46/2022

Laskeudun rinnettä alas piilokojuun lähelle lammen rantaa. Aamu jo hiukan sarastaa. Yöllä täysi kuu valaisi pilvien läpikin. Nyt kuu on jo poissa näkyvistä.

Lunta on maassa mukavasti sen verran, että se kirjaa kauniisti maiseman. Minulle syksyn ensilumi. Hetkin pilvet rakoilevat, välillä sopiva huntu taas siivilöi sopivasti valon. Ihana rauha luonnossa. Lämpötila on hiukan pakkasella.

Marraskuu on aika harmaa, mutta sävyt ovat syvät. Korpin ronkutus ja sointuva ”klong” kaikuvat laaksossa. Maisema on hyvin kaunis.

Samanlaista tunnelmaa ei ole muina kuukausina. Luonnon voi aistia kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina omissa sävyissään, äänissään tai hiljaisuudessa ja niin monissa valoissa. Vuosi luonnossa!

Odotan ahmaa. Mutta nyt lentääkin nuori kanahaukka pääosaan.

Pitkin päivää haukka lentelee viuhuen pienen tulvaniityn yllä. Korkeammalla korpit kiusaavat sitä. Ehkäpä närhi on haukalla haaveena, niitä lentelee maastossa enemmän kuin puolen tusinaa.

Seuraavana aamuna vesisade ja sumu leikittelevät keskenään. Vastarannan rinne kurottaa korkeuksiin. Metsän ”seinämä” kutsuu synkän tummana kulkijaa astumaan sen siimekseen. Mustan taustan edessä lähimmät puut muodostavat maiseman kuin grafiikaksi. Voisin suositella piilokojun rauhaa kuvataiteilijalle luonnosvihkoineen.

Tunnelma on voimakas, melkein ainutkertainen. Ahmatkin juoksevat illan jo hämärtyessä. Kun lähden seuraavana päivänä paluumatkalle, jään heti kaipaamaan tätä maisemaa.