Vietin talvisen viikonlopun Kotkassa. Vain 130 kilometriä kotoa Helsingistä ja tuntuu kuin olisi viettänyt viikonlopun jossain kauempanakin. Kotka ihastutti luonnollaan, merellisyydellään ja arkkitehtuurillaan. Meri oli jäässä ja hienoksi kunnostetusta Katariinan Meripuistosta pääsi kävelemään jäitä pitkin Varissaareen.

Monet matkabloggaajat ovat lähiaikoina pohtineet omaa lentomatkustamistaan. On kiistatonta, että pidennetty viikonloppu Riikassa, shoppailumatka Dubaissa tai viikko Kreetalla, pidemmistä matkoista puhumattakaan vaikuttaa maapallomme tulevaisuuteen. Meillä ei ole varaa jatkaa samaan tahtiin. Itsekin lennän lomamatkoille kerran tai joskus kaksikin vuodessa. Yritän silti myös suosia yhä enemmän kotimaan matkailua ja muita lähikohteita, joihin ei tarvitse lentää. Tässä muutamia vinkkejäni lähimatkailuun. Ehkäpä löydät niistä inspiraatiota tuleville lomamatkoillesi!

1. Tutulta mökkimatkalta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista, kun vaan osaa etsiä! Luolia, luonnonmuodostelmia, luontopolkuja ja lintutorneja voi katsoa vaikka Retkipaikka-sivuston karttanäkymästä. Toinen hyvä lähde on vanhan ajan tiekartastot, joihin on merkitty usein mielenkiintoisia kohteita, kuten muistomerkkejä tai muinaiskohteita. Suomen Luonnon nettisivuille on kertynyt myös aimo kasa retkivinkkejä. Sieltä löytyy esimerkiksi retkivinkki Helsinki-Tampere-väliä ajavalle, kesäiselle Riisitunturille sekä Heinolan Paistjärven Pirunkirkkoon.

2. Ennen kuin varaat kesälomamatkan etelään, ota vaihteeksi katse pohjoiseen. Lapin kohteiden kevätruuhkat ovat ohi ja vaellusreiteillä ja autiotuvissa riittää tilaa. Esimerkiksi kesäkuisen Kevon majesteetillisia maisemia saa katsella rauhassa eikä yöpymispaikoilla ole jonoa. Kipua Pyhällä taianomaiselle Noitatunturille lasketteluhissiin jonottamisen sijaan tai nauti yöttömästä yöstä Sodankylän elokuvajuhlilla. Norjan vuoret, Jäämeri ja Varangin vuono ja esimerkiksi Murmansk ovatkin sitten oma mielenkiintoinen lukunsa.

3. Metsähallituksen Luontoon.fi-sivuilta näkee kätevästi kartalta kansallispuistot. Ovatko ne jo tuttuja? Valitse vaihteeksi näkymäksi esimerkiksi retkeilyalueet. Niillä on usein hyvät palvelut ja reitistö laavuineen ja nuotiopuineen. Klikkaile karttanäkymästä näkyviin myös esimerkiksi historiakohteita, joista löydät vaikka erämaakirkkoja, seitakiviä, linnoituksia tai keisarillisia kalastusmajoja.

4. Samasta osoitteesta löytyy myös vaihtoehtoja kotimaan majoitukseen. Jos oma mökki, lomakylät tai hotellit kyllästyttävät, selaa Metsähallituksen ylläpitämää laajaa autio-, vuokra- ja varaustupien valikoimaa ja inspiroidu kotimaan retkeilyyn niiden kautta. Vuokratuvalla viikonloppu esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa, Kolilla tai Isojärven kansallispuistossa on hieno elämys. Moni tuvista majoittaa useampia ihmisiä ja reissuun voi lähteä isolla porukalla. Varaa ajoissa!

5. Itään pääsee junalla kätevästi. Tutki Suomen historiaa Viipurin nypyläkivikaduilla ja vieraile kuuluisassa Monreposin puistossa. Allegro vie Viipuriin kolmessa tunnissa. Tunti lisää, niin saavut pohjolan Venetsiaan – Pietarin miljoonakaupunki on mahdollisuuksia täynnä.

6. Baltian upeisiin kohteisiin pääsee kätevästi laiva-bussi-yhdistelmällä tai laivalla ja omalla autolla. Tallinnasta on lyhyt matka Saarenmaan käppyräisiä katajia ja kauniita rantoja ihailemaan, Matsalun kansallispuiston monipuolisiin lintumaastoihin sekä rajan yli Riikan tai Vilnan vanhan kaupungin kapeille kujiille.

7. Lännessä Ahvenanmaa on kuin lomailisi kauempanakin ulkomailla. Matkata voi julkisilla, omalla autolla, veneellä tai pyörällä. Myös pittoreski Gotlanti on laivamatkan päässä.

8. Muodissa ovat nyt myös “staycationit”, eli lomat omassa asuinkaupungissa. Majoittua voi esimerkiksi hotellissa, jossa pääsee nauttimaan ylellisyyksistä, kuten herkkuaamiaisesta tai kylpyläpalveluista.

9. Ota haltuun jokin kaupunki kotimaassa, jossa et ole koskaan vieraillut tai viettänyt aikaa. Vuokraa asunto Airbnb-palvelun kautta ja tutustu kohteen kulttuuriin, luontoon tai ota vaikka pyörä mukaan ja tutkiskele paikkoja satulan selästä.

lentomatkustaminenlähimatkailuRetkivinkki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.