83/365

Viime päivät ovat tuoneet paljon uusia muuttolintuja. Jotkut lajit ovat liikkeellä jo suurinkin parvin peltojen lampareilla, esimerkiksi tundra- ja metsähanhet sekä joutsenet. Ja hyvinkin monen lajin yksittäisiä muuttajia tai pikkuparvia on uskaltautunut meren yli Suomeen.

Lukumääräisesti muuttolintuja ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon. Ja vielä on ennusteissa pieniä yöpakkasia. Odotuksessa on edelleen lämmin yö, suotuisat tuulet ja suunnistuskeli, jolloin muutto purkautuu. Sen jälkeisenä aamuna linnunlaulu ryöpsähtelee metsänreunoissa ja peltojen yllä.

Tänä aamuna ilmestyi Helsingin Käpylään sepelkyyhky kuuluttamaan rytmikästä viisiosaista reviirihuutoaan. Tämä ei niin kauan sitten arka metsien lintu viihtyy nyt hyvin myös pihoissa, puutarhoissa ja lähimetsissä.

Kaikki tiaiset ja puukiipijä olivat edelleen tänään ruokintapaikalla, samoin mustarastaat ja pari keltasirkkua. Mutta talvi jo tekee menoaan, kevät tuloaan.

kevätlintujen muuttopihasepelkyyhkyvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.