Suomen Luonnon toimituksessa käydään usein perusteellisia keskusteluja. Julkaisijana painaa vastuu – miten kertoa luonnosta niin, että lisäämme tietoa ja tätä kautta luonnon arvostusta, mutta emme aiheuta vahinkoa luonnolle?
Toimitus ei julkaise tarkkoja pesäpaikkoja, jotta linnun saisivat pesimärauhan. Kuva: Minna Mäkipää / Havaintokirja
Elokuussa etsin paikkaa muutaman yön telttaretkelle. Sain tuttavalta vinkin lapsiperheelle sopivasta paikasta – ainutlaatuisesta pitkästä luonnon hiekkarannasta, jolta aukeaa mahtava maisema järvelle. Rantaa reunustavat käppyrämännyt ja mustikkamättäät, eikä muita retkeilijöitä juuri ole. Ehtoja oli vain yksi: en saa kertoa paikasta muille, enkä varsinkaan kirjoittaa siitä töissä, jotta se pysyisi mahdollisimman rauhallisena ja luonto koskemattomana.
Retkipaikka oli upea ja vinkkaaja oli oikeassa, koko ranta oli yksin meidän. Kävinkin pohtimaan asiaa julkaisijan näkökulmasta. Mitä Suomen Luonto kertoo ja mitä se ei kerro? Miten rohkaisemme ihmisiä luontoon mutta samalla pyrimme säilyttämään sen mahdollisimman koskemattomana? Miten kerromme harvinaisista lajeista ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä mutta emme houkuta ihmisiä liian läheiseen kontaktiin eläinten kanssa?
Kerron muutamia esimerkkejä siitä, millaisia päätöksiä toimittajat tekevät lehden ja verkkosivuston sisältöjä tuottaessaan ja miten luonto ja sen suojeleminen niissä huomioidaan.
Retkipaikoista kerromme laajasti ja rohkaisemme ihmisiä liikkumaan luonnossa. Sen lisäksi että luonnossa liikkuminen lisää luonnon arvostusta, se on tutkitusti myös hyväksi ihmisen terveydelle. Pyrimme kertomaan erilaisista retkikohteista ympäri Suomen, tutuista ja tuntemattomammista.
Koronapandemia sai suomalaiset retkeilemään ennätyspaljon. Vaikeina aikoina luonnossa liikkuminen vähentää stressiä ja virkistää mieltä.
Retkeilyllä on myös kääntöpuolensa. Roskaaminen, tallautuminen, liikenneruuhkat ja parkkipaikkojen täyttyminen ovat olleet otsikoissa. Tietyt paikat kannattaa suosiolla jättää väliin lintujen pesintäaikaan ja pitää koirat kiinni.
Suomen Luonto kertoo retkikohteista nimenomaan niiden luontoarvojen kautta. Luonnossa liikkujan tulee muistaa, että ihmisestä tulisi jäädä mahdollisimman vähän jälkiä luontoon.
Kuinka moni retkeilijä esimerkiksi muistaa, että Lapin tuntureilla yleistynyt tapa tehdä kivikasoja ei ole sallittu? Kivikasoja ei myöskään saa purkaa, sillä Lapissa on useita muinaismuistolain nojalla suojeltuja kivimuodostelmia, joita asiaan vihkiytymätön ei välttämättä osaa erottaa uusista kivikasoista.
Suurimmassa osassa maailmaa vapaasta liikkumisesta metsissä ja metsän antimien vapaasta keräämisestä voi vain haaveilla. Useimmat suomalaiset tuntevat hyvin jokamiehenoikeudet, jotka ovat maailman laajimmat. Vapaaseen liikkumiseen liittyy myös vastuu – onneksi lukijamme tiedostavat sen hyvin.
Parhaillaan käynnissä olevan kuudennen sukupuuttoaallon mukana maailmasta uhkaa hävitä aivan lähitulevaisuudessa 515 lajia. Suomessa on kadonnut 300 lajia sinä aikana kun tutkimusta aiheesta on tehty. Lajien katoaminen tällä vauhdilla on kiistämättä ihmisten aiheuttamaa. Katoavia lajeja ei saada koskaan takaisin. Siksi Suomen Luonto kertoo uhanalaisista, harvinaisista ja vaarassa olevista lajeista ja ympäristöistä – jotta ymmärtäisimme niiden tärkeyden ekosysteemille.
Toimittaja pohtii, miten kertoa harvinaisesta tai uhanalaisesta lajista siten, että se ei aiheuttaisi lajille lisää vahinkoa. Esimerkiksi saimaannorpan tarkkaa pesäpaikkaa ei koskaan kerrota, jotta uteliaat pysyvät loitolla eivätkä häiritse pesintää. Useimmiten eläimiä häiritään tahattomasti, kun ei tiedetä, milloin ollaan jo liian lähellä. Ihminen saattaa haluamattaan estää eläimen lepohetken tai ravinnonhankinnan. Linnunpesien sijainteja ei paljasteta, ja olemme usein pohtineet myös harvinaisen kasvin kohdalla, miten tarkasti sen esiintymisestä kerrotaan. Joskus ihmiset yrittävät siirtää harvinaisia kasveja omaan puutarhaan.
Suomessa tutkijat eivät usein kerro uhanalaisen lajin tarkkaa sijaintitietoa. Toisissa maissa asia hoidetaan vastakkaisella tavalla. Muun muassa Iso-Britanniassa harvinaisten eläinten pesät merkitään maastoon näkyvästi. Toisaalla tietoa levitetään, toisaalla sitä salataan. Molemmissa on puolensa.
Suomessa on muutamia aiheita, joiden tiedämme etukäteen herättävän keskustelua varsinkin sosiaalisessa mediassa. Petoeläimet kuten sudet ja ahmat sekä niiden ympärillä käytävä keskustelu on välillä niin kiihkeää, että sitä joudutaan suitsimaan sosiaalisessa mediassa.
Supikoirat ja muut vieraslajit, metsästys, saimaannorpan suojelemisen vuoksi määrätyt kalastusrajoitteet, hakkuut, kaivosteollisuus, yksityisautoilu sekä lihansyönti ovat aiheita, jotka herättävät tunteita. Keskustelu äityy välillä niin rumaksi, että seuraamme sitä tarkoin. Välillä joudumme poistamaan asiattomia, loukkaavia tai jopa laittomia kommentteja ja blokkaamaan keskustelijoita. Verkkotuottajana seuraan somekanaviamme päivittäin ja olen hyvin kärryillä siitä, mistä seuraajamme ja lukijamme ihastuvat, vihastuvat, liikuttuvat tai nauravat netissä.
Suomen Luonnon lukijoista ja someseuraajasta suurin osa on vastuullisia luonnossa liikkujia ja heille tärkeää on säilyttää luonto mahdollisimman koskemattomana tuleville sukupolville. Suomen Luonnon tehtävä on kertoa luonnosta ja sen ainutlaatuisuudesta lukijoillemme, ja auttaa ymmärtämään luonnon monimuotoisuuden tärkeys.