Joen rannalla kasvaa rantapalpakkoa, kaislaa ja osmankäämiä. Niiden alapuolella tuijottavat rävähtämättä pienet kukat hennossa varressa: luhtalemmikkejä.

Taivaansiniset kukat erottuvat hyvin rantaheinikosta. Luhtalemmikki onkin suurikukkaisin yhdeksästä lemmikistämme ja voi kasvaa jopa puolen metrin korkuiseksi. Sanonta ”Kukat kuin taivaan sini” kuvaa terhakoita kukkia täydellisesti.

Näyttävyytensä vuoksi kasvia on siirretty myös koristekasviksi puutarhoihin ja pihoihin.

Nimensä mukaisesti luhtalemmikki kasvaa kosteissa paikoissa: jokien ja järvien rantaluhdissa, kosteilla niityillä, soilla, ojissa, lähteiköissä ja kivikoissa. Ravinteikas, pysyvästi kostea maa sekä liikkuva vesi tarjoavat tälle monivuotiselle ruoholle sopivan kasvualustan.

Kukat aukeavat kesä–heinäkuun vaihteessa ja kukinta jatkuu elokuulle asti.

Luhtalemmikki on ruotsiksi Förgätmigej. Älä unohda minua -teema toistuu lemmikkien nimissä ainakin englannissa, ruotsissa, saksassa ja italiassa.

Nimen takana on useita tarinoita, joista yksi kertoo sotilaasta, joka kumartui poimimaan rakkaalleen lemmikkejä kosken partaalta ja horjahti pyörteisiin. Sotilaan viimeiset sanat ”Älä unohda minua” hukkuivat kosken kohinaan, mutta tarina ja nimi lemmen ja ystävyyden kukasta jäivät elämään – ja neitokin ehti napata lemmikkikimpun.

Elias Lönnrot antoi kasvisuvulle lemmikki-nimen ja kirjoitti Flora Fennicassa: ”Suomalaisetki toisinaan sanovat sitä Muistonkukaksi.” Muita nimityksiä ovat olleet muun muassa lemmenkukka, ikävänkukka ja sormuskukka. Sininen väri on yhdistetty ystävyyteen ja rakkauteen, joten myös se voi olla nimeämisen taustalla.

Tieteellinen nimi Myosotis scorpioides tarkoittaa skorpionimaisia hiirenkorvia. Kukan terälehdet muistuttavat pyöreitä hiirenkorvia ja kiemuraisissa kukinnoissa voi nähdä skorpionin pyrstöön vivahtavaa muotoa etenkin nuppuvaiheessa.

Luhtalemmikin nimi on 600-luvun ruotsinkielisissä kasvioissa ollutkin skorpionört eli skorpioniyrtti.

Kasvin kukkivia versoja on käytetty myös rohtona niiden sisältämän rosmariinihapon ja kaliumin vuoksi. Rohto rauhoitti ja voimisti. Koska lemmikkien kukat muistuttavat silmää, niitä on käytetty myös silmäsairauksien hoitoon.

Luhtalemmikki on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisempana se on harvinainen ja Pohjois-Lapissa kasvia ei esiinny lainkaan.

Eri lemmikkilajit muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Luhtalemmikin hyvä tuntomerkki on kukan suuri koko verrattuna esimerkiksi rantalemmikkiin tai yleisimpään lemmikkiimme peltolemmikkiin.

Rantakasvien joukossa luhtalemmikki näyttää aluksi olevan väärässä seurassa. Sen hento kauneus ja hienostuneet kukat tuntuvat hukkuvan kookkaampien rantakasvien joukkoon. Siksi se varmaan onkin niin ilahduttava näky joen penkassa.

Jos mielit luhtalemmikkiä puutarhaasi tai vaikka kukkaruukkuun, sen siemeniä voi kerätä syksyllä itse tai ostaa siemenmyymälöistä. Luonnonvaraisia kasveja saa siirtää, mutta niiden on parempi antaa olla rauhassa – ilahduttamassa muitakin kulkijoita.

Luhtalemmikki

Myosotis scorpioides

Kasvumuoto: Monivuotinen juurakollinen ruoho.

Koko: 15–50 senttiä.

Varsi: Varsi on kalju tai siirottava, ylöspäin myötäkarvainen.

Lehdet: Lehtilapa on suikea tai vastapuikea, ehytlaitainen.

Kukka: Teriö on kuudesta yhdeksään milliä leveä ratasmainen ja tavallisesti sininen, viisi terälehteä. Keskellä kukkaa on nielukyhmyjen muodostama keltainen rengas.

Kukinta-aika: Kukkii kesä–elokuussa.

Elinympäristö: Rannat, lähteet, ojat, kosteat niityt, rehevät korvet.

Levinneisyys: Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisempana harvinainen.

Älä sekoita: Rantalemmikin kukka on pienempi.

Tiesitkö? Luhtalemmikin vanhoja nimiä ovat lemmenkukka, orpolapsenkukka, sinisirkku ja sormuskukka.

kasvitlemmikitluhtalemmikkiViikon laji