Ilves sopeutuu talveen hienosti. Sillä on erityisen lämmin talviturkki, ja kevyt ruumiinrakenne yhdistettynä suuriin karvaisiin tassuihin tekevät lumihangessa liikkumisesta helppoa. Olipa lunta kuinka paljon tahansa, ilves on saaliseläimiinsä verrattuna etulyöntiasemassa.

Ilveksellä ei ole kotikoloa eikä pesää. Liikkuvaisena ja hämärässä aktiivisena eläimenä se etsii päivälepopaikan matkojensa varrelta esimerkiksi tuuhean ja matalaoksaisen kuusen juurelta. Kuusenaluset ovat talvisin suosittuja paikkoja eläinten keskuudessa, ja samassa juurakossa on voinut levähtää esimerkiksi metsäjänis tai rusakko, toki eri aikaan.

Ilves voi lepäillä myös suojattomassa paikassa ja antaa lumen sataa ylleen. Kun eläin viipyy samassa paikassa useita tunteja, lumi sen alla sulaa hieman ja lepopaikalle jää kuoppa. Lumen jäätyessä uudestaan siihen tarttuu eläimen karvoja, joista laji on helppo tunnistaa. Rktl:n kenttätutkimus on osoittanut, että toisinaan ilves voi makailla peuran vanhassa makuukuopassa. Näin se ehkä yrittää naamioida saalistajan hajuaan.

Nuorille ilveksille ensimmäinen yksin eletty talvi on suuri haaste. Sen aikana nähdään, onko eläin oppinut emoltaan tarvittavat saalistustaidot. Erityisen runsaslumisina talvina taidot joutuvat koetukselle.

Saalistustaitoiset ja terveet ilvekset eivät helposti näänny edes kovina ja niukkaravintoisina talvina. Ne syövät mahdollisuuksiensa mukaan rusakoita, jäniksiä, metsäkanalintuja ja pieniä hirvieläimiä, mutta niille kelpaavat myös jyrsijät ja pienpedot. Ruoan käydessä vähiin ilves ei jää turhia ihmettelemään, vaan voi vaeltaa ruoan haussa jopa 30 kilometriä päivässä. Jos talvi on ollut ilveksille erityisen ankara, vaikutus näkyy lähinnä seuraavan vuoden poikueissa. Ne voivat olla tavallista pienempiä tai jäädä kokonaan väliin.

Ilveksen talvikäyttäytyminen on energiatehokasta. Se voi etsiä ruokaa laajalta alueelta, mutta jos suuren eläimen kaato sattuu onnistumaan, se voi makoilla saaliin läheisyydessä useita päiviä – niin kauan kuin ruokaa riittää. Sydäntalvella ilves jättää turhat tutkimusmatkat väliin ja liikkuu vain, kun tarvitsee ruokaa. Kiima-aikana helmi–maaliskuussa aktiivisuus lisääntyy jälleen. Tällöin ilvekset lähtevät seuranhakuun.

Karvanaamojen talvi -juttu on julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 10/2013.

ilvesKarvanaamojen talvitalvehtiminen