Sääksmäen Ritvalassa on laajahko hakkuuaukko, jolta olen jo parina kesänä käynyt poimimassa vattuja. Tavallisten vattujen ohella siellä on kasvusto, jossa marjat ovat valkoisia, ilman häivähdystäkään punaisesta. Kuinka harvinaisia tällaiset ovat?

Kotimaisten marjojen tiedetään tepsivän moneen vaivaan. Vankkaa tutkimusnäyttöä on kuitenkin vielä niukasti.

Kaikki sienestäjät tuntevat suppilovahveron – vai tuntevatko?

Punakärpässieni ei ole myrkkysienistämme vaarallisin, mutta siihen liittyy enemmän tarinoita kuin yhteenkään muuhun sieneen.

Elokuun pimenevät, mutta lämpimät illat ovat tosiasia. Vuodenajan vaaka alkaa kallistua syksyyn ja posken rusketus häviää... Mutta onhan syksyssäkin paljon koettavaa ja nähtävää. Metsät pullistelevat sienistä ja marjoista.

MTK:n maankäyttöjohtaja Markku Tornberg esittää, että toisen maalla tapahtuvasta liiketoiminnasta tehtäisiin säädökset ulkoilulakiin.

Harvoin on tehnyt niin kovasti mieli ryhtyä salakuljettajaksi kuin eräänä kauniina päivänä Bogorin kasvitieteellisessä puutarhassa Indonesiassa. Puiston matkamuistomyymälän hyllyssä nökötti rivi hillopurkkeja, joiden pohjalla oli ohut kerros läpinäkyvää hyytelöä ja puoli tusinaa terhakkaa vaaleanvihreää tupsua. Etiketissä kerrottiin, että nämä elatusaineessa kasvatetut pistokkaat olivat mustia orkideoita (Coelogyne pandurata).

Eräässä haastattelussa toimittaja kysyi, mikä on mielestäni kevään hienoin hetki. Vastailin sekavia roudan sulamisesta, puroista ja kasvukauden alkamisesta. Oikea vastaus tuli mieleeni pari viikkoa myöhemmin, kun ulkoilutin koiraa myöhään illalla.

Kotimaisten marjojen ominaisuudet tunnetaan hyvin. Niissä on niukasti energiaa mutta runsaasti kivennäisaineita, kuitua ja antioksidantteja kuten vitamiineja.

Ruotsista alkoi heinäkuun alussa kuulua kummia. Normaalisti hyvin harvinaisesta isonokkosperhosesta (Nymphalis xanthomelas) tuli runsaasti havaintoja. Pian myös Suomessa alkoi tapahtua.