Alkumatkan kukkaloistoa.

Reissuvalmisteluja

Puoli vuotta ennen retkeä olin ostanut reittikartat ja kävellyt matkan mielikuvissani moneen kertaan: laskelmieni mukaan reilut 450 kilometriä merkittyä polkua pitkin ja parisenkymmentä lisäkilometriä poikkeamien kanssa, kuusi kappaletta vene- tai soutumatkaa vesistöjen yli sekä yksi bussisiirtyminen matkan puolivälin jälkeen. Moni kulkee Kungsledenin 3-4 viikossa taukopäiviä pitäen. En kuitenkaan aikonut tarrautua etukäteen tekemiini laskelmiin etappien pituuksista ja ajankäytöstä. Tällä patikalla jalat ja mieli saisivat vaeltaa juuri sellaisia päiväetappeja kuin hyvältä tuntui.

Kartan Kungsledenista löydät sähköisesti täältä.

Täydennystä ruokaan oli mahdollista saada noin viiden päivän välein alkumatkalle osuvien kylien kaupoista. Myös Svenska Turistföreningenin ylläpitämien tunturitupien puodit antaisivat tarvittaessa lisäevästä. Tupien summittainen tuotevalikoima löytyi kyseisen tahon verkkosivuilta. Päätin kuitenkin kantaa mukanani noin 10 päivän ruuat, sillä en tiennyt etukäteen, miten kasvissyöjä löytäisi apetta putiikeista.

Svenska Turistföreningenin ylläpitämä Syterstugan.

Matkan puoliväliin, Kvikkjokkiin, lähetin täydennyspaketin, joka sisälsi yhdeksän päivän ruuat, vessapaperia, lääkkeitä, hammastahnaa, aurinkorasvaa, kirjan ja muuta kuluvaa tavaraa. Paketin lähetyksestä muodostuikin koko reissun suurin haaste ja stressitekijä, sillä sen pystyi lähettämään ainoastaan ruotsalaisen Bussgodsin kautta. Lähetyslomake oli täytettävä ja paketti maksettava etukäteen netissä. Kuitenkin vain ruotsalainen osoite ja puhelinnumero kävivät lomakkeeseen, joten jouduin väärentämään yhteystietoni. Seuraavaksi kaatui paketin lähettäminen siihen, että maksu – tapahtuipa se sitten kortilla tai laskulla – vaati ruotsalaista pankkitunnistautumista. Onneksi ruotsissa asuva ystävä auttoi tilanteessa ja hoiti lomakkeen täyttämisen ja paketin maksun, ja sain lopulta laitettua paketin Tukholman liepeiltä matkaan.

Ainoastaan kylien lähellä reitti kulkee muutamia kilometrejä teitä pitkin. Muuten lukuisat kylki kyljessä olevat luonnonsuojelualueet takaavat maisemien eheyden ja luonnontilaisuuden. Koska eri suojelustatuksella olevia alueita löytyy matkan varrelta kymmenkunta, otin selvää etukäteen niiden mahdollisista telttailurajoituksista. Vain Abiskon kansallispuistossa ja pienellä Fårkammarenin suojelualueella oli leiriytymistä rajoitettu. Näiden lisäksi uhanalaisen kiljuhanhen pesimäalueeksi rauhoitetun alueen rajausta en saanut etukäteen selville. Maastossa vastaan tulivat kartat ja ohjeistus leiriytymisestä, joka oli lopulla sallittu ainoastaan kahdella paikalla. Tulentekorajoituksia en etukäteen selvitellyt, sillä tein ruokani kaasukeittimellä. En koe retkilläni tarpeelliseksi tehdä tulia ainoastaan tunnelman vuoksi.

Olin selvitellyt keskimääräisiä lämpötiloja ja sademääriä etukäteen. Vain viikkoa ennen oli suurtuntureilla paahtanut helle. Kun astuin bussista ulos reitin eteläpäässä Hemavanin Tärnabyssä, 9-asteinen ilma ja viima nostivat ihokarvani pystyyn. Lämpötilat voisivat olla reissun aikana mitä tahansa muutaman plusasteen ja hellelukemien väliltä!

Kuninkaalliset maisemat avautuvat

Kungsleden on yksi Ruotsin suosituimmista merkityistä vaelluspoluista ja myös muualla Euroopassa hyvin tunnettu. Valtaosa patikoi vain reitin vanhimpaa osaa Abiskosta Nikkaluoktaan tai Vakkotavareen. Tämä polkuosuus suunniteltiin jo 1800-luvun lopulla. Olin kuitenkin suunnitellut lähteväni Kungsledenin tuoreimmasta osasta, Tränabyn Hemavanista, jonne saakka reitti merkittiin kulkevaksi 1970-luvulla.

Koko Kungsledeniä harva kulkee ja luontokeskuksesta asiaa kysyessäni arvio vaihteli noin viidestäkymmenestä korkeintaan muutamaan sataan vaeltajaan. Aavistuksen verran enemmän jotostaa Abiskosta Hemavaniin, mutta mielestäni olin tehnyt oikean ratkaisun patikoimalla toiseen suuntaan. Keskipäivän auringonporotus – mikäli pilvimuurit jossain vaiheessa aukeaisivat –  porottaisi rinkkaani, eikä suoraan naamaani. Tuuli puhkui pääasiassa lounaasta, joten rinkka suojasi myös viimalta. Kun nostin 24 kiloa painavan rinkan selkääni ja lähdin taivaltamaan nousumetrejä ylöspäin, huomasin tehneeni oikean päätöksen. Vastaantulijat olivat verhoutuneet kuoritakein ja jopa kevyttoppatakein sekä pipoin ja hanskoin. Minä kävelin ohuessa merinopaidassani ja merinovillasekoite capreissani vain sadekuurojen ajan itseni kuorivaatteisiin verhoten.

Sää alkumatkasta oli sateinen. Maisemat Syterskaletista.

Heti Hemavanista lähtiessä maisemat avautuivat majesteettisina, enkä yhtään enää kummastellut Kungsledenin nimeä – olihan aikoinaan haluttu luoda reitti Ruotsin kauneimpien tunturialueiden läpi. Ensimmäiset päivät menivät signaturleden -statuksen saanutta reittiosuutta pitkin. Status tarkoittaa, että ollaan Ruotsin maisemallisesti upeimmilla reiteillä. Samanlainen status oli reitin loppuosalla. Siihen väliin jäi vähemmän kuljettuja etappeja, jotka muistuttivat enemmän Suomen puoleista Lappia matalampina ja loivempirinteisine tuntureineen.

Kummallakin puolella polkua avautuivat jyrkät seinämät, mutta lumilaikkuiset huiput piilottelivat raskaissa pilviverhoissa. Kirkkaita tunturipuroja oli niin tiuhaan, että juomavettä ei juurikaan tarvinnut mukana kantaa. Koko vaelluksen aikana kuljetin lopulta maksimissaan puoli litraa kerralla juomavettä mukanani. Muki oli kätevästi käden ulottuvilla, joten kauhoin raikasta vettä usein suoraan puroista.

Lumensulamisvedet muodostavat raikkaita tunturipuroja, joista ammentaa vettä.

Polkuja vai puroja?

Pian Hemavanin jylhien maisemien jälkeen maisemakin tasaantui. Välillä nousin avotunturiin, toisinaan tallasin kilometrikaupalla reheviä tunturikoivikoita. Koivikoiden lomassa kuohusi upeita koskia, joiden yli veivät riippusillat. Suo-osuudet oli päällystetty pitkospuilla. Notkelmissa kukkivat violettina ukonhatut, tunturikoivikoissa peitti valkeana mattona ruohokanukka. Soille väriä toivat lukuisat eri kämmekkälajit, joita en lajilleen osannut tunnistaa.

Rehevää tunturikoivikkoa Adolfströmin kylän jälkeen.

Koko ensimmäinen viikko meni lyhyiden sadekuurojen saattelemana. Viidentenä aamuna heräsin aamuyöllä kolmen aikaan äkillisen rankkasateen piiskatessa telttaani ja salaman välähdykseen. Kaatosadetta kesti kymmenkunta minuuttia, jonka jälkeen sade hieman hiipui ennen toista kunnon ryöpsäystä. Läheisen kylän, Ammarnäsin, säätietojen mukaan tuona aamuna neljän tunnin sisällä taivas piiskasi maahan 20 millimetriä vettä. Rankimmissa kuuroissa teltta uitti pisaroita katosta läpi, vaikka muuten teltta piti vettä erinomaisesti. Sain kuitenkin pidettyä tavarani kutakuinkin kuivina.

Seuraavan päivän astelin puroiksi muuttuneita polkuja pitkin ja osittain pilvessä. Vesivirta tuntui loputtomalta. Vesiesteissä Lundhagsin kalvottomat korkeavartiset vaelluskengät osoittautuivat erinomaiseksi valinnaksi. Kerran jouduin riisumaan kenkäni, jotta sain kahlattua polun suo-osuudella lähes polven korkeuteen yltävän vesiesteen läpi. Vasta aivan loppupäivästä kenkien mitta tuli täyteen, ja kosteus löysi tiensä saumojen läpi. Kengät kuitenkin kuivuivat jo seuraavan päivän täysin. Litimäriksi kenkäni sain vasta monta päivää myöhemmin sateiden jatkuessa, vaikka huolellisesti nahkapintaa vahasinkin. Silloinkin sain kenkäni täysin kuiviksi muutamassa päivässä kahta sukkaparia vaihdellen ja aina kosteita sukkia paitani sisällä kehoa vasten kuivatellen. Tavallisilla vaelluskengillä aikaa kuivumiseen olisi vierähtänyt ainakin kaksinkertainen aika!

Reittimerkit ovat näkyvät, vaikka kulkisi pilvessä.

Rakkoja en jalkoihini saanut yhtään, sillä teippasin urheiluteipillä heti ne kohdat, jotka alkoivat hangata. Toinen jalka säilyi koko reissun ajan vaurioitta ja teipittä. Toisesta jalasta teippasin kenkien kastumisen jälkeen kantapään alla olevaa kohtaa sekä varvasta. Märkä kenkä hankasi kuivaa enemmän.

Kalvottomat vaelluskengät olivat erinomainen valinta.

Päivärytmi vakiintuu

Olin kulkenut huomattavasti pidempiä päiväetappeja kuin olin alunperin laskenut. Kuin huomaamatta 20 kilometriä venyi 28:aan, sillä yksin kulkiessa taival taittuu nopeammin. Muutamana päivänä tuli askellettua jopa 32 kilometriä. Olin halunnut vaellukselle nimenomaan yksin, sillä halusin kulkea oman mieleni mukaan. Oli mielenkiintoista seurata, minkälaiseksi päivärytmini asettui.

Heräsin kello viiden ja kuuden välillä, matkaan lähdin puoli seitsemän ja kahdeksan välillä. Taivallettuani nelisen tuntia ja syötyäni yhden proteiinipatukan jossain siinä välillä, en pystynyt enää sanomaan lounasnälälle vastaan. Monesti lounaan jälkeen menohalut hiipuivat hetkeksi, mutta pari tuntia vaellettuani ja pähkinöitä ja kuivahedelmiä mussuttaessani löytyi jostain yllättävä menovaihde taas päälle. Iltapäivällä viiden aikaan olikin jo aika leiriytyä.

Skierffen läheinen leiripaikka, jossa maisemat olivat kohdallaan.

Kvikkjokkin jälkeen sää muuttui aurinkoisemmaksi ja pääsin vihdoin nauttimaan kunnolla maisemista. Pääsin välillä kulkemaan myös upeiden mänty- ja kuusimetsien katveeseen. Muutamana päivänä aurinko paahtoi niin kovaa, että viilensin itseäni kesken vaelluksen tunturipuroissa. Lämpö toi myös mäkäräiset joidenkin iltojen riesaksi, joten keittelin iltapalani visusti teltan hyttysverkon suojassa. Pääosin hyttysiä ja mäkäräisiä oli ollut vähemmän, kuin olin olettanut. Etenkin avotuntureilla tuuli piti ötökät hyvin loitolla. Hyttyskarkotetta olin käyttänyt vain tunturikoivikoiden kosteilla osuuksilla ja hyttyssavua kahteen kertaan lounasta tehdessä.

Riippusilta Tjäktjajåkkan joen yli.

Iltapalaa ja jälkiruokaa nauttiessa kirjoitin päiväkirjaa ja luin kirjoja. Venyttelyjä tein jokaisena iltana, sillä kilometrit tuntuivat kehossa ja kangistuin hetkenkin paikoillani istuttuani. Makuupussin syövereihin sukelsin monesti jo kahdeksan aikaan illalla. Unta ei useinkaan tarvinnut odotella, vaan nukuin helposti lähes kymmentuntisia öitä.

Vesietappeja soutaen ja veneellä

Yksi retken kohokohdista oli ehdottomasti matka Lájtávrre järven yli ja sen jälkeen nousu Skierffelle, josta avautuva maisema Rapadalenin joen delta-alueelle on henkeäsalpaavan kaunis. Kolmen kilometrin mittaisen järven selän yli pääsee sekä maksullisella venekyydillä että halutessa soutamalla. Riskinä soutamisessa tosin on, että matkan joutuu tekemään kolme kertaa, sillä kummallakin puolella järveä on oltava vähintään yksi soutuvene ja tarvittaessa on hinattava yksi vene toiselle rannalle. Yhteensä koko Kungsledenillä soutuetappeja on kolme, joista vain yhtä 300 metrin pätkää ei voi korvata maksullisella venekyydillä.

Näkymät Skierffen huipulta jäätikköjoen suistoon.

Lyöttäydyin Sarekin kansallispuistossa ruotsalaisen pariskunnan matkaan ja soudimme samean maitomaisen Lájtávrren järven yli. Sen vesi oli peräisin Sarekin jäätiköiltä. Onneksemme vastaan tuli toinen soutuvene, joten säästymme edestakaiselta soutureissulta. Myöhemmin, kun soudin Teusajauren kilometrin mittaisen selän yli, sain soutuseurakseni yksin vaeltavan ruotsalaisnaisen. Yhdessä vuoroin soutaessa meillä oli oikein mukava rupatteluhetki.

Vastaantulijoita Lájtávrren järvellä.

Venekyydit isompien järvenselkien yli kulkevat pari kertaa päivässä, usein aamulla ja iltapäivällä. Osa kyydeistä pitää tilata etukäteen joko soittamalla tai varaamalla vuoro netistä. Koska kaikkialla ei ole kuuluvuuksia, tilasin Riebneksen yli menevän veneen jo Ammarnäsin kylästä käsin. Venekyydit maksoivat 250-350 kruunua, ja valtaosan pystyi maksamaan kortilla, osaan tarvittiin käteistä. Tuvissa voi maksaa pääosin kortilla, eikä isommilla tunturiasemilla välttämättä edes huolita käteistä.

Saltoluoktan tunturikeskuksen jälkeen oli taas venekyyti ja sen jälkeen hetki ihmisten ilmoilla. Kungsleden nimittäin katkeaa tässä kohtaa ja edessä oli reilun 30 kilometrin siirtymä bussilla Vakkotavareen. Myös tietä pitkin olisi voinut kävellä, mutta tie on hyvin kapea, enkä kaivannut asfaltilla tallaamista.

Saltoluoktan tunturiasemalta matka jatkui veneellä ja sen jälkeen bussilla.

Kylmiä kylpyjä ja nyrkkipyykkiä

Olin päättänyt peseytyä joka ilta joko uimalla järvissä ja tunturilammissa tai kaatamalla kattilan avulla vettä päälleni puroista ja koskista. Aivan ensimmäiset peseytymiset vaativat itsekuria. Sen lisäksi, että vesi oli jäätävää, myös viima pureutui terävin hampain paljaaseen ihoon. Mitä pidemmälle vaellus eteni, sitä helpommaksi peseytymiset kävivät. Keho tottui kylmyyteen ja suorastaan kaipasi kylmiä kylpyjä.

Olin etukäteen suunnitellut pitäväni taukopäivät Kvikkojokissa ja Saltoluoktassa, jolloin pääsisin pesulle lämpimällä vedellä. Lopulta kuljin koko 470 kilometriä peseytymällä ainoastaan kylmissä vesissä, sillä en malttanut jäädä saunan tai suihkun takia paikoilleni. Kolme kertaa retken aikana sain myös hiukseni pestyä, kun löysin noin 14-asteisia järviä, jotka tuntuivat lumensulamisvesiin verrattuna ihanan lämpimiltä.

Luvtavrren järvi oli yksi lukuisista uintipaikoista.

Vaatteiden pesu oli oma operaationsa. Pesin muutamaan kertaan alusvaatteita, sukkia ja paitaa silloin, kun oli riittävästi aikaa ja aurinkoa vaatteiden kuivatukseen. Pesu tapahtui pienessä kattilassa nyrkkipyykkinä. Pesuvedet imeytin maahan, jotta pesuaineiden kemikaalit eivät rasittaisi vesistöjä. Toisinaan ripustin vaatteet kuivumaan rinkan päälle, jotta ne kuivuivat kävellessäni.

Tällä hygieniatasolla 19 päivää kestänyt vaellus meni kuitenkin yllättävän hyvin. Eniten huoletti, saisinko pidettyä hygieniatason riittävänä, ettei mikään paikka tulehtuisi. Rinkka nimittäin hiersi lanteiden ihon rikki ja hiusten pesun yhteydessä mäkäräiset olivat saaneet purtua alaselkääni useita päiviä kutisevan paukamaryppään, johon ei tehonnut hydrokortisonivoide eikä allergialääkkeet. Mikäli vaellus olisi kestänyt kauemmin, olisi ollut hyvä pitää kunnollinen pesutauko itselle ja vaatteille noin kymmenen päivän välein, jotta hygieniataso olisi pysynyt parempana ja lihakset saaneet palautumistauon. Tällä vaelluksella en taukopäiviä pitänyt lainkaan. Kameran ja kännykän akunkin lataukseksi riitti pieni varaava aurinkopaneeli, jonka aurinkoisina hetkinä kiinnitin rinkan päälle.

Aurinkokennon ja varavirtalähteen yhdistelmä on viritettynä rinkan päälle Sarekin kansallispuistossa.

Vuoristomaisemissa

Loppumatkan Vakkotavaresta reitti kulki tunturien ja vuorien muodostamissa laaksoissa. Vaikka tähän asti olin saanut laitettua viestin kännykälläni kotiin päivittäin, bussimatkan jälkeen ei enää löytynyt kuuluvuuksia ennen kuin muutama kilometri ennen Abiskoa. Niinpä sääennusteita kyselin aina tuville päästyäni. Tuvilta löytyy myös puhelimia, joilla voi tarvittaessa hoitaa olinpaikkansa ilmoittelut.

Reitti myötäilee tuntureiden ja vuorten välistä laaksonpohjaa.

Aurinkoisia päiviä oli ollut useita peräjälkeen, mutta sää oli muuttumassa. Olin suunnitellut kipuavani ylimääräisen lenkin Kebnekaisen huipulle, joka on Ruotsin korkein huippu. Sääennuste lupaili lähipäiville sateita, joten huipulla ei olisi ollut näkyvyyttä. Lisäksi jo ennen vaellukselle lähtöä loukkaamani isovarvas oli vihoitellut koko matkan alamäissä, joten päätin jättää Kebnekaisen suosiolla väliin.

Kebnekaise sai tällä kertaa jäädä väliin. Singin tupa taustalla.

Ihailin jylhiä maisemia alhaalta käsin. Tosin kovin alhaalla en ollut, sillä etapille osui myös Kungsledenin korkein kohta, 1150 metriin nouseva Tjäktjapasset. Sen eteläpuoleinen laakso oli vehmas, mutta heti toisella puolella odotti täysin erilainen karu ja kivinen maisema. Vain jääleinikit olivat pystyneet juurtumaan tähän arktiseen ympäristöön. Olin jo hetken huolissani, saanko telttaani pystytettyä minnekään, mutta joen töyräältä löytyi lopulta tasaisia paikkoja.

Maisema Tjäktjapassetin jälkeen.

Jääleinikki kukkii.

Seuraavat päivät kuljin kutakuinkin harmaissa maisemissa, mutta siinäkin oli oma tunnelmansa. Vastaan kulki ainakin sata ihmistä päivän aikana, olinhan saapunut Kungsledenin suosituimmalle reittiosuudelle.

Harmaa keli sai väriä jäätikköjoen edustalla kukkivista maitohorsmista.

Viimeiset kilometrit Abiskon kansallispuistossa.

Viimeisenä päivänä sain vielä nauttia auringon pilkahduksista pilvien raosta ja viimeisestä pulahduksesta kirkkaisiin tunturijärviin. 19 päivää taivallettuani olin sapunut vaellukseni määränpäähän, Abiskoon. Vaellus ei tuntunut lainkaan pitkältä, ja olin tullut laskelmistani noin 5-7 päivää etuajassa perille. Enkä suinkaan tuntenut itseäni väsyneeksi. Päinvastoin! Olisin voinut hyvin jatkaa vaellusta ainakin saman verran lisää yhden tauko- ja huoltopäivän jälkeen!

Lisätietoa Kungledenista:

Kungsleden Svenska turistföreningenin sivuilla ruotsiksi ja englanniksi.

Calazolta löytyy ruotsiksi kirja Fjällvandra längs Kungleden, joka käsittää koko reitin. Suomeksi löytyy Kungleden – Pohjolan suosituin vaellusreitti Abisko – Kebnekaise – Kvikkjokk, joka käsittää ainoastaan osan reitistä. Calazo on myös julkaissut karttalehtiä koko reitistä sekä Friluftsatlas Kungsleden -julkaisun, johon on koottu vihkon muotoon reittikartat ja jossa on kerrottu lyhyesti lisätietoa mm. tuvista ja etapeista.

Lisäksi Annika Berggren on kirjoittanut kirjan Kungsleden: vandringsturer och utflykter ja Claes Grundsten kirjan Vandra Kungseden. Nämä ruotsinkieliset teokset kattavat koko reitin.