Toukokuisena iltapäivänä turkulainen biologiystäväni soitti ja kysyi: ”Haluatko valokuvata huhtasienen?” Mukavahan huhtasieni on aina nähdä, mutta että Turkuun asti vaivaista huhtasientä… ”Mutta kun niitä on satamäärin”, jatkoi ystäväni.

En ajatellut enempää, vaan seuraavana aamuna suuntasin Nokialta Turkuun. Paikalle saavuttuani huomasin, mistä oli kysymys: kerrostaloalueen pensasistutukset oli uusittu ja niiden alle oli levitetty kuorikatetta laajoina kenttinä. Ja huhtasieniä kasvoi – ei satoja vaan ainakin tuhat komeaa tuoretta ja kennostoista hiippalakkia. En ollut moista ennen nähnyt. Useimmitenhan huhtasieniä löytää vain muutamia kerralla. Näystä haltioituneena kokosin korillisen illan murkinaksi.

Seuraavana vuonna paikalla ei ollut ainuttakaan huhtasientä. Laji onkin uudispaikkojen tulokas. Sana huhta liittyy kaskikulttuuriin ja huhtasienenkin on arveltu suosivan palopaikkoja. Kuloalueilta sitä voi joskus löytää satamäärin. Seppo Vuokko arvioi Sienilehdessä 4/2007, että erään Viipurin läänissä palaneen männikkökankaan huhtasienisato oli 10 000 itiöemää.

Huhtasieniä voi löytää myös vanhalta nuotionpohjalta, mutta useimmiten ne viihtyvät pihoilla, puutarhoissa ja teiden varsilla. Joskus korvasienisatoa varten valmistettuun kuoppaankin voi ilmestyä huhtasieniä. Onpa kerrottu tarinaa, että jos syksyn omenasadon jättää maahan mätänemään, on hyvä mahdollisuus saada seuraavana keväänä huhtasieniä. Toukokuu on huhtasienien esiintymisaikaa, tosin niitä löytää usein vielä kesäkuun puolellakin.

Suomessa on kaksi huhtasienilajia, joista kartiohuhtasieni on selkeästi yleisin. Sen itämaista minareettia muistuttava lakki on huomiota herättävä. Sen sijaan pyöreähkölakkinen pallohuhtasieni on tavattu vain muutaman kymmenen kertaa. Suomesta on löydetty myös niin kutsuttu paksuhuhtasieni, jonka jalka on yhtä leveä kuin lakki. Sen lajiasema on epäselvä; se saattaa olla vain kartiohuhtasienen variaatio. Lisäksi meillä voi kasvaa kellohuhtasieni ainakin jossain Saaristomeren saaressa tai Ahvenanmaalla.

Poimukellomörskyä luullaan joskus huhtasieneksi, mutta se on oma lajinsa. Sen lakkiosa on pieni, kuin sormustin verrattuna pitkään hoikkaan jalkaan.

Kaikki huhtasienilajit ovat syötäviä ja herkullisia. Keski-Euroopassa ja Amerikassa huhtasieni on tärkeä kauppasieni. Huhtasienet voi valmistaa ruoaksi sellaisenaan, keittämättä. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: älä sekoita myrkylliseen korvasieneen ja vältä liioittelua. Ainakin yksi – ilmeisesti allergiatapaus – tunnetaan. Siinä runsaan saaliin lumoihin joutunut sienestäjä söi huhtasienistä valmistettuja ruokia useana päivänä peräkkäin. Onneksi selvittiin sairaalakäynnillä.

Huhtasieni

Lajit: Kartiohuhtasieni (Morchella conica, sisältää paksuhuhtasienen), pallohuhtasieni (Morchella esculenta) ja kellohuhtasieni (Morchella semilibera).

Elinympäristö: Kulttuurivaikutteiset paikat kuten pihat, puistot, tienvierustat, polkujen varret ja vanhat nuotiopaikat, usein kalkkipaikoilla. Kasvaa vain keväisin kesäkuuhun asti.

Ruuaksi valmistaminen: Sopii ruuaksi sellaisenaan ilman esivalmisteluja.

Varo sekoittamasta: Korvasieni on ruskeampi, muodoltaan pyöreähkö ja aivomaisen poimuinen.

Tiesitkö? Amerikassa järjestetään keväisin huhtasienen keruukilpailuja. Morel Mushroom Hunting Club (Huhtasienten metsästäjien kerho) järjesti
kaikkien aikojen toisen Huhtasienifestivaalin Indianassa huhtikuussa. ”Huhtasieni ei ole vain sieni, se on hulluutta”, on kerhon tunnuslauseita.

Levinneisyys: Kartiohuhtasieniä kasvaa koko maassa ja pallohuhtasieniä on tavattu harvinaisena Rovaniemeltä asti. Kellohuhtasientä ei ole varmuudella havaittu.