Voiko uhmaikäisen kolmevuotiaan kanssa tehdä kuuden päivän vaelluksen Lapin erämaassa niin, että se on nautinto koko perheelle? Eräopas Juho Niemelä otti selvää.
Euroopassa yleisiä paperiampiaisia on osattu odottaa Suomeen jo jonkin aikaa. Ne pääsivät kuitenkin yllättämään ryntäyksellään, sillä neljän vuoden aikana Suomeen on tullut jopa kolme uutta lajia.
Juuri kun keväisten sulavesien härkäpäisten mekastajien eli telkkäkoiraiden kiihko on alkanut laantua, aloittavat lajin nuoren sukupolven naaraat omat villit viikkonsa. Lue tai kuuntele artikkeli!
Retki Pisan luonnonsuojelualueelle vei luontovalokuvaaja Merja Paakkasen tutkimusmatkalle vanhan metsän, mielenkiintoisen geologian ja historian äärelle. Lue tai kuuntele artikkeli.
Ihmisillä on jo tuhansia vuosia ollut näppinsä pelissä siilien elämässä. Suomeen siili kotiutui 1800-luvulla ihmisen avustuksella. 2020-luvulla siitä on tulossa uhanalainen.