Helle piinaa tai hellii. Tämän viikon kanoottireissulla se helli. Kilometrejä Saimaalla kertyi vähemmän, mutta uimatunteja sitten enemmän. Ja hitaasti kiiruhtaen ehti havainnoida suurempia ja pienempiä luonnonihmeitä.

Saimaan suurten järvialtaiden vesi on edelleen puhdasta, juotavaa. Puhtauden tuntee jaloissa kun laskeutuu paljasjaloin silokalliota pitkin veteen; jalka pitää kalliolla. Ei onnistu kotivesillä Keski-Suomessa koskaan. Siellä rehevöityminen ja lisääntynyt levänkasvu tekevät kivistä niin liukkaita, ettei niillä pysy. Eikä niitä näe. Keuruun Pihlajavedellä näkösyvyys on noin kolmekymmentä senttiä, mutta Savonlinnan Pihlajavedellä se oli kolmen metrin luokkaa. Mikäpä siis oli helteessä vilvoitellessa.

Rantavesissä lutraillessa oli tietysti mielessä Saimaan kuuluisin ja alkuperäisin asukas, saimaannorppa. Jospa saisi nähdä tämän vain Suomessa ja Saimaalla elävän hylkeen. Useamman kerran hylje on väistänyt, mutta tällä kertaa onnisti; näimme norpan ja vieläpä kolmeen kertaan!

Utelias ”musta lippalakki” kurkisteli kanoottivieraita muikunpyyntinsä lomasta jo ensimmäisenä iltana.  Saimaannorppa tosiaan näyttää kauempana vedestä kurkistaessaan lähinnä mustalta lippikseltä ilman lippaa. Muutaman tunnin kuluttua ehkä sama ”hyle” tuli pintauinnissa kiikarin kenttään vielä toisenkin kerran. Hieno hetki!

Sitten pari päivää vilahti rauhallisesti vuokrakanootilla meloen, uiden, kalasääskiä ja muita lintuja kiikaroiden – ja täyttyi se mustikkaämpärikin. Parempaa lomaa on vaikea kuvitella.

Paluumatkalla suomalaisen luonnonsuojelun symboli köllötti kaikessa rauhassa komean kallion kupeella. Tumma turkki vaaleilla kiehkuroilla, ja norpalle tervettä keskivartalolihavuutta havaittavissa. Verkkokalvolle painuvan upea ilmestys, jota ei sovi valokuvauksella tai muulla lähentelyllä tärvellä. Varjoisan makuupaikan valintaan saattoi hyvinkin vaikuttaa kolmekymmenasteinen helle, sillä johan tuossa lämmössä traani sulaa ja kiehkurat kärähtää, jos aurinkoon jää makaamaan…

Norppa on koko Saimaan alueen ja seutukuntien tärkein vetonaula. Saimaan seutu saa merkittävältä osin elantonsa matkailusta. Ja potentiaalia luontomatkailussa on vaikka millä mitalla – kunhan se tehdään luonnon ehdoilla. Norppamatkailussakin norpan etu on tärkein. Norppa nähdään, jos se itse niin haluaa. Silloin elämys on aidoin, sykähdyttävin ja siitä kerrotaan kavereille niin saunailloissa kuin somessakin. Ja se tuo yhä lisää matkailijoita Saimaalle. Luulisi, että kaikki alueen toimijat haluavat kilvan suojella norppaa.

Hieno retki sai kuitenkin tylyn palautuksen todellisuuteen; retkemme aikana oli taas yksi kuutti jäänyt verkkoon. Jo seitsemäs tietoon tullut kuolonuhri tänä kesänä – ehkä jo puolet vuoden poikasista on kuollut, ja on vasta heinäkuu.  Täysin turha tukehtumiskuolema tämäkin.

Voisikohan ihmisen saada oppimaan uusia tapoja? Kalastaa voi monin tavoin ja monilla järvillä, vaikka Saimaalle ei jäisi ainoatakaan verkkoa eikä yhtenäkään vuodenaikana. Se olisi myös alueen kuntien ja elinkeinojen etu.  Kun norppakanta kasvaisi ja yksilöt tottuisivat yhä enemmän ihmisiin, yhä useampi matkailija näkisi saimaannorpan ja maailman kaunein järviseutu saisi ansaitsemansa huomion. Suunta on selvä, mutta jarrumiehiä Samaan rannoilla vielä riittää. Siksi tarvitaan laajennettua ja pidennettyä asetusta, jolla norppien sivusaaliskalastus lopultakin estetään. Pallo on jälleen MMM:llä, mutta norpansuojelun vastustajat ovat äänekkäitä. Onko ministerillä rohkeutta toimia pidempiaikaisen yleisen edun mukaisesti?