Blogissa esiintyy piileskelevä luhtakana, tässä hetken esillä puronsuun sulassa. Luhtakanojakin voi siis jäädä talvehtimaan. Ne hakeutuvat esim. auki pysyviin puronsuihin pesimäruovikoiden vaiheilla. Selviytyäkseen ne tarvitsevat talvirauhan.
Luhtakana kurkistaa varoen ruovikosta. Kuvat: Samuli Haapasalo
Näin ensi kertaa luhtakanan Tuusulanjärvellä alkukesästä vuonna 1969. Se oli silloin Tuusulanjärven ensimmäinen havainto lajista. Itse asiassa kuulin luhtakanan, en nähnyt, se huuteli täysin piilossa ruovikon kätköissä Tuusulan kirkkorannassa, dsyg -äänien rytmiltään kiihtyviä sarjoja, jotka tyypillisesti päättyivät hauskaan mylvintään.
Havaintoja luhtakanasta on tullut tehtyä sen jälkeen ”vaikka kuinka”, mutta ensimmäinen kunnon näköhavainto kuitenkin vasta pari vuotta sitten, talvehtivasta luhtakanasta, mereen laskevan sadevesiojan suun sulassa. Luhtakana on nimittäin aivan äärimmäisen piileskelevä.
Luhtakanan talvehtimispurolle kehittyi hyvä havaintokulttuuri. Joka kävi lintua havainnnoimassa, ei mennyt liian lähelle. Kävijät asettivat itselleen pääsylipun: he toivat mukanaan suolatonta ruokaa, pieneksi leikattua raakaa silakkaa tai suolattomia, pienittyjä katkarapuja. Ne lingottiin lusikalla puroon. Käytäntöä edisti, että niillä saattoi saada houkuteltua linnun hetkeksi esiin ruokojen kätköistä nappaamaan puron pohjasta syötävää. Luhtakanaa ei kuitenkaan häiritty. Ihmettelemään pysähtyneitä ulkoilijoita ohjeistettiin ja informoitiin, mikä kummajainen oli purossa.
Puronsuissa ja muissa sulissa talvehtivien lintujen osalta onkin selkeä ja helppo suojelusääntö: älä koskaan häiritse lintuja. Ja varo aivan erityisesti lintujen pelästyttämistä lentoon. Se voi olla kohtalokasta lyhyenä talvipäivänä.
