Mieheni luona Lapissa yöpyy säännöllisesti ulkomaalaisia turisteja. He kysyvät usein mitä eläimiä voi nähdä kävelyretkillä talon ympäristössä. Voiko metsässä törmätä karhuun? Entä suteen? Kai nyt hirviä sentään näkee! Ikään kuin metsään voisi kävellä kuin eläintarhaan eläimiä katsomaan.

Maailman suurkaupungeista tuleville suomalaisen haja-asutusalueen metsiköt ovat suuria ja jännittäviä. Jos luonto on tuttu lähinnä luontodokumenteista, voi kuvitella minkä tahansa pläntin kuhisevan elämää. Suomalainen tietää paremmin: eläimet piilottelevat ja välttelevät ihmistä. Monet eläimet liikkuvat hämärässä.

Silti meidänkin luontosuhteemme elää yhä enemmän kuvien kautta. Sitran tuoreessa kyselyssä kolmanneksi tärkein luontotekemisen muoto suomalaisille oli ”vaikuttavien kuvien näkeminen luonnosta”. Valokuvat ja elokuvat menivät reippaasti ohi retkeilystä. Komeat kuvat saattavat lisätä kiinnostusta luontoa kohtaan, mutta ne myös luovat illuusion, että harvinaisia lajeja tai petoeläimiä voisi kohdata noin vain. Luontokato ei tunnu todelliselta.

Osallistuin vuosia sitten espanjalaisen oppaan vetämälle jäljestyskurssille Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon rajalla. Onnistuimme jo ensimmäisenä päivänä löytämään neljän suurpedon jälkiä: karhun, suden, ilveksen ja ahman tassujen painalluksia. Lisäksi näimme majavan padon ja sen järsimiä puita, metsähiiren pesiä sekä lukuisia lintujen jälkiä ja jätöksiä. Kurssi oli valtava elämys. Useita viikkoja kuljin luonnossa aistit herkistyneenä, seurasin silmä kovana hirven syömiä puuntaimia, tikan nakuttamia koloja ja hiiren nakertamia käpyjä. Luonto avautui uudella tavalla, kuin verho olisi vedetty syrjään. Metsässä on elämää, sittenkin!

Yhtään elävää eläintä emme nähneet lintuja lukuun ottamatta. Jälkien tutkiminen on kiehtovaa, mutta samalla olo on haikea. Tämäkö meillä on jäljellä villieläimistä: jäljet lumessa?

”Tämäkö meillä on jäljellä villieläimistä: jäljet lumessa?”

Jälki on pelkkä jälki, kuva pelkkä kuva. Ilves tietokoneen ruudulla on aivan eri asia kuin sen kohtaaminen luonnossa. On pysäyttävää tuntea oman läsnäolonsa vaikutus eläimeen, hengittää samaa ilmaa. Itse muistan aina uteliaan kärpän, joka tuli tiirailemaan meitä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tällaiset kohtaamiset käyvät yhä harvinaisemmiksi.

Villieläimet on ajettu ahtaalle. Monien luonnonvaraisten eläinten populaatiot ovat romahtaneet alle puoleen 1970-luvun tasosta. Metsät ovat tyhjentyneet, eikä tyhjyys näy kuvissa. Sen voi vain itse aistia. Koittaako pian aika, jolloin herkkyys ja jäljestystaidotkaan eivät enää riitä eläinten näkemiseen?

Aika, jolloin ihmiseläin jää yksin.

lumijäljetluontovillieläin

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!