Aiemmissa kirjoituksissa käynnistyi suuri entomologinen seikkailu Montenegrossa, jossa tarkoituksemme oli kartoittaa maan hyönteislajistoa ja etsiä uhanalaisia direktiivilajeja, Natura 2000 -suojelualueiden lisäämiseksi. Nyt seikkailu jatkuu...
Kuvat: Krista ja Tapio Kujala
Lue ensimmäinen osa täältä ja aiempi osa täältä.
Olimme saapuneet Kolasiniin, joka sijaitsee Montenegron koillisosassa. Yövyimme ja lähdimme seuraavana päivänä jälleen mihinkäs muuallekaan kuin maastoon. Ennen varsinaiseen kansallispuistoon siirtymistä, huomasimme tien vieressä metsäpaloalueen, joka herätti meissä suurta kiinnostusta. Päätimme pysähtyä tutkimaan sitä tarkemmin. Löysimmekin sieltä useita mielenkiintoisia lajeja, mm. direktiivisuojellun Morimus funereus -sarvijäärän.
Matka jatkui ylöspäin vuoristojen rinteitä. Välipysähdyksiä tehtiin keskivaiheilla ja samalla haaveja heiluteltiin, kaarnoja kaiveltiin ja seuloja ravisteltiin. Pääsimme nousemaan liki kahden kilometrin korkeuteen, mutta sitten tuli stoppi. Tielle kertyneen lumen vuoksi emme päässeet enää korkeammalle. Vuodenaika olikin samalla vaihtunut varhaiseksi kevääksi, joten haavimisen sijasta kääntelimme kiviä, tutkimme kasvien tyvituppoja ja otimme mukaamme seulosta. Itselleni mukavin löytö oli Timarcha -suvun lehtikuoriainen. Monet suvun lajeista ovat sopeutuneet elämään erityisen korkeissa olosuhteissa. Nämä Euroopan suurimpien lehtikuoriaisten joukkoon kuuluvat otukset ovat lentokyvyttömiä ja hidasliikkeisiä. Puolustuskeinonaan ne erittävät kirkkaanpunaista nestettä suustaan, minkä vuoksi osa lajeista on nimetty englanniksi ”verinenäisiksi kuoriaisiksi”.
Täsmäisku sopivasti vastaantulleelle metsäpalovyöhykkeelle.
Palo oli tuhonnut paikoin kaiken kasvillisuuden.
Morimus funereus -sarvijäärä. Tämä oli yksi niistä lajeista, joita erityisesti etsittiin.
Peten kanssa puunrunkoja kaivelemassa rinteen puolivälin tietämillä.
Nyt aletaan olla huomattavasti ylempänä. Noin 2 kilometrin korkeudessa nousu tyssäsi tiellä olevaan lumeen. Olosuhteista johtuen hyönteisten etsiminen meni konttaamisen puolelle.
Konttaaminen kannatti. Erään ruohomättään tyveltä löytyi tämä upea Timarcha-suvun lehtikuoriainen.
Tämä kuva osoittaa hyvin, miten intohimoisesti seurueemme etsi hyönteisiä kaikkialta. Tarkoitus oli täydentää muonavarastoja, mutta juutuimme tutkimaan kadulla kasvavan puuvanhuksen onttoa sisustaa.
Työt jatkuivat senkin jälkeen kun maastosta oli palattu majapaikkaan. Seuloksia piti tarkkailla ja löydettyä lajistoa myös dokumentoitiin valokuvaamalla.
Kolasinin kansallispuiston keskiössä on järkyttävän kaunis Biograd-järvi. Järven ympärille levittäytyy yli kolmesataa vuotta vanha ”sademetsä”.
Kirkasvetinen puro ja keväisen vaaleanvihreää lehtoa.
Paikka tunnetaan yhtenä kolmesta Euroopan sademetsästä. Kosteat olosuhteet kävivät ilmi runsaasta maanpeitekasvillisuudesta.
Kansallispuistossa on näyttäviä pitkospuureittejä.
Olimme jakaantuneet etsimään hyönteisiä eri puolilta kansallispuistoa ja sopineet ajankohdan jolloin tapaisimme uudelleen parkkipaikalla. Odottelimme Arton muiden paluuta ja samalla nappasin ilmassa lentävän kovakuoriaisen paljain käsin kiinni. Se osoittautuikin kivaksi lajiksi. Odotteluaikakin oli syytä käyttää hyödyksi dokumentoimalla löytöjä tuoreeltaan paikan päällä. Kenttästudiona toimii valkoinen puulevy.
Ilmasta napattu Cerophytum elateroides -kovakuoriainen on heimonsa ainoa edustaja Euroopassa. Heimon englanninkielinen nimi ”harvinaiset sepät” kertoo kaiken oleellisen.
Matkalla seuraavaan majapaikkaamme, Durmitorin kansallispuistoon, pysähtelimme jälleen otollisilta vaikuttavissa kohteissa. Tutkimme toista metsäpaloaluetta, jossa kasvoi valtavia mäntyjä. Yhden kaatuneen jättiläisen kuoren alta löysimme punahärön toukkia ja koteloita. Sekin on direktiivilaji, joten löytö oli arvokas projektimme kannalta.
Tämänkokoisia mäntyjä ei Suomessa tule vastaan. Erilaisissa olosuhteissa puut kasvavat kuitenkin huomattavasti nopeammin, eivätkä nämä välttämättä olleet niin vanhoja kuin koon puolesta olisi voinut kuvitella.
Metsäpalon tummentama puunrunko. Aluskasvillisuudesta näkee, ettei tuli ole riehunut tässä metsässä ihan lähiaikoina.
Seulojat rapistelevat irtoavaa kaarnaa seuloissaan erityisesti latikoiden toivossa.
Punahärön toukka (Cucujus cinnaberinus).
Seuraava osa on luettavissa täältä.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.