Vuonna 2020 kanadalaisen yhtiön kaivokselta hulahtaa valtava määrä myrkkykemikaaleja luontoon Lapissa. Suomen hallitus asettaa menetelmää käyttävät kaivokset toimintakieltoon ja ryhtyy paikkaamaan kaivoslain porsaanreikiä, joiden avulla turmakaivos oli saanut toimintaluvan puutteellisin selvityksin.

Pohjoisessa armeija ja vapaaehtoiset huhkivat pelastaakseen vesistöjä. Työ on kallista, ja osa ekosysteemin vaurioista näyttää jäävän pysyviksi. Matkailuyrityksiä menee konkurssiin. Vuosia myöhemmin yritysjuristipaneeli Yhdysvalloissa päättää, että Suomen on maksettava miljardin euron korvaukset kaivosyhtiöille, joihin toimintakielto ja lainmuutokset vaikuttivat. Niillehän on aiheutunut harmia. EU:n, Yhdysvaltojen ja Kanadan välisen kauppa- ja investointisopimus TTIP:n odotetaan valmistuvan vuoden 2015 aikana. Sopimuksen kiistanalaisin kohta koskee yritysten investointisuojaa.

Ideana on suojella yrityksiä ailahtelevilta valtioilta. Yritys, joka kokee että sen toimintaa on rajoitettu epäreilusti, voi vaatia menettämiään rahoja ja jopa tulevia voittojaan korvattaviksi Washingtonin välimieselimen kautta. Se voi olla hyvä juttu korruptoituneessa maassa, jossa lupa­viranomaiset kiristävät yrityksiltä lahjuksia. Se voi myös olla kuolinisku politiikalle.

Vuonna 2012 Ecuador tuomittiin maksamaan yhdysvaltalaiselle öljy-yhtiö Occidentalille 1,8 miljardin dollarin korvaus, kun maa purki sopimusrikkomuksesta syytetyn yhtiön porausluvan. Investointisuoja on kirjattu Ecuadorin ja Yhdysvaltain sopimukseen.

Isoja alkuinvestointeja vaativat alat, kuten kaivostoiminta sekä ydin-, öljy- ja hiilivoima, tehtailevat valituksia, joissa on kyse miljoonista, joskus miljardeista euroista. Kaikesta muustakin voi kannella: elintarviketurvallisuudesta, sairaanhoidon kilpailuttamissäännöistä, tupakka-askien varoituksista, torjunta-aineiden kielloista. Vaikka kanne hylättäisiin, prosessi on valtiolle hidas, kallis ja arvaamaton. Ympäristö- ja kuluttajalainsäädäntö rampautuu, jos valtiot eivät kalliiden kanteiden pelossa pysty reagoimaan uuteen tietoon ja uusiin uhkakuviin.

Silloin ympäristöpolitiikasta tulee mahdotonta.

”Miten kukaan poliitikko missään maassa tai puolueessa haluaisi antaa valtansa pois”, tuttava ihmetteli epäuskoisena. Hirveän hyvä kysymys. Kauppapolitiikassa palveltava yksikkö ei ole kotimaan kansalainen vaan kotimainen yritys. Siihen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vetoaa puolustaessaan TTIP:tä: sopimus on Suomelle hyvä, kun se on Suomen yrityksille hyvä.

Esimerkiksi suomalaisten paperiyhtiöiden, metsä- ja energia-alan konsulttien sekä kaivosteknologiaa vievien yritysten investoinnit herättävät vastalauseita kohdemaissa.

Toisaalta Suomi voi löytää itsensä Ecuadorin saappaista. Maamme pohjoisosa alkaa olla täynnä kansainvälisten kaivosyhtiöiden hankkeita. Nykylait asettavat niille vähänlaisesti rajoitteita. Jos investointisuoja viedään pitkälle ja eduskunta yrittää rajoittaa yhtiöiden toimintaa uusilla säädöksillä, tulossa voi olla kallis käräjäkutsu  Washingtoniin.

Se ei olisi hyvä asia – ei suomalaisille veronmaksajille, eikä niille kotimaisille yrityksille, jotka jäävät kaivosten jalkoihin. Ympäristölle ja demokratialle se olisi aivan erityisen huono diili.

hiilivoimakaivosteollisuusydinvoimaympärlstöpolitiikka