Lue podcastin taustalla oleva Minna Kososen essee tästä.

Kuulin oikein. Kiurun laulu soi kirkkaana tutkimuspeltojen yllä Mikkelissä. Olen tekemässä ensimmäistä satokasvien kasvuvaiheseurantaa kylvämisen jälkeen. Taimet ovat vielä sirkkalehtivaiheessa, joten etenen nopeasti lohkolta toiselle.

Pelloilla kasvaa neljää eri viljelykasvia; härkäpapua, rypsiä, rapsia ja tattaria, sekä niiden lisäksi kuutta muuta kasvia, joita käytetään rehuna tai viherlannoitteena. Tarkoituksenani on selvittää, millaiset viljelykasvit tukisivat parhaiten maatalousympäristön hyönteisten monimuotoisuutta ja sen säilymistä.

Oma tutkimuspeltoni on jaettu kaistoihin, joilla kasvaa kahdenlaisia kasveja: typensitojia, jotka lisäävät typen määrää maaperässä, sekä pitkäjuurisia kasveja, jotka parantavat maan rakennetta. Tällaista viljelyä kutsutaan kaistasekaviljelyksi.

Kaistasekaviljely on yksi keino lisätä maanviljelyn monimuotoisuutta. Kaistasekaviljelyssä yleensä käytetään monivuotisia pensaita ja hedelmäpuita, joiden väleissä kasvatetaan jotakin yksivuotista viljelykasvia. Hedelmäpuut hyötyvät esimerkiksi pölyttäjähyönteisiä houkuttelevien kukkakaistojen läheisyydestä. Typpeä sitovia hernekasveja käytetään nykyisessä kaistasekaviljelyssä paljon. Juuriston typensidonnalla saadaan maahan sidottua typpeä luontaisesti ilman keinotekoisia lannoitteita. Jotkut typensitojat, kuten apilat, houkuttelevat myös paljon pölyttäjiä.

Tutkimuspelloillani kasvoi kahtena viime kesänä typpeä sitovia lajeja, kuten virnoja, apiloita ja härkäpapua. Erityisesti härkäpavun erittämä sokeripitoinen kukkien ulkopuolinen mesi on tärkeä ravinnonlähde hyönteisille. Useat lajiryhmät, kuten muurahaiset, leppäkertut ja loispistiäiset käyttävät sitä ravintonaan. Mesi alkaa erittyä jo paljon ennen kukkanuppujen aukeamista ja jatkuu myös kukinnan jälkeen.

Selvitän peltokokeiden avulla esimerkiksi sitä, mitkä viljelykasviyhdistelmät olisivat monimuotoisuuden kannalta hyviä, sekä sitä, voiko viljelijä vaikuttaa viljeltävillä kasvilajeilla siihen, mitä eliöitä pelloille tulee. Tutkin myös hyönteispölytyksen ja muiden hyönteisvierailujen vaikutusta satomäärään huputtamalla osan kasveista. Kasvien kasvuvaiheseurantaa ja erilaisten ötököiden ilmestymistä pellolle voidaan verrata sitten, kun saan hyönteismääritykset valmiiksi. Kasvuvaiheseurannassa tutkitaan esimerkiksi sitä, kuinka suuri osuus viljelykasvin kukista on auennut. Samaan aikaan kasveilta kerätään hyönteisiä. Näin voidaan tutkia, houkuttelevatko esimerkiksi rypsin kukat erilaista pölyttäjälajistoa kuin härkäpavun kukat.

Maatalousympäristöjen monimuotoisuuden elvytys onkin tarpeen, sillä tuoreessa saksalaistutkimuksessa havaittiin jopa 75 prosentin hyönteisbiomassakato viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Syinä pidettiin maatalouden tehostumista, sekä hyönteismyrkkyjen ja lannoitteiden käyttöä.

Hyönteisten biomassan väheneminen on todennäköisesti vaikuttanut myös monien tavallisten lintulajien taantumiseen. Tuoreimman arvion mukaan kiuru, peltosirkku, varpunen sekä haara- ja räystäspääsky ovat pudonneet uhanalaisten listalle.

Omien havaintojeni mukaan öljykasveilla on hyviä ominaisuuksia monimuotoisuuden kannalta. Sekä monet hyönteiset että linnut käyttävät esimerkiksi niiden mettä tai siemeniä ravintonaan. Ne houkuttelevat myös melkoisen paljon kasvinsyöjähyönteisiä, kuten kirppoja, kuoriaisia ja kaalikoita. Samalla ne houkuttelevat myös näiden lajien luontaisia vihollisia, esimerkiksi loispistiäisiä. Kollegani Luonnonvarakeskuksesta ja Itä-Suomen yliopistosta havaitsivat, että öljykasvit pystyvät tuoksullaan houkuttelemaan kasvinsyöjien luontaisia vihollisia, kuten leppäkerttuja ja loispistiäisiä, vähentämään kasvituholaisten määrää.

Kun rypsi on selvinnyt taimivaiheen tuholaisista ja kasvanut isoksi, se alkaa kukkia. Kukat houkuttelevat paikalla monipuolisen pölyttäjälajiston. Rypsin ja rapsin kukan mesi on helposti saatavilla kaikenlaisille pölyttäjille kukan avoimesta rakenteesta johtuen.

Syksyn tullessa pörinä hiipuu, mutta isompien siipien suhina alkaa, ja varpuslintujen sekaparvet lehahtavat paikalle syömään siemeniä. Syksyn myötä alkavat myös syystyöt, eli sadonkorjuu ja sadon käsittely.

Toivon, että tutkimuspeltoni jätetään puimisen jälkeen sängelle, eli kyntämättä. Kyntäminen on peltojen perinteinen maanmuokkausmenetelmä. Sen tarkoitus on torjua rikkakasveja, mullata kasvijätteet sekä kuohkeuttaa maata.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että peltojen talviaikainen kasvipeite, eli alus- ja kerääjäkasvit, sitovat hiiltä maaperään ja siten auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä. Alus- ja kerääjäkasveja käytetään myös sitomaan viljelykasveilta käyttämättä jääneet ravinteet. Syväjuuriset kasvit, kuten rypsi ja rapsi, sekä parantavat maan rakennetta että siirtävät hiiltä juuriensa avulla syvemmälle peltoon varastoon. Tutkimuspellon öljykasvit ovat siis monella tavalla hyödyllisiä.

Mitä pidempään kasvit yhteyttävät, sitä enemmän ne voivat kerryttää peltoon hiiltä. Varsinkin eteläisessä Suomessa kasvipeitteinen aika voi olla yllättävän pitkä, jos lunta ei sada. Kuitenkin vuonna 2018 vain alle viisi prosenttia Suomen maatalousmaasta oli talven ajan kerääjä- tai aluskasvien peitossa.

Miten kyntämättä jättäminen auttaa monimuotoisuutta ja mitä hyötyä siitä on omalle tutkimuspellolleni?

Monet loispistiäiset, maakiitäjäiset ja muut kasvinsyöjien luontaiset viholliset talvehtivat kasvipeitteisillä pelloilla ja ovat siten valmiina paikalla keväällä, kun niiden apua tarvitaan kasvinsyöjähyönteisten torjunnassa. Syyskynnön jättäminen väliin auttaa myös keväisiä muuttolintuja löytämään ravintoa. Töyhtöhyypät, hanhet ja kiurut ovat ensimmäisiä lajeja, jotka ilmestyvät lumesta paljastuneille pälville.

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan suorakylvö, eli kylvö, joka tapahtuu sänkipeltoon ilman että peltoa kynnetään, lisää myös lintujen määrää. Erityisesti niittykirvinen, taivaanvuohi, pajusirkku, ruisrääkkä ja ruokokerttunen viihtyivät suorakylvetyillä pelloilla. Tällainen sänkipelto tarjoaa esimerkiksi kiurulle pesimäsuojaa ennen kuin uusi kasvukausi pääsee käyntiin.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta talven ajan kasvipeitteisyys vaikuttaa kolmeen seikkaan. Ensiksikin kyntämättä jättäminen jättää maaperän syvemmät kerrokset koskemattomiksi, jolloin pellon maanalainen ekosysteemi pääsee kehittymään häiriintymättömästi.

Toiseksi maaperäeliöstön määrä lisääntyy, muun muassa lierot runsastuvat kyntämättömillä pelloilla moninkertaisesti. Paitsi että lierot hoitavat maaperää, ne ovat monien lintujen, etenkin isokuovin, lokkien ja rastaiden ravintoa.

Kolmanneksi kyntämättömyys johtaa myös rikkakasvien runsastumiseen. Runsaslajinen pelto lisää ötökkälajeja. Pölyttäjät pystyvät hyödyntämään monia kukkivia rikkakasveja, vaikka toisaalta niitä pidetään viljelykasvien kilpailijoina. Nykyään osa maanviljelijöistä puhuu rikkakasvien sijaan oheiskasveista, jotka kuuluvat olennaisena osana peltoon, eikä niistä yritetä päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Niittypellot, pellonreunojen monimuotoisuuskaistat, leveät pientareet ja perinnebiotooppien hoito edesauttavat monien hyönteislajien elämää ja niiden kantojen vahvistumista. Nämä monimuotoisuutta lisäävät elinympäristöt pitäisi saada vakiintuneeksi käytännöksi, jotta hyönteislajien kannat voidaan elvyttää ja turvata myös tulevaisuudessa. Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan suotuisissa oloissa kimalaiset voivat lisääntyä nopeastikin, mutta perhoskantojen paikallinen runsastuminen voi viedä viisikin vuotta.

Monet viljely-ympäristön piirteet ovat hyväksi sekä lintu- että hyönteislajeille. Suomalaistutkimuksen mukaan näitä ovat muun muassa kesannot, joita nykyään kutsutaan luonnonhoitopelloiksi. Niillä kasvaa paljon kukkivia kasveja, joka auttavat monia pölyttäjähyönteisiä ja lintulajeja. Tehomaatalous ja peltojen salaojitus ovat vähentäneet suojaisia ojanpenkkoja, joille kiurut mieluusti pesivät. Myös peltojen ympäröimät pienet metsäiset saarekkeet, joissa kasvaa runsas pensaskerros, luovat hyviä elinympäristöjä monille eliöille.

Joillakin lajeilla on kyky sopeutua, kun taas toiset niistä ovat vaateliaampia elinympäristönsä suhteen, mutta viljelijät voivat tehdä paljon auttaakseen maatalousmaiden taantuneita eliöpopulaatioita. Kestävän ja monipuolisen maataloustuotannon jatkuminen on luonnon monimuotoisuudelle elinehto.

hyönteisetLinnutmaanviljelypodcastpuhetta monimuotoisuudestapölyttäjätrapsirypsi

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!