360/365

Tapaninajelun voi tehdä edelleen vanhaan malliin hevoskyydillä ja reellä.

Ajelun voi reippailla suurimmassa osassa maata myös potkukelkalla tai lapsen pulkalla ja ihan vain kävellen tai hiihtäen lähiympäristössä. Onhan päiväkin nyt 26.12. jo kukon askelen verran pitempi kuin vuoden lyhimpänä 22.12.2019!

Muutama taajaman laitojen talvilintu tervehtii Tapaninpäivän ulkoilijaa blogin kuvissa. Näetköhän nämä lyhyenä talvipäivänä? Ehkäpä hyvinkin!

Yksi tapa huomata linnut ylipäätään, voisi olla koittaa laskea, montako lintulajia ja yksilöä osuu itse kunkin kohdalle! Tarkkaavainen huomaa linnut usein ensin äänestä.

Voit myös ”visailla” tunnistamalla nämä linnut, blogissa ei nyt kerrota niiden nimiä. Ehkäpä ne ovat kuitenkin kaikki esiintyneet aikaisemmissa omissa blogeissaan. Osa on tutuimpia, mutta osa vähän arvoituksellisempia.

Tapaninajeluna siis linturetkelle hevosella, kelkalla, pulkalla, hiihtäen tai jalan ja myös loppuviikosta, kun keli kuivuu, pikkuisen pakastuu ja kirkastuu.

Linturetki Tapaninpäivänävuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.