Tammikuussa alkaa talvi. Juuri vuoden vaihtuessa pohjoisesta pääsee virtaamaan kylmää ilmamassaa koko maahan ja tammikuu alkaa ainakin Etelä-Suomessa talven toistaiseksi merkittävimmällä pakkasjaksolla. Vielä on epävarmaa miten pitkästä ja voimakkaasta pakkasjaksosta on kyse, mutta ainakaan ennustemalleissa ei ole näköpiirissä selkeää lauhtumista. ECMWF:n viikkoennusteessa kylmä anomalia Fennoscandian yllä säilyy ainakin tammikuun puoliväliin asti.

Polaaripyörre pysyttelee kuitenkin ennusteissa vahvana, joten on mahdollista ettei kylmästä jaksosta tule pitkää. Toisaalta, kylmiäkin talvia on esiintynyt voimakkaan polaaripyörteen aikana, joten vahvat länsivirtaukset stratosfäärissä eivät aina ole lauhan talven tae.

Tammikuut säilyneet kylminä Lapissa ilmastonmuutoksesta huolimatta

Vuosi 2025 alkaa siis pakkasilla, ja voi olla, että tammikuusta tulee, kuten viime vuonna, tavanomaista kylmempi. Viime vuonna tammikuun alussa mitattiin Lapissa 2000-luvun pakkasennätys, kun Enontekiöllä kirjattiin huimat -44,3 astetta. Ruotsin puolella Vittangissa lämpötila laski vieläkin alemmas, -44,6 asteeseen.

Mutta miten Lapin tammikuut ovat muuttuneet pitkällä aikavälillä? Vastaus saattaa yllättää. Sodankylän pitkäaikaiset havaintoaineistot kertovat, että tammikuun keskilämpötilat eivät ole yli sadan vuoden aikana muuttuneet yhtään. Myös Norjan Kaarasjoella ja Ruotsin Kaaresuvannossa pitkät aikasarjat kertovat samaa: tammikuun keskilämpötiloissa ei ole nähtävissä nousua. Itse asiassa Kaarasjoella ja Kaaresuvannossa trendi on jopa hieman laskeva, joskin lasku ei ole tilastollisesti merkitsevä.

Kuva 1. Tammikuun keskilämpötiloja kolmelta eri pitkäaikaiselta sääasemalta Pohjois-Fennoskandiasta. Punainen viiva kuvaa aikasarjaan sovitettua lineaarista trendiä. Sodankylän havainnot ovat peräisin Suomen Ilmatieteenlaitokselta, Kaarasjoen havainnot Norjan ilmatieteenlaitokselta ja Kaaresuvannon havainnot Ruotsin ilmatieteenlaitokselta.

Historiallisista tammikuista löytyy kiinnostavia yksityiskohtia. Sodankylän mittaushistorian lämpimin tammikuu oli vuonna 1925, ja sama vuosi on lämpöennätyksen haltija myös Kaaresuvannossa. Kaarasjoen lämpimin tammikuu sijoittuu puolestaan vuoteen 1934. Näiden kolmen aseman 10 lämpimimmän tammikuun joukossa on 2000-luvulta vain muutama vuosi: Sodankylässä kolme, mutta Kaarasjoella ja Kaaresuvannossa ei yhtäkään. Jos asemien aikasarjoista otetaan ensimmäiset ja viimeiset 50 vuotta, ja lasketaan erot näiden kahden ajanjakson keskilämpötilassa, niin viimeisen 50 vuoden aikana lämpötilat ovat olleet kaikilla kolmella asemalla noin puoli astetta kylmemmät kuin aikasarjan ensimmäisen 50 vuoden aikana.

Koko mittaushistorian aikana tammikuun keskilämpötilan trendi on nolla, mutta tarkastelujakson muuttaminen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi tuloksiin. Jos analyysi aloitetaan esimerkiksi vuodesta 1970, lämpötilat ovat nousseet kaikilla kolmella asemalla selvästi. Tämä johtuu osittain siitä, että 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen osui useita poikkeuksellisen kylmiä tammikuita, mikä vahvistaa lyhyemmän aikavälin lämpenemistrendiä.

Lineaarisen trendin sovittaminen yli sadan vuoden pituiseen aikasarjaan voi olla harhaanjohtavaa. Ihmisen aiheuttama globaali ilmaston lämpeneminen kiihtyi merkittävästi vasta 1970-luvulta lähtien, minkä vuoksi pitkän aikavälin trendi ei välttämättä heijasta viime vuosikymmenten nopeutunutta lämpenemistä. Tarkempi tarkastelu lyhyemmillä aikajaksoilla voi siis paljastaa lämpenemisen dynamiikkaa, joka muuten jää piiloon.

Entä Arktinen alue laajemmin? ​​Laskin tammikuun lämpötilan muutoksia globaalista Berkeley Earth -aineistosta, joka sisältää käytännössä kaikkien maa-alueiden sääasemien tiedot. Kuvassa 2 esitetään tammikuun lämpötilan trendi viimeisen sadan vuoden ajalta (1925–2024). Valitsin sata vuotta siksi, että saisin mukaan mahdollisimman paljon havaintoasemia.

Kuvasta käy ilmi, että tammikuun keskilämpötiloissa ei ole havaittavissa nousua osassa Suomen Lappia eikä Länsi-Siperiassa, kuten Fennoskandian sääasematiedot osoittavat. Sen sijaan muualla Euroopassa ja Kanadassa tammikuun lämpötilat ovat nousseet tilastollisesti merkitsevästi. Lisäksi kuva 2 vahvistaa, että tammikuiden heikko lämpeneminen Lapissa ei toimi argumenttina globaalin ilmastonmuutoksen vähättelyyn. Päinvastoin, lämpenemisen puute on enemmänkin poikkeus kuin sääntö, sillä lämpötilan nousu on ollut selkeää suurimmassa osassa muuta maailmaa.

Kuva 2. Lämpötilan trendi tammikuussa vuosina 1925-2024, laskettuna Berkeley Earthin lämpötila-aineistosta. Pisteet kuvaavat alueita, joissa muutos on ollut tilastollisesti merkitsevää 5 % tasolla.

Lämpötiloiltaan muuttumattomat tammikuut Lapissa ja Pohjois-Venäjällä ovat kuitenkin mielenkiintoinen ilmiö, sillä yleensä ilmastonmuutoksen yhteydessä korostetaan, että talvet ja talvikuukaudet lämpenevät nopeammin kuin kesät. Esimerkiksi Ilmastokatsauksen artikkelissa mainitaan, että “keskilämpötila nousee Suomessa talvella 2–7 astetta ja kesällä 1–5 astetta”. Arviot perustuvat uusimpiin ilmastomallien tuloksiin. Lisäksi usein korostetaan, että varsinkin Lapissa lämpeneminen on nopeaa, koska se kuuluu arktiselle alueelle. Asiat eivät ehkä kuitenkaan ole ristiriidassa.

Arktisen alueen nopea, lähes neljä kertaa globaalia keskiarvoa nopeampi lämpeneminen on ilmiö, joka esiintyy pääosin Jäämeren yllä, jossa lämpeneminen synnyttää sitä kiihdyttäviä palauteilmiöitä merijään vähentymisen myötä. Maa-alueilla lämpeneminen on ollut selvästi hitaampaa.

Yksi syy tammikuun lämpötilojen pitkän aikavälin trendin puuttumiseen on suuri vuosien välinen vaihtelu. Koska peräkkäisten vuosien tammikuun keskilämpötila voi vaihdella jopa 10–15 astetta, trendin täytyy olla huomattavan voimakas, jotta se erottuisi “tilastollisesti merkittävänä” tällaisen vaihtelun keskeltä. Toisin sanottuna, siinä missä 2-7 asteen lämpötilan nousu tällä vuosisadalla tammikuussa saattaa helposti hukkua vuosien väliseen vaihteluun, niin 1-5 asteen lämpötilan nousu kesäkuukausina voi olla selkeämmin havaittavissa.

Mistä tammikuiden heikko lämpeneminen johtuu?

On havaittu, että Lapissa sydäntalven kylmimmät lämpötilat ovat nousseet enemmän kuin lämpimimmät. Esimerkiksi -40 asteen pakkasia mitataan Sodankylässä nykyään harvoin, kun taas 1900-luvun alkupuolella ne olivat lähes joka toisen talven ilmiö. Toisaalta korkeat keskitalven lämpötilat näyttävät vähentyneen. Tammikuun kymmenestä korkeimmasta lämpötilasta vain kaksi on 2000-luvulta, eikä yli +4 asteen tammikuun lämpötiloja ole Sodankylässä mitattu kovin montaa kertaa viime vuosikymmeninä.

Tähän saattaa osaltaan vaikuttaa suursäätilojen kehitys. Nykyilmastossa Pohjois-Lappia lämmittävät föhn-tuulitilanteet eivät ehkä ole olleet yhtä yleisiä kuin aiempina vuosikymmeninä. Tämä voi tasapainottaa lämpötilakehitystä niin, että vaikka kylmimmät pakkaset ovat lieventyneet, lämpimimmät jaksot eivät ole lisääntyneet merkittävästi.

Onko niin, että voimakkaat inversiotilanteet eivät “välitä” ilmastonmuutoksesta, ja pystyvät edelleen tuottamaan kovia pakkasia jos vain lunta on maassa tarpeeksi? Onko kiertoliikekentissä muutoksia? Tuleeko Lappiin nykyään kylmiä ilmamassoja enemmän idästä Siperian suunnalta, missä lämpeneminen on ollut maltillisempaa kuin Jäämerellä? Stabiili lämpötilakehitys tammikuiden aikana on asia, joka mielestäni olisi yksityiskohtaisemman tutkimuksen paikka.