15/2020

Suomen maakotkat ovat aloittamassa pesimisen. Se tuntuu kovin aikaiselta. Lapissa ja Pohjois-Suomessa on paksut hanget, viima ja kylmä. Pian valtavaan risupesään ilmestyy muna, useimmiten ehkä kaksi, joskus kolme. Onnekkaasti sain kuvattua toissapäivänä maakotkien parittelun. Ennen parittelua katsottiin syvälle silmiin.

Katseet kohtaavat ja pian ehdittiin yläkuvan paritteluun.

Hautomisaika on kuitenkin pitkä, pesäpoikasaika vielä pitempi ja sen jälkeen pitää poikasten emon ohjauksessa oppia paitsi lentämään taitavasti myös saalistamaan. Silloin ollaan jo pitkällä syksyssä. Talvella on pärjättävä jo omillaan.

Ennen lemmen syttymistä olivat kotkat syöneet hyvin. Ruokailusta siirryttiin männyn latvaan.

Nämä kuvat on kuvattu kotkapiilokojusta Kuusamon Oulangalla toissapäivänä. Erämaan komein lintu on maakotka. Se on äärimmäisen taitava lentäjä, arka, valpas, uljas. Viime vuosi tuotti maakotkille hyvän pesimätuloksen. Toivotaan taas samaa. Ehkäpä maakotka ottaa myös jonkun siiveniskun kohti eteläisiä vanhoja pesimäerämaitaan.

Kotka uljaana erämaalaaksonsa yllä.

Kotkat parittelevatkuusamomaakotkaoulankavuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.