Uusi kalastusasetus on selvä parannus entiseen, mutta jää vajaaksi joidenkin alamittojen osalta. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen maa- ja metsätalousministeriöstä vastaa Suomen Luonnon kysymyksiin.

Uuden kalastusasetuksen valmistelussa veivattiin kalojen alamittoja useampaan kertaan. Lopulta esimerkiksi kuhan alamittaa pudotettiin viime tingassa niin, että se on ammattikalastajille 40 ja muille 42 senttiä. Miksi tällainen pudotus, kalastusneuvos Eija Kirjavainen, maa- ja metsätalousministeriöstä?

Sitä ei pelkästään pudotettu vaan 
myös nostettiin. Siinä versiossa, joka 
ministeri Orpon aikana lähti lausuntokierrokselle, kuhan alamittana oli meri­alueella 40 senttiä ja sisämaassa 45. Nyt me nostettiin sitä merialueella ja pudotettiin sisämaassa, koska viiden sentin ero alueiden välillä ei olisi ­ollut oikeudenmukainen. Se 42 senttiäkin nostaa viidellä sentillä nyt voimassa olevaa alamittaa.

Miksi kuhan alamitta on kuitenkin ammattikalastajille kaksi senttiä alhaisempi kuin vapaa-ajan kalastajille?

Ei voi sanoa, että kaikille ammattikalastajille. Se on alhaisempi vain niin sanotuille ykkösryhmän ammattikalastajille, joilla on kyse toimeentulosta.

Esimerkiksi sisämaan ammattikalastajat ovat ilmoittaneet, että jos tulee samaan aikaan tehtäväksi ostaa uudet pyydykset ja sen lisäksi vielä saaliiden menetyksiä, kun alamitta kiristyy, taloudellinen yhteisvaikutus on sellainen, että kalastusta on vaikea jatkaa. Siksi on tarvittu tällainen siirtymämenettely.

Tutkijat ovat joka tapauksessa tolkuttaneet, että kuhan pitäisi antaa kasvaa 45–50-senttiseksi, koska alhaisempi alamitta tarkoittaa, että nopeimmin kasvavat yksilöt kalastetaan pois ennen sukukypsyyttä. Miksei tutkimustieto vaikuttanut uuteen asetukseen?

Kyllä se vaikutti siihen, ettei alamitta ole esimerkiksi 40 vaan sen 42 senttiä. Tutkija Outi Heikinheimo sanoi juuri Turun Sanomissa, että hänen ymmärryksensä mukaan nyt mennään askel askeleelta eteenpäin.

Ensin me tehdään 42 sentin rajoitus, katsotaan vaikutuksia, ja voi olla, että se joskus vielä nousee 45 senttiin. Suunta on siis selkeä, mutta siihen edetään ehkä pienemmin askelin kuin luonnonsuojelujärjestöt ovat toivoneet.

kalastus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.