Pähkinänakkeli (Sitta europaea) on vilkas lintu, oikea ilopilleri. Se kiipeilee taitavasti oksia ja runkoja pitkin niin ylös kuin alaskin päin – ainoana lintunamme molempiin suuntiin. Ruokinnalle tämä tarmonpesä syöksähtää nopeasti, eikä jää norkoilemaan vaan poistuu kantamuksineen. Siemen voi päätyä kätköpaikkaan, sillä nakkeli on varastoija eräiden tiaistemme tapaan.

Vaeltajat häviävät talven hellittäessä; hyvin harva jää tänne pesimään.  Nakkeli on pariuskollinen lintu myös talvella. Pesiviä nakkeleita näkee vaikkapa Ruotsissa lintulaudoilla pariskuntina. Ne puolustavat myös ruokailureviiriään ja meilläkin nakkelit voivat komentaa tiaisia odottamaan vuoroaan.

Tuntomerkit: Nakkeli on niin erilainen lintu kuin muut, että se on helppo tuntea. Tiaisen kokoisen linnun selkä on siniharmaa ja vatsapuoli vaalea. Kiipeilee mielellään puunrungoilla. Suomessa nähdään kahta alalajia, joista itäisellä valkeaa silmän yllä ja ehkä otsassakin, ja kupeilta lähes puuttuu ruosteen väri.

Levinneisyys: Vaellusvuosina syksyin ja talvisin esiintyy Lapissa asti. Pesimäkanta erittäin niukka, korkeintaan kymmeniä pareja. Virossa (puukoristaja) 60 000–100 000 paria. Ruotsissa (nötväcka, 190 000 paria) pähkinänakkeli on runsastunut viime vuosikymmeninä voimakkaasti ja levinnyt samalla hajapesintöinä Norrlantiin asti; syynä pidetään leutoja talvia ja talviruokintaa.

Ääni: Voimakkaita viheltäviä ja maiskuttavia ääniä.

Ruokinnalla pähkinänakkeli syö auringonkukkaa, hamppua ja pähkinärouhetta.

Tämä pähkinänakkeli ilmaantui 2013 nimimerkki villiturkin lintulaudalle. Se oli peloton ja ärhäkkä. Kuva: Ikkuna Suomen luontoon.