Pitkään ajateltiin, että ystävyys on vain ihmisten etuoikeus. Sittemmin todettiin, että ihmisten ja heidän lemmikkiensä välistä suhdetta voi monesti kutsua hyvällä syyllä ystävyydeksi.

Pitkään pintansa piti ajatus, että muut lajit voivat ystävystyä vain ihmisen kanssa, mutta kuten moni muukin ainoastaan ihmisen ominaisuudeksi mieltämämme asia, tämäkin oletus osoittautui perättömäksi.

Mitä ystävyys sitten on? Kyllähän kaikki sen tietävät, mutta sanallisesti määrittely on ihan toinen juttu. Eräässä Yhdysvaltain terveysministeriön julkaisussa tutkijat kuvailevat ystävyyden olevan kaksisuuntaista, toistuvaa ja pitkäkestoista seuranpitoa.

Villieläimet puuhailevat ystäviensä kanssa aika lailla samoja asioita kuin ihmisetkin: leikkivät, auttavat toisiaan, syövät yhdessä, pitävät hyvänä, ääntelevät keskenään. Ystävyys ei tähtää lisääntymiseen, mutta esimerkiksi bonobo-simpansseilla seksi kuuluu monenlaisiin sosiaalisiin suhteisiin, eikä seksuaalisuuden ajatella olevan este ystävyydelle.

Digitilaus »

Pyyteetöntä hyötyä

Eläinten käyttäytymistä tutkivat neurotieteilijät ovat todenneet, että hermoston kannalta ystävyyssuhteet toimivat samalla tavalla, olivat ystävykset ihmisiä tai jonkin muun lajin edustajia. Siitä voidaan päätellä, että kyky ystävyyssuhteiden muodostamiseen on kehittynyt jo ennen ihmistä.

Evoluutio suosii ystävyyttä, koska läheinen suhde on ystävyksille molemminpuolinen etu. Vaikka mielikuvissamme ystävyyteen liittyy pyyteettömyys ja empatia, ne eivät tarkoita, etteikö siitä voisi samalla hyötyä. Tutkijoiden mukaan ystävykset kokevat vähemmän stressiä, elävät pidempään ja niiden jälkikasvu saa elämälleen paremmat eväät.

Eläinten touhuja on helppo tahattomasti sekä inhimillistää että ylenkatsoa, mutta tutkijat ovat osoittaneet, että empatia kuuluu myös muiden lajien sosiaalisiin suhteisiin. Eräässä tutkimuksessa rotille tarjottiin suklaata sekä mahdollisuus vapauttaa toveri ahtaasta pinteestä. Pääsääntöisesti rotat vapauttivat lajitoverin ensin ja jakoivat herkun.

Lajien välinen ystävyys

Ihmisen ja lemmikin välinen suhde on hyvä esimerkki siitä, ettei ystävyydessä ole lajien välisiä rajoja. YouTube pursuilee hauskoja videoita, joissa kissanpentu kehrää marsun kainalossa tai aasi ja koira kulkevat kaikkialle yhdessä.

Lajien väliset ystävyydet ovat harvinaisia siksi, että eri eläimillä on erilaiset tavat ja tarpeet. Ääritapauksessa yksi on peto, toinen saalis.

Lajien välisten ystävyyssuhteiden taustalla on huomattu usein olevan jokin suuri stressitekijä, kuten orvoksi jääminen tai pedon kynsiin joutuminen. Videoilla ystävyksiä ovat usein lemmikit tai kesyyntyneet villieläimet, joiden ei tarvitse kilpailla ruoasta tai reviireistä. Lajitovereita, joiden kanssa ystävystyä, ei ehkä ole edes saatavilla.

Luontokuvaaja Lassi Rautiainen seurasi Kuhmossa nuoren karhun ja suden poikkeuksellista yhteiseloa. Se kesti noin viikon, kunnes susi liittyi lauman mukaan ja karhu jäi lajilleen tyypillisesti taivaltamaan itsekseen. Tässäkään tapauksessa kyse ei ole aivan villistä luonnosta, sillä kuvauskojun ja paikalle tuotujen haaskojen ansiosta ystävysten ei ollut pakko tapella ruoasta.

Lajien välinen ystävyys on joka tapauksessa tunnettu ilmiö, eikä se ole villienkään eläinten kohdalla mahdotonta. Monen asian pitää kuitenkin osua kohdalleen, jotta tuollainen ystävyyssuhde pääsee muodostumaan, eikä se välttämättä kestä kauan. Lisäksi jonkun pitäisi vielä sattua löytämään nämä ystävykset, jotta saisimme tietää siitä.

Ystävänpäivän kynnyksellä voikin pitää silmät auki hauskojen eläinystävysten varalta. Härnäsikö varis nokkaisemalla harakkaa, vai oliko se sittenkin aikeissa sukia uutta ystäväänsä?

 
Tarjoa ystävälle hyvää tekeviä luontohetkiä arkeen! Tilaa Suomen Luonnon DIGI ystävänpäivälahjaksi alk. 2,50 €/kk. Tuet suomalaista luonnonsuojelutyötä.

eläimetkäyttäytyminensosiaalisuusystävyysystävänpäivä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.