Yrjö Kokko risti joutsenpaikkansa kuuluisassa kirjassaan Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu Ihannelammeksi. Se sai nimensä siitä, että lampi oli täydellinen joutsenten kuvaamiseen. Oikeaa lampea Kokko ei kuitenkaan kirjassaan paljastanut. Päin vastoin, hän johti lukijoita harhaan. Kokko ymmärsi, että pesimälammen paljastaminen saattaisi houkutella paikalle uteliaita ihmisiä, jotka joko tahallaan tai vahingossa häiriköisivät joutsenten pesintää.

Kokon antamat koordinaatit – 68 astetta 25 minuuttia pohjoista leveyttä ja 24 astetta itäistä pituutta – osuvat Hetasta viitisentoista kilometriä itään, Alavuoman suoalueelle, jonka halki mutkittelee koukeroinen Makkarajoki.

Kun alan selvittää oikeaa paikkaa, huomaan pian, että en ole ensimmäinen paikalle pyrkivä retkeilijä. Toimittaja Pekka Juntti, joka aikaisemmin työskenteli sanomalehti Lapin Kansassa, selvitti paikan ja teki siitä jutun kesäkuussa 2016.

Juntti pääsi varmistamaan lammen oikean sijainnin saamelaiselta poromieheltä Antti Palismaalta. Palismaa oli esikuva Laulujoutsen-kirjan poroisäntä Jounille, joka opastaa Yrjö Kokon ja Sulo Rovan, eli kirjan Tiitin ja Niuniun, laulujoutsenmaille, mistä pesä lopulta löytyi. Palismaa oikeastaan oli siis tarinan sankari.

Harmillisesti en koskaan päässyt keskustelemaan joutsenretkestä Antti Palismaan kanssa, sillä hän kuoli toukokuussa 2020. Tämän kertoo hänen tyttärensä Pirita Palismaa.

Pirita Palismaa kirjoittaa, että hautajaiset olivat juhannusaattona, vain muutama päivä sen jälkeen, kun kävin Yrjö Kokon Ihannelammella. Ilmeisesti kukaan ei koskaan syvällisesti haastatellut Palismaata tuosta historiallisesta retkestä. Nyt se on myöhäistä. Mikä harmi!

Hilla kukkii keskiyön auringossa.

Retki Ihannelammelle

Päätän suunnata Ihannelammelle samaa reittiä kuin toimittaja Juntti. Ajan Hetasta kohti Tarvantovaaran erämaa-aluetta ja suuntaan Kultiman kylän poroerotuspaikalle. Sieltä lähtee mönkijäura kohti Salvasjärveä.

Lämpömittari näyttää plus 13 astetta, tuulta ei ole nimeksikään ja taivas pilvetön. Ensimmäiset mäkärät pörräävät ympärilläni, kun vaihdan kumisaappaita jalkaan iltapäivän lämmössä. Ne tuntuvat kuitenkin olevan vielä kesäterässä, sillä yksikään ei pure minua. Toivon, että ne pysyvät yhtä saamattomina retkeni ajan.

Poroerotuspaikan pohjoispuolella on suorantainen Syntiinlankeemusjärvi. Ohitan sen länsipuolelta ja saappaani reikä hörppää vettä. Huolella liimaamani paikka ei pitänyt!

Kultiman kylän poroerotuspaikalta lähtee ura kohti Salvasjärveä.

Samassa mustaviklo ilmoittaa, että minut on nähty: ty-vit…ty-vit! Kun kipuan Sarvivaaran rinnettä ylös, mietin mistä järvi mahtaa olla saanut nimensä. Kuka lankesi, ja mihin syntiin?

Sarvivaaralla kasvaa vielä joitakin vanhoja mäntyjä, muuten vaara on tunturikoivikon peitossa. Olen männyn levinneisyyden pohjoisrajalla. On aika hiljaista, vain järripeipot jaksavat ryystää tasapaksua laulusäettään.

Jatkan uraa yli Sarvivaaran, sitten ohitan Kollalakin ja Sarviselän. Laakeiden vaarojen väliin jää avoimia suojuotteja ja pieniä järviä. Niiden kohdalla kevyt tuulenvire puhaltaa ihanan vilvoittavasti. Istun rinkan päällä ja kuivattelen sukkiani pitkoksilla Rytkösenjärven pohjoispuolella. Järvellä lymyää kolme tavikoirasta rantasaraikoissa. Pikkukuovi puputtaa haikaella äänellä.

Kun Savivaara kohoaa edessäni, jätän mönkijäuran ja kierrän jyrkän rinteen lounaispuolelta. Rinnekoivikossa vastaan tulee lapintiaispari. Niiden kutsuääni on aika samanlainen kuin hömötiaisen, mutta karheampi.

Sitten ylitän kapean mutta upottavan jänkäkaistaleen, tasapainoilen rinkan kanssa pounikoissa ja kamppailen reiteen asti ulottuvassa vaivaiskoivikossa. Hiki virtaa, eikä vastaan tule puroa, josta löytäisin lisää juomavettä. Onneksi matkaa leiripaikkaani ei ole enää pitkälti.

Sammal valtaa muurahaiskeon.

Parin kilometrin jälkeen saavun janoisena Runninjärvelle. Kello on kuusi illalla.

Ensimmäisenä menen järven rantaan juomaan. Vesipääskykoiras ui kiivaasti ympyrää järven eteläpäässä ja napsii itse tekemästään pyörteesta pikkuötököitä. Pystytän teltan koivikkoon järven lähelle, syön ja otan nokoset. Odotan yötä.

Kymmenen minuuttia ennen puolta yötä lähden taas liikkeelle. Mäkäräiset ovat menneet nukkumaan. Aurinko paistaa läheltä horisonttia ja ilma on miellyttävän viileää. Tuulta on parisen metriä länsiluoteesta ja taivas lähes pilvetön. Sää tuskin voisi olla parempi.

Kun kävelee Runninjärveltä Ihannelammelle, ei kannata valita suorinta reittiä. Matkalla on rimpisiä soita ja hidaskulkuisia rämepounikoita. Kierrän ne helpompikulkuisia maita pitkin. Matkaa lammelle on vain viitisen kilometriä. Vähän jännittää. Onkohan siellä tänä vuonna pesiviä joutsenia?

Suuntaan Runninjärveltä luoteeseen, ohitan Aataminjärven eteläpuolelta. Mustalintupari torkkuu tyynellä järvellä, pikkukuovi puputtaa rantapounulla.

Saavun Siilasjoen rantaan, riisun kengät, sukat ja housut, ja kahlaan joen yli. Vesi on

Siilasjoen kevättulva oli juhannusviikolla jo laskenut.

kirkasta ja niin kylmää, että jalat kohmettuvat hetkessä. Tätä kaipasin päivän kuumuudessa. Puen ja jatkan matkaa.

Minun pitää vielä ylittää lakea mäki, Skaiti, niin alan olla perillä.

Ihannelampi sijaitsee Mustinjärven eteläpuolella. Mustinjärvi tunnetaan myös nimellä Mustinlompolo. Ensin vastaan tulee lampi, joka sijaitsee Ihannelammen kaakkoispuolella, Mustinjärvestä suoraan etelään. Sen rannassa merkkaan havaintovihkooni kuusi tavikoirasta, sinisorsaparin ja tukkasotkaparin. Liro on nähnyt minut, ja jiffittelee tauotta.

Ei joutsenia. Jatkan matkaa.

Yön viilein hetki on mennyt ja kahden aikoihin aurinko on jälleen nousussa. Jängän reunasta pölähtää lentoon riekko, kuin äänekkäästi minua toruen. Kukko jää kumpareen päälle tarkkailemaan kulkuani.

Sitten äkkään Mustinjärven etelälaidalta liikettä. Siellä partioi kettu. Seuraan kaukoputkella sen touhuja. Kettu kulkee lähellä järven rantaa, tutkii mättäiden välit ja vaivaiskoivujen juuret. Se kulkee kadehdittavan vaivattomasti vaikeakulkuisessa maastossa. Ketulla lienee nälkäiset poikaset ruokittavana ja linnunpesät mielessä. Myyriä on vähän, jostakin ruokaa olisi löydettävä.

Saavun Ihannelammen rantaan vartin yli kaksi. Pajulinnut ja niittykirviset laulavat innokkaasti viileän yön jälkeen.

Ihannelampi on pieni suon ympäröimä lampi, jonka pohjoispäässä on hiekkaharjanne eli tieva.

Mutta joutsenia ei ole, sen näin jo kauempaa. Ei myöskään vesilintuja, ei kahlaajia.

Lampi on linnuista tyhjä, mutta toisaalta muilla lammilla lähiympäristössä oli runsaasti elämää. Lampia on alueella satoja, on mistä valita.

Ja vaikka joutsenia ei Ihannelammella tänä vuonna ollut, ne asustavat kyllä täällä. Matkalla Ihannelammelle kuulin niiden joikua jostakin Raiskavuoman pohjoisosista.

Lue lisää Yrjö Kokon Laulujoutsen-kirjasta ja siitä, miten laulujoutsen palasi sukupuuton partaalta Suomen Luonnosta 9/2020.

IhannelampilaulujoutsenTarvantovaaran erämaaYrjö Kokko

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.