5/2024

Surullinen se on siksi, että jotakin ainutkertaista menetetään, ei luonnollisesti, vaan ihmisen toiminnan vuoksi. Menetetään sellaista, joka ei palaa. Siksi, että vaikka on täysin tiedossa, mitä pitäisi saada yhteisesti aikaan lajikadon torjumiseksi ja monimuotoisuuden turvaamiseksi, konkreettiset, oikeasti vaikutukselliset toimenpiteet ovat kuitenkin olleet riittämättömiä. Tavallaan on paradoksaalista, mutta iloista sellaista havaita, kuinka päättäväisesti monet suuret teollisuusyritykset omaksuvat ilmastokysymykset ja hiilineutraalisuuden tärkeiksi konkreettisiksi ja aidosti toteutettaviksi osiksi niiden liiketoiminnan kehittämistä ja kilpailukykyä. Kun toimia vertaa vaikkapa kansainvälisten sopimusten etenemiseen ja täytäntöönpanoon, modernien yritysten teot ovat monin osin tavoitteellisempia.

Lajikadon ongelma on globaali. Jäämeren lintuvuorilla ennen niin runsaana pesineen pikkukajavan kanta on lyhyessä ajassa romahtanut murto-osaan entisestä.

Konkreettiset esimerkit valottavat lintukantojen vähentymistä, uhanalaistumista ja sukupuuttoa.

1. Kun olin 14-vuotiaana kahden ystäväni kanssa Kalajoen suistossa, sen laajoilla lettorannoilla elokuussa havainnoimassa erityisesti hienoa kahlaajien syysmuuttoa, pesi maan nousemisen eristämien, merestä irtautuneiden laguunien vaiheilla myös kultasirkku. Näimme kultasirkun sen laulukauden jo päätyttyä.  Alkukesällä siellä kiiri kaunis ja kuulakas kultasirkun ihana laulu, hieman peltosirkkumainen, kuvaisin sitä esimerkiksi ry ry ry ry ri ri ryy, jossa ri ri tavut olivat muita selvästi säveltasoltaan korkeammat ja joskus laulu päättyy niihin. Muutaman vuosikymmenen ajan Perämeren sopivissa biotoopeissa pesi enimmillään joidenkin satojen parien kanta. Nyt viimeinen yksittäinenkin havainto tästä hienosta laulajasta on Suomessa lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. Pesimälintu on kuollut sukupuuttoon Suomessa. Kultasirkut on syöty ja niiden maailman kanta on kärsinyt ilmeisen paljon myös luonnon muutoksista talvehtimisalueilla ja muuttomatkalla.

Peltosirkun kauniin laulun kuulee entistä harvemmin.

2. Vain joitain vuosikymmeniä sitten lauloivat peltosirkut kaikkialla eteläisen Suomen ja Länsi-Suomen peltoaukeilla. Nyt peltosirkku on uhanalainen. Katoaminen on tällä trendillä väistämättömästi edessä. Peltosirkkuja on jäänyt laittomiin lintuverkkoihin, ehkä myös talvehtimisalueilla on ongelmia ja kolmanneksi peltosirkku tarvitsee myös jonkun pienen metsäsaarekkeen tai ojanvarren puita ja pensaita pesimäreviirilleen peltojen laitilla.

3. Pulmunen on nopeasti kadonnut tuntureilta harvalukuiseksi. Muuttomatkalla eteläisestä Suomessa ei usein näe enää aiemmin niin tuttuja valkeina välkehtiviä suuria muuttoparvia. Ilmaston lämpeneminen on yksi arvioitu siis, toinen on olosuhteiden muuttuminen kaakon sunnalla olevilla talvehtimisalueilla aroilla ja aavikoilla, sekin osaltaan ilmaston muutosten myötä. Kvantitatiivisia arvioita eri arvioitujen syiden vaikutuksista on vaikea useimpien lintujen osalta esittää. Mutta suunta on dramaattisen ja yhtenä keskeisenä on ihmisen moninainen vaikutus mm. ilmastonmuutoksessa.

4. Tunturien yläosissa ylväs valkoinen tunturipöllö, jonka nuorena näin monasti Varanginseussuilla ja myös Utsjoen ylängöillä, on lähes kadonnut niin Suomen pohjoisilta tuntureilta kuin Varangiltakin. Minulla ei ole siitä havaintoa enää 15 vuoteen. Myös vaikuttava tunturihaukka on vähentynyt.

Hiirihaukkakin on vähentynyt rutkasti

5. Tavalliset petolintulajit ovat niin ikään vähentyneet, osin uhanalaistuneet. Mutta suojelutoimia voitaisiin tehdä. Hienoja esimerkkejä tästä ovat merikotkan, maakotkan ja muuttohaukan elpymiset. Ja niistä voi sanoa, että kantojen elpyminen on toteutunut ihmisen avulla, vakavia virheitä korjaamalla.

Kiljuhani, sen Pohjolan alalaji

6. Kiljuhanhi, sen Pohjolan alalaji, oli ennen Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapin yleisin hanhi, pieni siro ja kaunis hanhilaji. Sitä oli kymmeniä tuhansia lintuja. Nyt sitä on juuri tällä hetkellä noin 150 yksilöä. Niistä aikuisia lintuja on runsas 60, Viime vuoden pesintä onnistui hyvin ja alle 1-vuotiaita on nyt enemmän kuin vanhoja lintuja. Pohjolan kiljuhanhen kanta on vaihdellut noin 70-150 yksilön välillä viimeiset parikymmentä vuotta. Se on ollut EU:n LIFE ohjelmassa, suomalaiset, norjalaiset ja virolaiset ornitologit ovat sitoutuneesti tutkineet ja suojelleet sitä niin pesimäalueilla, muutto- ja levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla. Tällä hetkellä jäljellä olevan kannan yksi suurimpia riskejä ovat ketut, jotka etenkin huonoina myyrävuosina etsivät kiljuhanhen pesiä ja poikasia. Ennen kettu ei ollut levinnyt kiljuhanhen pesimäalueille, mutta ilmaston lämmetessä ja ihmisen välillisen vaikutuksen avulla ketun kanta on vahva alueilla, joilta se ennen puuttui. Kettua on pyritty osana suojeluprojektia poistamaan kiljuhanhen viimeisiltä pesimäalueilta. Myös kiljuhanhen muuton ja talvehtimisen suojelu on jatkuvasti hyvin tärkeää.

7. Lähes kaikki vesilinnut kärsivät mm. liiasta metsästyksestä, myös pesimä- ja talvehtimisalueiden muutoksista. Osaa ei tulisi metsästää lainkaan, osaa vähemmän ja kantoja voitaisiin vahvistaa välivuosien rauhoituksilla. Myös rauhoitetut lajit jäävät helposti saaliiksi. Silti monien vesilintujen välttämättömiä rauhoituspäätöksiä saadaan odottaa ja odottaa.

8. Kaikki metsäkanalintukannat (metso, teeri, riekko jm.) kärsivät liiasta metsästyksestä ja yksipuolistuvista metsistä. Riekon levinneisyysalue on muutaman kymmenen vuoden aikana noussut kohti pohjoista satoja kilometrejä. Jos hyviä poikasvuosia käytettäisiin aktiivisesti metsäkanalintujen kantojen vahvistumiseen, saataisiin nopeasti positiivisia muutoksia. Nykyinen käytäntö on jopa pidentää metsästysaikoja yksittäisen hyvän poikastuoton jälkeen. Siitä ei ole mitään positiivista vaikutusta myöskään metsästyksen ja metsästyskulttuurin tulevaisuudelle. Sopivat välivuodet auttaisivat paljon. Se olisi niin luonnonsuojelun kuin metsästyksen ja sen harrastajien etu. Välillä metso ja riekkokin on ollut paikoin rauhoitettu, mutta kannan kasvu on kyllä pian taas verotettu. Tässä on sellainenkin tosi vaikeasti ymmärrettävä paradoksi, että esim. susi vähentää olennaisesti vieraslaji supikoiraa ja kettua. Samaa voi sanoa myös ahmasta ja ilveksestä. Silti suden ja ahman asema on edelleen uhanalainen ja ilveksen kantaa on vähennetty ”kannanhoidollisista syistä” tavalla, jonka Korkein hallinto-oikeus on todennut lainvastaiseksi. Petonisäkkäät rajoittaisivat edelleen vieraslaji supikoiraa, kun vain saavat rauhan. Se auttaisi montaa lintulajia pesinnän onnistumisessa, metsäkantalintujen lisäksi merkittävästi myös vesilintuja.

9. Hömötiainen on vakava esimerkki yleisen metsälinnun joutumisesta erittäin uhanalaiseksi pian sen jälkeen kun se on ollut lukumäärältään Suomen neljänneksi yleinen lintu ja levinnyt koko maahan. Myös töyhtötiainen on vähentynyt kovasti, vaikka sen asema ei ole ainakaan vielä yhtä huono kuin hömötiaisen.

Hömötiainen vanhan metsän suojelualueella.

Nämä muutamat esimerkit hämmentävästi osoittavat kehityksen huonon suunnan.  Ymmärtämällä vain koulujen luonnontieteen ja ekologian opetuksen selkeitä perustietoja, voitaisiin vaikuttaa olennaisesti lajikadon torjumiseen Suomessa monen lajin ja kokonaisten lajiryhmien osalta.

Miksi sen yhteisen hyvän tekeminen luonnolle on niin kamalan vaikeaa? Ottaa melkein ”luonnolle”. Paljon on kiinni luutuneista asenteista. Ne eivät perustu tietoon. Voi sanoa, että kaikki esimerkkini edellä ovat osaltaan ihmisen tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä tai itsekkyydestä johtuvia. Ekologista tietoa ja tutkimusta tarvitaan toki valtavasti lisää lajikadon torjumisessa, mutta kaikkien edellä kerrottujen esimerkkien osalta olisi paljon, paljon enemmän tehtävissä joka päivä.

Ilahduttava esimerkki on edellä kiljuhanhen Pohjolan alalajin seuranta- ja suojelutoimet, joita on tehty niin pesimäalueilla, muuttomatkan varrella kuin talvehtimisalueillakin. Silti lajin säilyminen on noin 60 vanhan linnun ja noin 70-80 viime kesänä syntyneen nuoren varassa!

Ilmaston lämpeneminen on suurinta arktisilla alueilla, Lapissa. Niinpä tunturiluonnon ja koko arktisen alueen linnusto on jopa kaikkein uhanalaisinta. Arktisen alueen vesilintu- ja kahlaajakannoissa on aleneva trendi. Metsäluonnon yksipuolistuminen ja nuorentuminen uhkaa montaa lajia. Peltosirkku on esimerkki peltojen ja niittyjen linnuista ja muuttomatkan haasteista. Monet lintujärvet ja kosteikot ovat köyhtyneet. Kaikkien pääskyjen ja tervapääskyn kannat ovat laskeneet voimakkaasti.

Mutta ei auta antaa periksi. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja lajikadon torjuminen ovat yhteisiä asioita, joiden puolesta on väsymättä toimittava. Linnut osaltaan kertovat sen. Keinot suurten trendien kääntämiseen on olemassa. Niistä on sovittukin, mutta toteutuksen konkretia viipyy. Myös tutkimuspanosta on lisättävä merkittävästi. Jos sovitut toimet saadaan täytäntöön niin globaalisti kuin meilläkin, olemme oikealla tiellä. On hyvä näyttää tietä, olla joskus esimerkkinä muille. Siihen tulee pyrkiä! Ja yhteen, pitkäänkin blogiin mahtuu vain pieni sirpale niistä erilaisista muutoksista, jotka vähentävät ja uhkaavat lintukantaa. Se pitäisi ottaa varoitushuutona koko ekologisen kestävyyden syvemmästä häiriötilasta.