Helteinen ilma hulmahtaa sisään, kun avaan auton oven. Kurkotan kaukoputken takapenkin jalkatilasta ja kuulen, kuinka punajalkaviklo lentää varoitellen parkkipaikan yli sorapenkereen taa.

Raasion kaivosalue tunnetaan kahlaajistaan, ja nyt heinäkuun puolivälissä niiden syysmuutto on jo täydessä käynnissä. Aikuiset linnut suuntaavat etelään heti, kun pesimävelvollisuudet on hoidettu. Helteinen sää ei kuitenkaan suosi lintujen tarkkailijaa, sillä enimmät linnut viuhtovat jossain korkeuksissa kaukoputken ulottumattomissa.

Olin kuitenkin lähistöllä, joten päätin porotuksesta huolimatta tulla kurkistamaan, miltä paikka näyttää. Karttasovelluksen satelliittikuvassa näkyy auki revittyä maata ja vaaleita vesialtaita. Se herättää uteliaisuuden – miten tällainen ympäristö voi vetää puoleensa mitään elämää?

Apatiittikaivos Siilinjärvellä

Siilinjärven kaivoksesta louhitaan apatiittia. Se on fosfaattimineraali, jota käytetään muun muassa lannoitteiden valmistukseen. Kaivoksen avasi Kemira vuonna 1980, mutta nykyisin sen omistaa Yara Suomi, norjalaisen Yaran tytäryhtiö.

Yara on rajoittanut alueella liikkumista, mutta kulku lintutorniin on sallittu. Kulkuohjeet löytyvät lintuyhdistys Kuikka ry:n sivuilta. Lisäksi lintuaseman rengastajilla on yhtiön valvoma erityislupa asemalla käymiseen.

Paikallisen lintuyhdistys Kuikka ry:n puheenjohtaja Eelis Rissanen kertoo puhelimessa, että alue oli linnuille vielä houkuttelevampi ennen, kun maa oli kauttaaltaan paljas. Kaivoksen murskaushiekkaa läjitettiin altaaseen, ja tuloksena oli matalia lieterantoja, joilta linnut tonkivat pohjassa lymyäviä hyönteistoukkia ja nilviäisiä.

Lietteet vetivät puoleensa lintuja, joihin harvemmin sisämaassa törmää. Muutolla levähtävien sirrien ja muiden kahlaajien lisäksi siellä nähtiin vuosittain esimerkiksi ristisorsia ja räyskiä. Hiljalleen lajiston painopisteet ovat kuitenkin muuttuneet ja lintujen määrä vähentynyt.

Nykyisin kaivos käyttää allasta pumppausvesien juoksuttamiseen, joten rannat ovat alkaneet vihertyä. Umpeenkasvun seurauksena paikallinen lokkikolonia on muuttanut muualle pesimään, jolloin myös lokeista turvaa saaneet vesilinnut ovat vähentyneet.

”Tuossa on ollut tänä kesänäkin Kuopion luonnontieteellisen museon vesieliöseurantaa. Näyttää siltä, että pienten vesieliöiden määrä on myös vähentynyt, mikä tietysti vaikuttaa lintuihin”, Rissanen sanoo.

Paikallisten muutosten lisäksi Rissanen mainitsee tiettyjen lajien talvehtimispaikoilla tapahtuneet mullistukset ja toisten lajien kestämättömän metsästyksen.

”Tässä on monta tekijää, ja on vaikea sanoa, mikä niistä olisi merkittävä. Mutta kaikki varmasti vaikuttavat.”

Sorapenkereen harjalla kulkeva tie vie Raasion lintutornille sirkkojen säestyksellä. Nyt altaan rannoilla kasvaa järviruokoa tiheinä valleina aivan vesirajasta asti, ja maisema on monin tavoin samanlainen kuin tavanomaisella lintujärvellä.

Kuitenkin horisontissa raskas dumpperi jyristää pitkin kaivoksen rinnettä, ja vesi on erikoisen sameaa ja maitomaista. Onko se edes hyväksi alueen linnuille?

Rissanen kertoo, ettei vedessä ole esimerkiksi kemikaaleja tai raskasmetalleja.

”Siellä saattaa olla jonkin verran fosforia, eli se on vähän kuin rehevää lintujärvivettä.”

Raasion altaan lintuja voi tarkkailla lintutornista. Kuva: Anna Tuominen

Altaan takana kaivostyöt ovat käynnissä. Kuva: Anna Tuominen

Kurkkaa kartasta rannikon tunnetuimmat kahlaajapaikat

Kahlaajaretkelle!

Vesi on Rissasen mukaan ollut jo pitkään tavanomaista korkeammalla. Lietettä ei näy lainkaan, eikä sitä myöten kahlaajiakaan. Lokit lekuttavat veden yllä ruokaa etsimässä, ja laulujoutsenpari etenee hitaasti pitkin ruovikon reunaa.

Monille linnuille altaan matala vesi on mieleen, oli lieterantoja tai ei. Syksyisin sinne kokoontuu muuttomatkallaan merkittäviä määriä juuri laulujoutsenia sekä kurkia ja harmaahaikaroita.

Tähyän kaukoputkella vastarannalle ja huomaan lintuaseman. Sen edustalla ranta on niitetty matalaksi ja vesirajaan on aseteltu pyydyksiä linnuille. Niiden takaa äkkään kahden pitkänokkaisen kahlaajan hahmot ja ilahdun. Ehkä jotain kuireja?

Aseman edustalla rannassa on kahlaajakatiskoja, joiden takana häämöttää pitkänokkaisia lintuhahmoja. Kuva: Anna Tuominen

Lintuasemalta rantaa lähestyy rengastaja, joka käy tarkistamassa pyydykset. Kuirit tönöttävät hänestä piittaamatta paikallaan, aivan eriskummallisen jähmeinä. Tajuan haksahtaneeni hämäykseen, linnut onkin aseteltu rannalle houkutukseksi muille siivekkäille.

Rissanen kertoo, että aseman rengastaja on Markku Ukkonen, joka oikeastaan ensimmäisenä hoksasi käydä katsomassa, voisiko kaivoksen altailta löytyä lintuja. Soittooni vastannut Ukkonen ei vaikuta ihan varmalta tittelistä.

”No tuota, ehkäpä näin on. Muutin kahdeksankymmentäluvun alussa Siilinjärvelle, ja taisin olla ensimmäisiä lintuharrastajia, joka kävi Raasiolla ja näki ne kahlaajat. Siitä oikeastaan alkoi retkeily altaalla.”

Lintuharrastajat alkoivat laskea altaalla levähtäviä kahlaajia. Joitain vuosia myöhemmin he päättivät myös yrittää pyydystää niitä rengastettavaksi. Parhaaksi menetelmäksi osoittautui tarkoitusta varten suunniteltu katiska, jota he vielä jatkokehittelivät tarpeisiinsa sopivaksi.

Ukkonen kertoo, että ruokailevat linnut törmäävät rantaviivaan poikittain aseteltuun johdinaitaan, joka on tehty katiskaverkosta. Ne eivät hoksaa lehahtaa aidan yli, vaan alkavat kulkea sen viertä edestakaisin, kunnes huomaamattaan eksyvät sisään ensin ulommasta ja sitten vielä sisemmästä nielusta.

Vuosien varrella eri kahlaajalajeja on rengastettu 31 ja -yksilöitä jopa yli 22 000. Koko Suomessa rengastetuista kahlaajista merkittävä osuus saa renkaan nilkkaansa juuri Raasiossa.

Aiemmin katiskoilla pyydettiin ennen kaikkea sirrejä, mutta nykyisin valtalaji on liro. Toisinaan myös rannassa pyörivät varpuslinnut, kuten västäräkit ja kirviset, eksyvät katiskaan.

Ukkonen kertoo, että vuonna 1994 katiskasta löytyi harvinainen ruostesorsa.

Ruostesorsa on Keski-Aasian ja Kaakkois-Euroopan pesimälintu, jota tavataan Suomesta lähes vuosittain. Kuva: Tisha Mukherjee / Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

”Silloin ruostesorsia nähtiin Suomessa poikkeuksellisen paljon, ja Raasioonkin tuli pieni parvi. Yksi niistä ahtautui yöllä katiskaan. Lajin Suomen ensimmäinen rengastus oli siinä ihan käsillä, mutta huomasin, että minulla ei ole sopivaa rengasta”, hän muistelee.

”Alkoi epätoivoinen renkaitten haku, että olisiko lähiseutuvilla olevilla rengastajilla sopivaa, mutta eipä löytynyt. Lintu kuvattiin ja laskettiin renkaattomana pois. Ja kuinka ollakaan, seuraavana aamuna se todennäköisesti samainen yksilö oli taas siellä katiskassa, mutta se piti laskea uudestaan pois.”

Vielä tähänkään päivään mennessä Suomessa ei ole rengastettu ainuttakaan ruostesorsaa.

Lintuaseman miehitys on rengastajalle rankka rupeama, etenkin jos paikalla on yksikseen. Katiskoja seurataan päiväsaikaan jatkuvasti, ja yölläkin ne herätään tarkistamaan korkeintaan puolentoista tunnin välein. Usein tiuhemminkin, jos lintuja on paikalla paljon. Unet jäävät siis väkisinkin pätkittäisiksi. Auringon noustessa rengastaja avaa pensaikkoon viritetyt verkot, joilla pyydystetään rantapajukon ja -ruovikon pikkulintuja. Verkot ovat auki aamupäivän, joskus jopa iltaan asti.

”Kun kaksi yötä on siellä huonolla nukkumisella ollut, niin on jo vähän puhti poissa ja rupeaa jo melkein näkemään pikku-ukkoja”, Ukkonen sanoo.

Silloin pyynti on syytä keskeyttää. Kun univelat on kuitattu, voi jälleen palata asemalle kerryttämään uusia.

Raasion lintuasemalle pääsee Yaran kulkuluvalla. Kuva: Anna Tuominen

Sekä Rissanen että Ukkonen ovat olleet varsin tyytyväisiä yhteistyöhön kaivosyhtiön kanssa. Lintujen tukeminen tilkitsee osaltaan kaivoksen aiheuttamaa luontokatoa, joten molemmat osapuolet hyötyvät. Yhtiö tarjosi lintuasemalle tilat ja rakennutti lintutornin, jossa parhaillaan seison.

Talviaikaan Yara on kaapinut rantakasvillisuutta avoimeksi ja lanannut hiekkakenttää auki, jotta lietteet tulisivat näkyviin.

”Olen nyt sopinut, että kesäkuussa veden pinta pidettäisiinkin suhteellisen korkealla ja kesän mittaan sitä laskettaisiin. Sitten rantakasvillisuus pysyisi vähän paremmin kurissa”, Ukkonen sanoo.

Tänä vuonna vesi on kuitenkin ollut tavanomaista korkeammalla. Ukkonen epäilee syyksi kaivoksen uusia rakennustoimia.

”Nyt kun yaralaiset tuossa palailevat kesälomilta, niin tapaan heidät ja kyselen vähän tästä tilanteesta.”

Rissanen kertoo, että keskusteluja on käyty myös hieman pohjoisempana olevasta Mustin altaasta, jonne nykyisellään voi kurkistaa vain yleiseltä tieltä kapeasta rakosesta vallien välistä.

”On ollut ajatus, että Mustillekin saattaisi tulla vastaava systeemi kuin Raasiossa. Sinne mietittäisiin alue, jossa ei ole esimerkiksi aktiivista työkoneliikehdintää, jolloin sinne voisi tehdä vaikka lintutornin. Se olisi lintuharrastajille selkeä raja.”

Alan kasata tavaroitani, mutta jään vielä hetkeksi seurailemaan lokkien puuhia. Kolme kalalokin poikasta ui matalina emonsa perässä. Tuuli humisee, eivätkä lintujen äänet kantaudu tornille asti, mutta poikasten avoimet kidat ja ylös alas heijaavat päät kielivät kerjuun olevan ankaraa. Emo saa lopulta tarpeekseen ja nousee siivilleen. Helpotus lienee vain hetkellinen, sillä poikasetkin näköjään pääsevät jo siivilleen ja säntäävät emonsa perään.

Lokkien esimerkkiä seuraten nostan kaukoputken olkapäälle ja lähden itsekin jatkamaan matkaa.

Tutustu myös Rönnskärin lintuasemaan!

Lintuoppaiden matkassa puolustusvoimien majakkasaarella

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!