Erikoismallisilla pöntöillä yritetään helpottaa tunturihaukan alueellista pesäpaikkapulaa Pohjois-Lapissa. Tänä kesänä ensimmäinen haukkapari kasvatti kolme poikasta pöntössä.
Kurkien esiintyminen yksin, kaksin tai isommissa ryhmissä voi kertoa lintujen elämäntilanteesta ja pesinnän onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Poikasen tai kahden ilmestyminen mukaan vahvistaa tilanteen myöhemmin.
Pesimäkauden aloittaa maaliskuun lopulla korppi ja sen päättää Lapin paljakoilla ja kivikoilla pesivä pulmunen, jonka poikaset jättävät pesänsä heinäkuussa.
Pyrstötiaisparin pesue viettää elämänsä ensi viikot pehmeän pallopesän suojissa. Pesästä lähdön hetki on iloinen, mutta emoja huolestuttava perhetapahtuma.
Suomussalmella teeri ja riekko hautovat sulassa sovussa kylki kyljessä. Hautovien naaraiden munat ovat sekoittuneet, mutta se ei tunnu naapuruksia haittaavan.