Siivouspäivä taas edessä? Kotisiivouksen ympäristökuormaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä se voi helposti kertyä suureksi. Kun pesuaineet kulkeutuvat jätevesien mukana vesistöihin, ne aiheuttavat rehevöitymistä ja voivat kulkeutua eliöihin.

Omaa kemikaalikuormaansa voi vähentää valitsemalla mahdollisimman mietoja ja biohajoavia pesuaineita. Desinfioivia aineita kannattaa välttää, sillä ne eivät puhdista pelkästään haitallisia bakteereja vaan tuhoavat myös ihmisen ja luonnon kannalta hyödyllisiä mikrobeja.

Myös pH-lukuun on hyvä kiinnittää huomiota. Voimakkaan emäksiset tai happamat aineet sisältävät kemikaaleja, jotka hajoavat luonnossa hitaasti. Esimerkiksi kylpyhuoneessa kalkin poistoon käytettävät, vahvasti happamat saostumien poistoaineet heikentävät pintojen kestävyyttä ja voivat myös pahimmillaan syövyttää ihoa huolimattomasti käytettynä.

Väri- ja hajuaineita ei niitäkään tarvita kodin puhdistuksessa. Koska niillä ei ole vaikutusta pesutehoon, ne pidentävät pesuaineiden kemikaaliluetteloa turhaan.

Joitakin haitallisimpia kemikaaleja ollaan kielletty lailla. Esimerkiksi Euroopan unioni on kieltänyt vesistöjä rehevöittävän fosfaatin käytön kuluttajille suunnatuissa pyykinpesu- ja tiskiaineissa. Kielto on tosin johtanut siihen, että joissakin pesuaineissa fosfaattia korvataan zeoliitilla, joka kerääntyy pyykinpesukoneeseen eikä hajoa luonnossa.

Entä voisiko kodin saada puhtaaksi täysin ilman kemikaaleja?

Ammattisiivouksessa on jo käytössä niin sanottua puhdistettua vettä, jonka avulla siivouksesta saa kemikaalitonta. Normaalisti vedessä on mineraaleja, jotka heikentävät veden puhdistavaa tehoa, mutta puhdistetusta vedestä näitä mineraaleja on poistettu.

Ehkä tulevaisuudessa sitä voisi hyödyntää kotisiivouksessakin, jolloin voisimme luopua luontoa ja terveyttä heikentävien kemikaalien käytöstä.

Siivous järjestykseen
Marttaliiton sivuilta löydät siivouskalenterin ja vinkkejä siivousaineiden ekologiseen valintaan.

 

Vanhan ajan vinkeillä puhdasta

1. Siivoa säännöllisesti

Kun lian pyyhkii heti, ei vahvoja puhdistusaineita tarvita laisinkaan. Säännöllinen siivous myös vähentää pintamateriaalien kulumista, mikä on todellinen ekoteko.

2. Oikea aine oikeaan paikkaan

Valitse mahdollisimman mietoja puhdistusaineita ja tarkista, mihin aine on tarkoitettu käytettäväksi. Älä lotraa. Osta tuotteita, joilla on ympäristömerkki.

3. Kurkkaa ruokakaappiin

Ruokasooda–vesi-seoksella puhdistuu palanut kattila ja pinttynyt kahvikuppi. Etikalla puolestaan voi putsata kalkkisaostumia ja hajuja. Sokeripalalla hankaamalla lähtee palanut ruoka valurautaisesta liedestä.

4. Pitkäikäisiä siivousvälineitä

Puhdistusliinoja kannattaa pestä ja käyttää moneen kertaan. Säädettävä mopin varsi on elinikäinen ja myös mukava käyttää. Kun välineet ovat helppokäyttöisiä, siivoamisesta tulee hauskempaa ja sitä myös jaksaa tehdä säännöllisesti.

5. Matonpesussa tarkkana

Nyt on hyvä aika pestä mattoja, mutta on erityisen tärkeää huolehtia siitä, ettei pesuvesiä laske suoraan vesistöihin. Pese matot kuivalla maalla, niin pesuvesi suodattuu maa-aineksen läpi ennen vesistöön päätymistä.

Vinkit antoi kodinhoitoon perehtynyt Marttaliiton neuvonnan johtaja Teija Jerkku.

Kuva: Istockphoto

kemikaalitkodin siivousluonnolliset puhdistusmenetelmätpuhdistuaineetsiivoussiivouspäivä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!