Kosteikot ovat lähes aina olleet väärässä paikassa, joten suuri osa niistä on kuivattu. Mutta koska vesilinnut tarvitsevat kosteikkoja ja tämä hyödyllinen riista nyt hupenee, kosteikkoja on alettu ennallistaa. Sopivia ovat esimerkiksi sellaiset paikat, joissa ihminen on tehnyt hyödyttömästä suosta hyödyllistä turvetta.
Ihminen tietää, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista, mikä paikka on oikea ja mikä väärä.
Majavat on havaittu hyödyllisiksi kosteikkojen ennallistajiksi. Majavien rakentamat padot muodostavat tulvalampia, joissa puustoa ja kasvillisuutta jää upoksiin, ja näin syntyvä vesialue on suoranainen monimuotoisuuden keidas, joka kuhisee selkärangattomia sekä niitä ravinnokseen käyttäviä eläimiä, kuten kaloja, sammakoita, lepakoita ja lintuja.
Tulvalammilla viihtyviä lintuja ovat muun muassa pohjantikka, harmaasieppo, rantasipi ja metsäviklo, jotka eivät ehkä kaikkien mielestä ole kovin kiinnostavia, mutta onhan siellä myös niitä hyödyllisiä vesilintuja. Eräässä tutkimuksessa majavan vaikutusta selviteltiin vertailemalla kahta samantyyppistä aluetta, Evon retkeilyaluetta ja Nuuksion kansallispuistoa. Molemmat ovat metsäistä, karua ylänköseutua, mutta vain Evolla elää majavia, ja niinpä myös vesilinnut viihtyivät siellä Nuuksiota paremmin. Etenkin taville majavan patolammet tulvametsineen osoittautuivat erinomaiseksi pesimäympäristöksi.
Ongelma on kuitenkin siinä, että majava ei ymmärrä, missä on kosteikon oikea paikka. Liian usein majavan rakentama pato aiheuttaa tulvia sellaisessa metsässä, joka saa ihmisen epäilemään eurojen menetyksiä. Onhan vaikea kestää ajatusta, että ihmisen omistama puu jää veden varaan ja lahoaa pystyyn. Olkoonkin, että kyse olisi vähäarvoisesta, kituliaasti kasvaneesta rämepuusta tai rantametsästä, joka ympäristösuositusten mukaan oikeastaan pitäisi jättää kaatamatta.
Mutta kukapa haluaisi asiaa tarkemmin edes ajatella? On luonnollista, että ihmisessä herää levottomuus, kun hän näkee jonkun eläimen muuttavan maisemaa. Se on ihmissilmälle kammottavaa, luonnotonta, aivan kuten merimetsoluotojen pystyyn kuolleet puut, joista suomalaiset ovat olleet kovasti ahdistuneita. Sivumennen sanottuna eihän siinäkään toki ole kysymys suurista aloista: eräässä Linnut-lehden artikkelissa (2/2018) Pertti Koskimies toteaa, että merimetsojen aiheuttamaa puiden keloutumista on 20 vuodessa ehtinyt tapahtua vain 15 hehtaarin alalla! Mutta suomalaista mentaliteettia on yritettävä ymmärtää: ehkä tämä syvä ahdistus kertoo kansamme rakkaudesta puihin? Puut eivät saa kuolla hyödyttömästi. Se on häpeällinen, kunniaton kuolema. Eri asia on se, kun ihminen hoitaa metsää ja puut viedään sahalle ja tehtaalle, silloin niille annetaan arvoa! Silloin yksi ainoa avohakkuualue voi mielihyvin olla 15 hehtaaria ja vaikka tuplasti enemmän.
Tämän filosofian vuoksi majavien padot täytyy purkaa ja eläimet ampua hengiltä. On parempi, että ihminen tekee kaivinkoneillaan kosteikot sinne, missä ne ovat oikeassa paikassa.
Sitä paitsi: valtaosa Suomessa elävistä majavista on kanadan- eli amerikanmajavia. Vääriä majavia! Amerikanmajava on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Tosin se ei ole haitallinen sammakoille, linnuille, lepakoille tai yleisesti ottaen muullekaan luonnolle, päinvastoin, sillä yhtä lailla kuin alkuperäislajimme euroopanmajava, se rakentaa monimuotoisuutta lisääviä tulvalampia. Vika on siinä, että se kilpailee euroopanmajavan kanssa samoista resursseista. Samoilla alueilla eläessään toinen laji ajan myötä syrjäyttää toisen, ja on ikävä juttu, jos alkuperäinen laji häviää.
Ilmeisesti Suomen viimeinen euroopanmajava tapettiin vuonna 1868. No, ihminen korjaa erheensä, sillä laji sentään rauhoitettiin jo samana vuonna. Ja koska majava on tekemistään metsätuhoista huolimatta riistalajina hyödyllinen, sitä ryhdyttiin 1930-luvulla palauttamaan. Vahingossa Suomeen istutettiin kuitenkin sekä euroopan- että amerikanmajavia – ne kun ovat niin toistensa näköisiä ja tapaisia, että tuolloin niitä luultiin samaksi lajiksi. DNA-testit eivät olleet vielä oikein hanskassa. Mutta tekevälle sattuu, kuten sanotaan, ja ihminen on erityisen tekevä.
Nyt amerikanmajavan keskittymät sijaitsevat Itä- ja Keski-Suomessa, euroopanmajavaa esiintyy puolestaan läntisessä Suomessa. Molempia lajeja tavataan mm. Pirkanmaalla, samoin Kaakkois-Suomesta on löytynyt euroopanmajavia, jotka luultavasti ovat tulleet Venäjältä.
Amerikanmajava näyttää olevan sukulaistaan parempi jälkeläisten pyöräyttäjä, joten on pelättävissä, että se syrjäyttää euroopanmajavan. Suomessa muutamissa paikoissa, missä molempaa lajia on ollut, näin on käynyt. Ruotsalaiset eivät ole tästä mielissään, sillä heidän lajinsa on euroopanmajava, ja Lapissa on jonkin verran amerikanmajavia, jotka saattaisivat levitä Ruotsin puolelle. Meille Länsi-Lappiin on kuitenkin Ruotsin puolelta tullut euroopanmajavia.
Ei olekaan ihan varmaa, että amerikanserkku noin vain runnoisi eurooppalaisen majavan. Suomen tapauksissa yksilömäärät olivat niin pieniä, että sattumalla saattoi olla vaikutusta. Lajien välisestä suhteesta on saatu ehkä kattavampaa tietoa Venäjän puolelta Karjalasta, kirjoittavat tutkijat Suomen Riistassa (no 59/2013). Venäjällä majavalajit ovat kohdanneet laajalla vyöhykkeellä, ja siellä kävi päinvastoin: amerikanmajava katosi euroopanmajavan levittäytymisen seurauksena.
Joka tapauksessa amerikanmajavalla on haitallisen vieraslajin luokitus ja on pohdiskeltu strategioita, kuinka se saataisiin Suomesta hävitettyä.
Olisi tietysti hienoa, jos maan alkuperäinen majavalaji säilyisi elinvoimaisena ja leviäisi koko maahan. Tietysti! Oikean majavalajin suojelua haluttaisiin tehostaa myös väärään lajiin kohdistuvilla tappotalkoilla. Muu ei auta, sillä kuten sanottu, tekevälle sattuu, ja mokia pitää nyt korjata. Ihmisen on ”hoidettava” luontoa, eläimiä täytyy ”poistaa” ja ”istuttaa”, kantoja täytyy ”säädellä”, sillä aina on jotakin liikaa ja aina on joku väärässä paikassa ja loppupäätelmä on se, että jos ihminen ei mitään tekisi, asiat ne vasta huonosti olisivatkin.
Niinköhän vain. Joskus tuntuu, että mitä enemmän ihmisen tekemisiä katsoo, sitä enemmän toivoo, että tekemisille tulisi loppu.
Miksi tämä sarkasmi? Miksi majava-asia minua niin kismittää? No siksi, että vaikka euroopanmajavan leviämistä ja lisääntymistä niin ylen hurskaasti toivotaan, sitäkin ihan välttämättä pitää saada tappaa. Metsästyskauden 2018-2019 saalis oli 336 yksilöä. Tälle metsästyskaudelle Maa- ja metsätalousministeriö tarjosi 400 yksilön kiintiötä.
Miksi sitten euroopanmajavia pitää tappaa? Vahinkojen estämiseksi, tietenkin, eli majavien padot ja pesät ja lammet ovat ihmisen mielestä väärissä paikoissa.
Ja toinen asia. Tutkailen virallista tilastoa majavien kanta-arvioista Itämeren alueella vuosilta 2012-2015. Sen mukaan Suomessa on 1500 – 2500 euroopanmajavaa ja noin 10 000 amerikanmajavaa.
Ruotsissa euroopanmajavia on 130 000 ja Virossa 16 300 – 17 500. Latvian määräksi ilmoitetaan suurpiirteisesti 100 000 – 150 00 ja Liettuan määräksi taas melkoisen tarkasti 121 025 yksilöä. Luoteis-Venäjällä euroopanmajavia on 120 500 ja lisäksi 15 000 amerikanmajavaa Karjalan tasavallan ja Pietarin alueella.
Vuoden 2017 laskennoissa Suomen luvut paranivat: euroopanmajavia olisi meillä 3300-4500 ja amerikanmajavia 10 300 – 19 100. Tästä lisääntymisestä huolimatta: muihin maihin verrattuna hämmästyttävintä on Suomen majavien vähäinen määrä. Kannattaa vielä muistaa Baltian maiden kokoluokka. Latviassa ja Liettuassa on silti moninkertaisesti enemmän majavia kuin meillä, samoin Ruotsissa.
Mistä tämä kertoo? En keksi muuta selitystä kuin että suomalaisten mielestä majava – kuten lukuisat muutkin eläimet – ovat suureksi osaksi väärässä paikassa, silloin kun ne ovat olemassa, etenkin jos ne ovat olemassa Suomessa. Eläimet ovat haitallisia ja tekevät tuhoja. Ja metsästys, eläinten tappaminen, on hyvä harrastus, jota pitää kaikin tavoin suosia, sillä sen avulla haitallisia eläimiä pidetään kurissa ja hyödyllisiä suojellaan; ja hyödylliset ovat hyödyllisiä siksi, koska ne ovat riistalajeja, joita voidaan tappaa.
Miksi innostuin kirjoittamaan majavista näin huhtikuussa? Siksi, koska se on parasta majavanmetsästysaikaa. Kevätillat ovat kauniita ja valoisia. Silloin on kuulemma mukava istua majavanpesän lähellä passissa. Kun eläimet ovat selvinneet pitkästä ja pimeästä talvesta ja kömpivät pesästään koko perhe uiskentelemaan, ne on mukava posauttaa hengiltä. Hyvällä tuurilla saa monta yhdellä laukauksella – siis jos onnistuu tappamaan naaraan, jolla on poikaset kohdussaan.
En ole riistabiologi enkä metsästäjä, vain pelkkä luontoharrastaja ja sikäli mielipiteelläni ei ole merkitystä, mutta sanonpa kuitenkin, että eläinten ammuskelussa keväällä on jotakin erityisen puistattavaa. Muistan, kuinka Kuhmoon muuttaessamme ilahduin, kun huomasin, että kotijoellamme asuu majavia. Tuo ilo sai pian toisenlaisia sävyjä, kun kevään tullen näin autoja sillan luona tien poskessa ja tajusin, että joku oli niitä majavia listimässä.
