikan pikkuveli kaakkuri. Toisessa kuvassa onkin kuikka, joka kaipaa rauhaa järvillä.
