Kirjoituspöytäni ikkunasta näkyy koivu, jossa on Riston laittama sinitiaisen pönttö. Eräänä aamupäivänä huomasin siellä vilkasta hyörinää: sinitiaispari oli keväisissä tunnelmissa. Pienet höyhenpallerot kieppuivat ja hypähtelivät toistensa ympärillä, lennähtivät oksalta toiselle ja sinkoilivat edes takaisin. Välillä toinen vetäytyi toisesta hieman kauemmas tai syventyi nokkimaan oksaa, ikään kuin odottamaan toiselta uutta aloitetta – ja sitten taas lentää pyrähdeltiin peräkkäin…

Vauhdikasta menoa kesti ainakin puoli tuntia. Se oli selvästi soidinta, mutta olisi tuntunut vähättelyltä puhua soidinliikkeistä tai eleistä – se oli tanssia!

Sinitiaiset ovat meille sinitiaisia, sillä ihmisen havaitsemaan väriskaalaan ei kuulu ultravioletti. Linnut itse näkevät sinisyytensä ultraviolettina, ja aivan erityisesti se hehkuu koiraan päälaen höyhenistössä. Värien voimakkuudessa on tietysti yksilöllisiä eroja, ja on helppo uskoa, että hehkeät värit kertovat reippaudesta ja elinvoimasta. Jos taas lintu antaa nuhruisen, kiillottoman ja pörhöisen vaikutelman, voi aavistaa, ettei sillä ole kaikki kunnossa.

Linnut ymmärtävät nämä merkit itsekin. Niinpä värikkäät yksilöt ovat haluttuja kumppaneita. Loisteliaalla herralla saattaa olla kaksikin puolisoa, ehkä vielä joku syrjähyppy lisäksi. Jos naaras on joutunut tyytymään hiukan kehnoon puolisoon, se voi vaivihkaa vierailla naapurin koreimman koiraan luona. On huomattu, että tiaisten pesiin kuoriutuvilla poikasilla on usein eri isät.

Tutkijat ovat tehneet kokeita, joissa he ovat sipaisseet sinitiaisen päälaelle ultravioletin hehkua himmentävää voidetta. Kun näin tehtiin kesken pesimäkauden, puoliso huomasi asian heti. Sen into ruokkia poikasia nuupahti, aivan kuin se olisi pettynyt koko perhe-elämään ja tuuminut: ”Ei kannata… Puoliso osoittautui surkimukseksi, lapsistakaan ei voi tulla kummoisia, turha pingottaa… Ensi vuonna täytyy valita paremmin!” Reaktio oli sama kummallakin sukupuolella.

Toisaalta linnut eivät ole näin yksisilmäisiä, vaan etenkin naaraalla parinvalintaan liittyy muutakin kuin puvun väriloisto. Naaras voi kelpuuttaa koiraan, joka on onnistunut löytämään houkuttelevan pesäkolon tai joka on vallannut erinomaisen reviirin, vaikkei isäntä itse superultravioletti olisikaan. Soidinmenoihin kuuluvat myös lahjat naaraalle, joten runsaat herkkupalat voivat olla se ratkaiseva tekijä, jonka myötä naaraan empiminen loppuu ja liitto solmitaan.

Tutkijoiden havaintojen mukaan erityisen hyvin tärppää aamuvirkuilla sinitiaiskoirailla. Ensimmäisinä aamulla laulavat koiraat näyttävät olevan haluttuja, sillä niiden luona vierailee tavallista enemmän naaraita. Aamulaulu kertoo linnun olevan ponteva yksilö: sillä on kanttia rallatella tyhjinkin vatsoin, kun taas heikko poika tuntee yön jälkeen olonsa huteraksi ja kiiruhtaa syömään. Niinpä jos naaraan oma puoliso lähtee toukkapalaa etsimään eikä ole vieressä vahtimassa, rouva saattaa piipahtaa naapurissa komeaa laulajaa fanittamassa. Aamuvirkut laulajat ovat tyypillisesti hieman iäkkäämpiä herroja.

Kaikkea tätä tuumaillessa alkaa tuntua siltä, että ovatpa linnut laskelmoivia. Noinko järkiperäisiä arvioita ne tekevät valitessaan partneria itselleen? Ja että jo puolison nuhruinen päälaki vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudutaan yhteisiin jälkeläisiin!

Olisi mielenkiintoista mennä tiaisen pään sisään ja tietää sen ajatuksista. Ilmiselvästi linnut tarkkailevat toisiaan ja tekevät havaintojensa perusteella valintoja. Aivan kuten me ihmiset. Mutta liittyykö valintoihin jonkinlaista pohdiskelua vai vaikuttavatko lintujen aistimat havainnot suoraan niiden tunteisiin? Voiko puhua ihastumisesta, jopa rakastumisesta?

Ei ihminenkään varsinaisesti laskelmoi, kun hän rakastuu, vaikka rakastumiseen vaikuttaisivat sellaisetkin tekijät, jotka ovat kuin sinitiaisen listasta: korea ulkomuoto, hieno lauluääni, herkulliset ateriat ja omistusasunto. Ja jos ihmiselle henkiset ominaisuudet ovat tärkeitä, tutkijoiden havaintojen mukaan myös sinitiaisilla persoonallisuus voi vaikuttaa parinvalintaan. Samankaltaisuus yhdistää.

Pihamme tiaisparin tanssiesitys oli yhtä aikaa ihastuttava ja hiukan huvittava; koreografiaan näytti liittyvän vuorotellen halu hurmata ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Pariskuntaa katsellessani en voinut ajatella muuta kuin että kovin olemme samanlaisia, me ihmiset ja tiaiset. Nuo voimalliset tunteet – ihastuminen ja rakastuminen – kyllä ne ovat meille yhteisiä… Meille ihmisille, sinitiaisille ja kaikille muillekin eläinlajeille.

käyttäytyminenparinvalintasinitiainensoidinultravioletti

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!