Ilveksen arviointilomake. Koon ohella erityistä huomiota kiinnitetään poskipartaan, korvatupsuihin, viiksiin ja pilkullisuuteen. Kultamitaliin ei riitäkään pelkkä koko. Kuva Suomen trofeetuomarien sivuilta.
Tuskin on luonnonystävää, jonka silmille ilveksen metsästyksestä käyty keskustelu ei olisi viime viikkoina hypännyt. Moni on miettinyt, miksi ilveksiä metsästetään.
Suomen johtava lajin tuntija, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katja Holmala totesi pari viikkoa sitten Ylelle, että ”Ilves on arvostettu saaliseläin, jota ei metsästetä lihan vuoksi, vaan tavoitteena on yleensä trofee: kallo, turkki tai täytetty eläin”.
Valtion tasolla metsästyksen perusteena on se, että kanta säilytetään poronhoitoalueen ulkopuolella nykytasolla – sen ei siis haluta kasvavan. Mutta trofeet ovat peruste, joka saa monet metsästäjistä liikkeelle.
On syytä tutustua monille tuntemattomaksi jääneeseen trofeeharrastukseen.
Trofeet eivät ole vain metsästysmuistoja, vaan niillä myös kilpaillaan. Tarjolla on pronssi-, hopea- ja kultamitaleita. Tutkija Mikko Kolkkala postasi viestipalvelu X:aan Suomen trofeetuomarien sivulta löytyvän ilveksen arvostelulomakkeen, joka tiivistää trofeeväen näkymän ilveksen arvottamiseen.
Ilveksessä turkin erityisen arvostettuja piirteitä ovat karvan laatu ja pilkullisuus sekä korvatupsut ja viikset. Erityishuomiota annetaan poskiparralle. Siitä voi saada viisinkertaisesti pisteitä esimerkiksi viiksiin verrattuna. Myös ilveksen koko pisteytetään.
Pisteytykset ovat kansainvälisiä, ja niiden taustalla on CIC eli kansainvälinen metsästyksen ja riistansuojelun neuvosto (Conseil International de la Chasse et de la Conservation du Gibier, trofeet ovat vain yksi neuvoston työn osa). Suomessa CIC:n jäseniä ovat viranomaistahoista Metsähallitus ja Suomen riistakeskus sekä valtiojäsenyyden edustajana maa- ja metsätalousministeriö. Metsähallitus on myös tukenut trofeetuomarien toimintaa.
Ilveksen metsästys todellakin on trofeemetsästystä; turkeilla ja kalloilla kilpaillaan, lasketaan piste-ennätyksiä ja jaetaan kulta-, hopea- ja pronssimitaleita#ilves #trofeemetsästys #trofee #metsäsys pic.twitter.com/cKHFJwdMbO
— 𝘔𝘪𝘬𝘬𝘰 𝘒𝘰𝘭𝘬𝘬𝘢𝘭𝘢 (@XCsci) October 31, 2023
Hyvän trofeen piirteitä selventää edelleen alla oltava tuomareiden sivulta peräisin oleva kuvakaappaus, jossa on kultamitalinahan kuva.
Kultamitali-ilveksen piirteitä. Kuvakaappaus trofeetuomarien trofeeinfo-sivuilta.
Trofeiden merkitystä ylipäänsä on sivunnut Mari Pohja-Mykrä väitöskirjassaan vuonna 2014. Hänen mukaansa:
”Trofee muistona toteutuneesta metsästyksestä linkittyy psykologi[s]en omistajuuden vahvistamiseen, koska etenkin miesten on todettu rakentavan vahvaa psykologista omistajuutta sellaisiin kohteisiin joihin liittyy fyysistä aktiviteettia.”
Trofeet siis näyttävät olevan ilveksen pyynnissä tärkeitä. Suomen riistakeskus tiedotti kuitenkin lokakuun lopulla: ”Suurpetoja ei metsästetä huvikseen tai metsästysmuistojen eli trofeiden saamiseksi.”
Kaipa Suomen riistakeskus haluaa pitää trofeiden suhteen matalaa profiilia, kun ilvestä saa metsästää vain poikkeusluvalla. Luvan perusteeksi metsästyskulttuurin ylläpito ei kelpaa.
Ei ainakaan tästä eteenpäin. Metsästyspiirejä kuohuttavat lokakuun lopulla tulleet korkeimman hallinto-oikeuden päätökset, joiden mukaan karhun pyynnin poikkeusluvat Kainuussa, Itä-Suomessa ja Pirkanmaalla olivat lainvastaisia.
”Korkein hallinto-oikeus totesi, etteivät luontodirektiivin mukaan tiukasti suojeltavaan lajiin kohdistuva kannanhoidollinen metsästys itsessään tai metsästyskulttuurin säilyttäminen voineet muodostaa metsästyslain 41 a §:n 3 momentin, sellaisena kuin sitä oli tulkittava luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan valossa, soveltamisen edellytyksenä olevaa hyväksyttävää päämäärää tiukasta suojelusta poikkeamiselle.”
KHO täsmensi, että ”poikkeus voidaan myöntää vain, jos on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. Karhukannan kasvu tai metsästyskulttuurin ylläpito eivät ole tällaisia ongelmia tai tilanteita.”
Jo edellisvuonna KHO totesi, että Varsinais-Suomeen annettu ilveslupa olisi tullut hylätä, koska ”pelkästään kansallisen hoitosuunnitelman yleisten tavoitteiden toteuttaminen ei ollut riittävä peruste poikkeusluvan myöntämiselle. Myöskään kannanhoidollinen metsästys sellaisenaan ei voinut olla edellä tarkoitettu hyväksyttävä päämäärä.”
***
Vuotta vahempien ilvesten yksilömäärä ennen metsästyskauden alkua vuosina 2004–2023. Lähde Luke
Suomen ilveskanta oli suurimmillaan vuonna 2014, jolloin ilveksiä oli vajaat kolme tuhatta, ja syntyi noin 500 pentuetta. Nyt kanta on hieman pienempi. Syynä on juuri metsästyskuolleisuus, joka laski kannan kymmenen vuoden takaiselta tasolta.
Kannanhoidon tavoitteena on ilveskannan parin vuoden takaisessa hoitosuunnitelmassa siis kannan nykytason säilyttäminen ja muun muassa ”tihentymien purkaminen”. Kannanhoitosuunnitelma kertoo myös, että tavoitteena on kehittää ”omistajuutta”:
”Kannanhoidollinen metsästys siten, että poikkeuslupia voidaan myöntää alueellisesti kattavasti antaa mahdollisuuden paikallisen omistajuuden kehittymiselle…”
Tämä ei vaikuta suorapuheiselta. Ex-kansanedustaja Satu Hassi toteaa X:ssa kuulleensa yksinkertaisen perusteen: Ilves on haluttu saalis.
Kyselin viime eduskuntakaudella maa- ja metsätalousvaliokunnassa, mitä järkeä on sallia ilveksen ampuminen niillä alueilla, joilla valkohäntäpeuroja on liikaa ja ne syövät pihoilla ja pelloilla ja levittävät punkkeja. Vastaus: ilves on niin haluttu saalis.
— Satu Hassi 💙💛 (@satuhassi) November 3, 2023
Aiemmin esimerkiksi Suomen Metsästäjäliitto on perustellut ilveskannan verottamista myös sillä, että se kilpailee metsästäjien kanssa saaliista.
”Ilvestä metsästetään pääasiassa kannanhoidollisista syistä. Ilman metsästystä kannan kasvu voisi monin paikoin vaikuttaa jänis-, kauris- ja peurakantoihin”, totesi liiton viestintäasiantuntija viisi vuotta sitten Ilkka-Pohjalaisessa.
***
Syitä sille, että ilveksiä metsästetään, on siten monia, ja trofeet ovat selvästi yksi niistä.
Syitä sille, että ilveskannan annettaisiinkin kasvaa on myös monia. llveksistä ei ole sanottavaa haittaa, vaan hyötyä kun ne saalistavat muun muassa vieraslaji valkohäntäkaurista, jonka ylilaidunnus on haitaksi luonnolle ja joka aiheuttaa puolet riistaonnettomuuksista (viime vuonna 6500 valkohäntäkauriskolaria). Metsäkauriita ja valkohäntäkauriita on luonnossamme jo yhteensä hätkähdyttävät parisataa tuhatta. Ravintoa ilvekselle siis on, ja kanta kaksinkertaistuisi vapaasti kasvaessaan noin viidessä vuodessa.
Trofeemetsästäjillä on paljon vaikutusvaltaa, sillä harrastus mainitaan jopa hallitusohjelmassa. Siellä on ensi lukemisella omituiselta ja itsestään selvältä vaikuttava lause: ”metsästysmuistojen maahantuonnissa noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia”.
Kryptisellä kirjauksella pyritään siihen, ettei Suomi vedä trofeiden suhteen kansainvälisiä sopimuksia tiukempaa linjaa.
Kesäkuussa voimaan astunut luonnonsuojelulaki kielsi usean lajin (esimerkiksi leijonan) trofeiden tuonnin Suomeen.
Uuden luonnonsuojelulain pykälän tarkoituksena on ollut varmistaa, ettei maailmanlaajuisesti uhanalaisten lajien yksilöiden metsästyksellä ja niistä peräisin olevien metsästysmuistojen tuonnilla Suomeen edistetä näiden lajien häviämistä luonnosta. Tarkoituksena on ollut myös edistää kansainvälistä työtä uhanalaisten lajien laittoman kaupan torjumiseksi.